Ala-asteella matematiikka oli aina helppoa, oikeastaan liiankin helppoa. Sen seurauksena tein koko lukukauden tehtävät joinain vuosina yhdessä viikonlopussa ja tunneilla minulla olikin aikaa niin paljon kaikenlaiselle nuoren pojan “oheistoiminnalle” että vietin niistä merkittävän osan käytävällä. Yläasteella minulle tarjottiinkin jo lukion matematiikan kirjoja ajankuluksi, mutta siellä mielenkiinto heräsi myös fysiikkaan, osien omien kiinnostuksenkohteiden ja osin hyvän…
Kategoria: Uratarinat

Öljylampun valosta ydinvoimalaitosten valvojaksi
Minä, kanaystäväni ja uusi kotitaloni Jämsän Partalan kylässä vuonna 1956 (valokuva Marja Lahermaa) Lapsuus ja syrjäkylän kansakoulu Ei tietä, ei sähköä, eipä juuri ihmisiäkään. Sellaiseen entiseen jämsäläiseen järvenrantatorppaan syntyi poika keväällä jäiden lähdön jälkeen, hauenkudun aikaan, perjantai-iltana toukokuun viidentenä vuonna 1950. Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi oli juuri sinä keväänä aloittelemassa toista presidenttikauttaan ja Urho…

Sairaalafyysikoksi
– oma tieni ja opintopolku ammattiin Aloitin matematiikan opinnot Joensuun yliopistossa vuonna 1977, josta siirryin vuotta myöhemmin Helsingin yliopistoon. Matematiikan laudaturin 1 suoritettuani vaihdoin pääaineekseni fysiikan. Gradun aiheena oli sädehoitomallit syövän hoidossa. Vuonna 1987 valmistui kuitenkin urheiluun liittyvä lisensiaattitutkielma ilmanvastuksen vaikutuksesta luisteluun, hiihtoon ja nopeuslaskuun. Lisensiaatintutkintoni jälkeen palasin lääketieteellisen fysiikkaan pariin ja valmistuin filosofian tohtoriksi vuonna…

Muistikirjamerkintöjä ja pohdintoja työvuosiltani puolustusvoimissa
Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawksin ylilento Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatissa. Kuvaaja Sakari Kiuru/Museoviraston kokoelmat. ”Nainen älköön vaietko seurakunnassa”- näin kuului rohkaiseva kehotus pyytäessäni puheenvuoroa aloituskokouksessa, joka pidettiin eduskunnan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin ollessa suorittamassa säädöspohjaista tarkastuskäyntiään Lentotekniikkalaitoksella, Tampereen Vuoreksessa sijaitsevassa Ilmavoimien joukko-osastossa. Elettiin viime vuosisadan viimeisten vuosikymmenten vaihdetta ja merkittävien muutosten vuosia Puolustusvoimissa. Koin oikeusasiamiehen ystävällisen lausahduksen silloin…

Väestönsuojelua suomessa ja ulkomailla
Uran huipulla pelastusylijohtajana 2018. Lapsuus Olen kotoisin Perhosta Keski-Pohjanmaalta. Vanhempani olivat älykkäitä ja yritteliäitä. He asuivat pienen tovin 1950-luvun lopulla Keski-Ruotsissa ja muuttivat takaisin Suomeen juuri ennen syntymääni, joten käytän usein itsestäni sanontaa made in Sweden men född i Finland. Yrittäjäperheessä meillä riitti omasta takaa kaikenlaisia hommia. Meillä oli pieni maatila, ravihevosia ja kettutarha. Isä…

Mutkia ja mäkiä IT-alan työpolulla
Jälkikäteen on näkevinään, että työura on ollut loogista etenemistä osaamisen ja kokemuksen kasvun myötä. Näin minullakin, mutta ei totisesti suoraviivaisesti. Julkaisussani Tietoyhteiskunnan lyhyt historia (SITRA 1999) totean tietoyhteiskunnan edistyneen tangon askelin: kaksi eteen ja yksi taakse. Niin on minullekin käynyt, vaikka olenkin huono tanssimaan. Sattumallakin on iso osuus siinä, millaisia tehtäviä on tullut vastaan. Välillä…

Näkymättömässä ja näkyvässä maailmassa
Puhdas matematiikka on ymmärryksen näkemistä maailmankaikkeudessa. (Novalis) Kuten tiedämme, matematiikka on täysin abstrakti tiede ja juuri abstraktisuutensa vuoksi erityisen tehokas tosielämän ongelmien ratkaisemiseen. Urani kietoutui matematiikan ympärille, mutta vei minut myös tosielämän tehtäviin. Joidenkin yhteys matematiikkaan oli lähellä abstraktia. Opintiellä Opintieni alku Töölön kansakoulussa 1949 oli sotkuinen. Paidanhihani oli jatkuvasti musteen tahrima. Sitten opettaja huomasi,…

IBM:stä Intiaan
”Iso sininen” eli IBM S/360 ja reikäkorttikone IBM 2560. Kuva: Ben Franske – DM IBM S360. Harakka istui seipään päässä,luki yhtä, luki toista, luki viimein viittätoista:Yksi, kaksi, kolme, … viisitoista. Tämä oli yksi niistä loruista, joilla lapsuuden hippaleikeissä saatiin selville hippa eli muita leikkijöitä kiinni yrittävä henkilö tai piiloleikeissä muita leikkijöitä piiloistansa etsivä. Ei ollut montaakaan…

Puurtamista yli voimien, sitkeyttä, innostusta ja ystävien tuki – ja lasikatto murtui
Grönlannissa geologia on hyvin näkyvissä. Kuvassa vasemmalla seisoo vanhin poikamme Janne Ruskeeniemi, tietotekniikan ammattilainen. Porthanian luentosalit olivat täynnä opiskelijoita ja lehtorit piirsivät kaavoja liitutauluun, kun aloitin matematiikan pääaineopinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1976. Tietojenkäsittelyn kursseilla toteutimme Fortran-koodia reikäkortille. Pidin ohjelmoinnista ja suunnittelin jopa vakuutusmatemaatikon uraa, mutta lopulta toinen sivuaineeni geologia vei mennessään. Toimialajohtajan pesti työ- ja elinkeinoministeriössä…

Maaseudun sähköistämisestä energiateknologian vientiin
Kirjoitin ylioppilaaksi Ilomantsin yhteislyseossa keväällä 1974. Näin jälkeen päin ajatellen olin jo ennen yhteislyseoon pyrkimistä elänyt tärkeitä vuosia Ilomantsin Huhuksessa, jossa äitini pyöritti neljän hehtaarin ja kahden lehmän pientilaa ja isäni kuskasi pienyrittäjänä puuta nykyisen Stora Enson tehtaille ja uittoväylien varteen ympäri Karjalaa. Kyllä työn ja sen tekemisen merkitys tuli jo äidinmaidon mukana ja viimeistään…

Kohtalona Nokia
Minun tieni, onko se polku vai ura vai urapolku? Sitä etsimässä maailman suurimman matkapuhelinyhtiön matkassa. Onnekkaita sattumia Onnekkaat sattumat, polkuriippuvuus, ja tietoiset valinnat ovat kaikki osaltaan vaikuttaneet elämäni kulkuun, missä työelämä, perhe-elämä ja osallistuminen yhteiskunnan rientoihin ovat kietoutuneet yhteen tavalla, jota olisi ollut mahdotonta ennustaa kuusi vuosikymmentä sitten. Y-sukupolveen verrattuna lapsuus ja nuoruus oli suurilla…