Puurtamista yli voimien, sitkeyttä, innostusta ja ystävien tuki – ja lasikatto murtui 

Grönlannissa geologia on hyvin näkyvissä. Kuvassa vasemmalla seisoo vanhin poikamme Janne Ruskeeniemi, tietotekniikan ammattilainen.

Porthanian luentosalit olivat täynnä opiskelijoita ja lehtorit piirsivät kaavoja liitutauluun, kun aloitin matematiikan pääaineopinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1976. Tietojenkäsittelyn kursseilla toteutimme Fortran-koodia reikäkortille. Pidin ohjelmoinnista ja suunnittelin jopa vakuutusmatemaatikon uraa, mutta lopulta toinen sivuaineeni geologia vei mennessään.

Toimialajohtajan pesti työ- ja elinkeinoministeriössä
2012–2017 oli työntäyteinen, mutta hieno
parvekepaikka katsella tätä yhteiskuntaa.

Mineraaleja oli mukava pyöritellä käsissä vanhalla Geologian laitoksella Suurkirkon vieressä ja vapaa-aika kului Ylioppilaskunnan Soittajissa. Kesällä pääsin geologisiin kenttätöihin ja sain työkseni kulkea metsissä, mikä oli luontoihmiselle hieno juttu. 

Valmistuin geologiksi, mutta päättelin, ettei kaksois­tutkinto olisi pahitteeksi. Minut hyväksyttiinkin Otaniemen Teknilliseen Korkeakouluun opiskelemaan Tieto­tekniikkaa. Diplomityöksi suunniteltiin tekoälyn soveltamista malminetsintään, mutta se jäi, koska sain Suomen Akatemiasta rahoituksen malmi­geologian väitös­tutkimukseen. Pääsin mukaan UNESCO:n projekteihin, joissa kuljimme eri puolilla maailmaa tutustumassa mustaliuskekaivoksiin. Pääsin näkemään syrjäseutujen luontoa ekskursioilla Japanissa, Kanadassa, USA:ssa, Neuvostoliitossa/Venäjällä ja monissa Euroopan maissa. Vuotta ennen Tiananmen-aukion verilöylyä eli vuonna 1988 kävimme Kiinassa. Kun pikkubussimme ajoi kohti mangaanikaivosta poliisisaattueessa, kyläläiset kokoontuivat tien varteen ja tuijottivat meitä. Länsimaiset ihmiset olivat siihen aikaan harvinaisia Kiinassa. 

Väittelin 1992 Talvivaara-tyyppisistä mustaliuske­malmeista. Malmigeologian lisäksi selvitin malmin luontaisia ympäristövaikutuksia. Talvivaaran kaivoksen ympäristöriskit olivat selvillä jo ennen kaivoksen perustamista ja tiedot olivat kaivosyhtiön käytössä. 

Aloitin vuonna 2003 professorina Teknillisessä Korkeakoulussa, jossa oli isot myllerrykset. Koulutusohjelmat uusittiin ja teknillinen geologia ja sovellettu geofysiikka siirrettiin Materiaali- ja kalliotekniikan osastosta Rakennus- ja ympäristötekniikan osastoon. Olin Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan toimikunnan jäsen. 

Vuonna 2008 siirryin toimialapäälliköksi Geologian tutkimuskeskukseen. Oli paljon alaisia ja ulkomaan ja kotimaan projekteja. 

Vuonna 2012 siirryin toimialajohtajaksi työ- ja elinkeinoministeriöön. Päätyökseni hoidin mm. metallin­jalostuksen asioita. Kun Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaat vuotivat syksyllä 2012, valtioneuvosto perusti salaisen Talvivaara-kriisiryhmän, jonka pääsihteeriksi minut nimettiin. Ministeriöuran huippukohta oli terästeollisuuden Global Forum. Kiinan tuotanto oli lisääntynyt ja aiheutti globaalin ylikapasiteetin. Johdin Suomen delegaatiota, kun ministeri Rehn oli estynyt. Lounaalla istuin Kiinan edustajaa vastapäätä ja USA:n edustaja istui vieressäni. He tappelivat kovaan ääneen koko lounaan ajan kauppapolitiikasta niin ettei siinä päässä pöytää saanut kukaan muu sanan sijaa. Kauppa­kiistat syvenivät pian sen jälkeen. 

