Yhdistyksemme Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset ry (MAL) täyttää 55 vuotta syksyllä 2016. Juhlistamme tapahtumaa sähköisellä julkaisulla ’55 tarinaa matematiikasta’ (Digi-julkaisu). Digi-julkaisun toimitusprojekti käynnistettiin vuonna 2014 työryhmäksi kokoonpanolla Pirjo Silius-Miettinen, Katri Halkka, Jyri Jämsä, Jaakko Ojala, Lasse Paajanen, Marko Saaresto ja Raimo Voutilainen. Marko jäi toiminasta pois alun jälkeen. Kaikki työryhmäläiset ovat MAL:n jäseniä. Katri Halkka on lisäksi Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL:n jäsen. Digi-julkaisun ensimmäinen versio julkaistaan 14.10.2016 MALin 55-vuotisjuhlassa.
Digi-julkaisunsisältö
Yhteiskunnan kehittämisen kannalta on tärkeää, että MALin ja TEKin yksi perustehtävistä on matemaattis-fysikaalisen kasvatuksen, ajattelutavan ja keskustelun ylläpitäminen ja kehittäminen. Tavoite on innostaa ja kannustaa matematiikan oppimiseen. Matematiikan opiskelu ja opettaminen ovat nykypäivän haasteita digitalisaation keskellä. Matematiikan kiinnostuksesta kouluissa ja nuorten keskuudessa on keskusteltu viime aikoina eri yhteyksissä. Digi-julkaisun avulla TEK ja MAL pyrkivät herättämään nuorten kiinnostuksen matematiikan opintoihin opintojen eri vaiheissa. Sivustomme tarkoitus on osoittaa, että matematiikka on sekä hauskaa että hyödyllistä.
Sivuston keskeiset osiot ovat tarinat, videot ja pelit. 55 tarinaa matematiikasta syntyvät näiden kokonaisuuksien yhteenliittämisellä. Tarinoissa esitellään mm. yläkoulun ja lukion matematiikka-aiheisten kirjoituskilpailujen satoa, matematiikan historiaa, matematiikan avulla ratkaistuja keksintöjä sekä matemaatikoiden kohtaloita ja elämäntarinoita. Videoissa alan asiantuntijat kertovat matematiikan roolista ja merkityksestä yhteiskunnassa ja nuoret perustelevat valintojaan opinnoissaan. Pelejä on kolme ja niissä kaikissa on myös matematiikan teoriaosuus. Pelit ovat pelattavissa myös älykännyköillä.
Neuvottelukunta
Saimme projektin tueksi nimettyä erillisen neuvottelukunnan erityisesti Jaakko Ojalan aktiivisuuden avulla. Neuvottelukunnan kautta olemme saaneet näkyvyyttä Digijulkaisullemme.
Neuvottelukuntaan kuuluivat projektin työryhmäläisten lisäksi Auli Kohola (Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, opettajille suunnattu viestintä), Pekka Koivisto (MAL), Merja Korpela (MAL), Aatos Lahtinen (emeritusprofessori, Ylioppilastutkintolau-akunnan pj. 2006 saakka), Matti Lehtinen (matematiikan dosentti), Leena Mannila (MAOL, pj), Marjo Mikkola (Tekniikan Museo, museonjohtaja), Juha Oikkonen (Luma, Summamutikka, Helsingin yliopiston matematiikan professori), Leo Pahkin (Opetushallitus), Joel Salminen (TEK) ja Juha Sola (MAOL, toiminnanjohtaja). Neuvottelukunta on kokoontunut kolme kertaa, viimeisimmän kerran elokuussa 2016.
Kilpailut koululaisille
Koska Digi-julkaisun pääkohderyhmäksi muodostuivat matematiikan opintoja suunnittelevat nuoret, niin projektin työryhmä halusi saada heidän näkemyksensä mukaan julkaisuun. Ensimmäiset matematiikan kirjoituskilpailut järjestettiin MAOLin kanssa yhteistyössä vuonna 2015 sekä peruskouluille että lukioille. Vuonna 2016 olemme ehtineet uudistaa kilpailun peruskouluille (lukion kilpailu pidetään syksyllä). Tämän kevään peruskoulujen matematiikan kirjoituskilpailuun tuli 96 vastausta, hieman enemmän vielä kuin vuonna 2015. Kirjoituskilpailumme ovat siis suosittuja!
Rahoitus
Digijulkaisu vaatii ison panostuksen MALlilta sekä taloudellisesti että henkilöresursseina. Näemme, että hyvin toteutuessaan Digi-julkaisumme palvelee sekä MALia että TEKiä tulevaisuuden jäsenkunnan varmistamiseksi.
TEK osallistuu juhlavuoteemme ja Digi-julkaisumme erillisrahoittamiseen. TEK hallitus myönsi huhtikuussa 2015 erillistuen Digi-julkaisun toteuttamiselle. Tuella katettaan noin 28 % Digi-julkaisumme aiheuttamista kokonaiskustannuksista. 54% kustannuksista katetaan MALin omasta budjetista sekä juhlavuotta varten rahastoiduilla varoilla, ja loput 17% yhteistyötahojen tukityöllä.
Tekniset toteuttajat
Projektiin haettiin opinnäytetyön tekijää toteuttamisen vetäjäksi. Saimmekin yhden henkilön MAL-jäsenen avustuksella rekrytoitua, mutta valittu henkilö saatuaan vakituisen työpaikan jätti projektin, ja näin tämä tehtävä jäi pois ohjelmasta.
Lähetimme vuoden 2015 lopussa tarjouspyynnöt yli 20 toimittajalle ja sopimus tehtiin Whitestone Oy:n kanssa. Whitestone Oy on toteuttanut Digi-julkaisun perusrakenteen. Whitestonen juuret ovat vuodessa 2001 ja kolmen kaveruksen kiinnostuksessa synnyttää verkkopalveluja ja ohjelmistoratkaisuja tuottava yritys, ks. http://www.whitestone.fi/fi. Pelit on toteuttanut turkulainen NordicEdu Oy. NordicEdu on suomalainen opetus- ja hyötypelitoimisto, ks. http://nordicedu.com/.
Taustalla olleita yhdistyksemme aikaisempia julkaisuja
TEKin kannanottoja matematiikan osaamisesta:
- Marjo Matikainen-Kallström: ”Matematiikan jalo taito” , TEK-lehti 1/2013
- Liisa Näveri: ”Matematiikan osaaminen polarisoituu”, TEK:n verkkolehti keväällä 2013
- Heikki Kauppi: ” Lopetetaan puhe matematiikan vaikeudesta”, MALin jäsenlehti 3/2012
MAL/SMFL-julkaisuja
1965 Suomen matemaatikot ja fyysikot 1964, matrikkeli 1981 Ammattimiehet asialla, 20-vuotiskirja
1986 Suomen Matemaatikko- ja Fyysikkoliitto 25 vuotta 1991 Tiedosta tekijään, 30-vuotiskirja
2001 Työvälineitä tietoyhteiskuntaan, 40-vuotiskirja 2006 SAT 2006, konferenssijulkaisu
2011 SMFL – MAL, 50 vuotta ammattikunnan hyväksi, liiton historia
Pirjo Silius-Miettinen
MAL puheenjohtaja