Vuonna 2017 palasin Geologian tutkimuskeskukseen tutkimus- ja projektityöhön, mutta taas tänä syksynä olen tehnyt päätoimisesti töitä ministeriön hankkeessa. Valmistelemme Suomen kansallista akkustrategiaa.

Lasikatto murtuu

Geologian opiskelijoista puolet oli tyttöjä ja puolet poikia, joten meillä oli keskenään tasa-arvoista ja kesätöitäkin sai hyvin, mutta tilanne muuttui valmistumisen jälkeen. Geologian tutkimuskeskuksessa naistutkijoiden määrä oli 20%. Tutkimusten mukaan syrjintä ja ennakkoluulot vähenevät vasta, jos osuus ylittää 40%. 

Muutaman kerran jouduin tekemään epäinhimillisiä työurakoita. Esimerkiksi esikoiseni synnyttyä Geologian tutkimuskeskuksesta ilmoitettiin, että minun pitää luovuttaa välittömästi keskeneräisen pro gradu -työni aineistot, koska he piirtävät niiden perusteella geologisen kartan. Halusin tehdä pro gradu -työni, johon olin panostanut kaksi kenttäkesää Perhossa, joten piirsin gradualueeni kallioperäkarttaa yötä päivää nukkumatta. Välillä hoidin vastasyntynyttä ja jatkoin taas kartan piirtämistä. Sain kartan valmiiksi kolmessa vuoro­kaudessa ja vähitellen kirjoitin gradunkin.

Mietin muutaman kerran alan vaihtoa, mutta tutkimustyö innosti ja hyvät työkaverit pitivät minua geologian parissa. Jollei eteläpohjalainen osastonjohtaja Jouko Talvitie olisi lähtenyt voimallisesti tukemaan ja järjestänyt rahoituksen väitöstutkimukseen, olisin todennäköisesti siirtynyt Nokialle. Minua pyydettiin nimittäin töihin myös sinne. Olin tietotekniikan teekkari ja lisäksi minulla oli FK-tutkinto, ja Nokialla oli siihen aikaan pulaa työvoimasta.

Nuorimmaiseni oli kaksivuotias, kun pääjohtaja määräsi minut vetämään EU:n TACIS-ohjelman projektin Kuolan niemimaalla. Yritin kieltäytyä, koska minulla oli kaikki ylityökapasiteetti jo käytössä. Omien projektieni ohella olin osaston toinen varajohtaja.

Vedin projektin ja EU-raportin loppuun, mistä kiitokseksi sain esimieheltä kuulla olevani epäonnistunut työtehtävissäni, koska minun olisi kaiken tämän lisäksi pitänyt tehdä monta EU-hakemusta ja hakea lisää rahaa, ilman avustajia tai kollegoiden apua. 

Kun minut valittiin professoriksi Teknilliseen Korkeakouluun, olin Suomen ensimmäinen naispuolinen professori geoalalla. Minut oli kahdessa professorihaussa todettu päteväksi. Kansainvälisten arvioijien lausunto oli oleellinen. Vaikka suomalainen arvioija soitti kansain­välisille arvioijille ja yritti vääntää sovittua mies­ehdokastaan ensimmäiseksi, kansainväliset professorit eivät taipuneet, vaan tekivät oman esityksensä hakijoiden julkaisu­toiminnan perusteella. Tämäkään ei olisi riittänyt, vaan mieshakija olisi valittu, ellei Teknillisen Korkea­koulun osaston­johtaja olisi lähtenyt puoltamaan. Kuitenkin professori­tasoisia naisgeologeja oli Suomessa jo sotien jälkeen, CV:ltään parempia kuin kilpailevat miehet.

Olin Suomen Geologisen Seuran ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja seuran 120-vuotisessa historiassa. Kauteni jälkeen naispuolisia puheenjohtajia on ollut monta.

Nyt näyttää siltä, ettei geoalalla enää ole sellaista kovaa lasikattoa, jota vasten minua puserrettiin. Ehkä tämä kaikki on lopulta kannattanut, mutta ilman mieheni, perheeni, ystävieni ja työkavereitten tukea olisi ollut rankkaa.

’Keep your head down and keep on going’

on ollut tärkein strategiani työelämässä. Keskittyminen tuloksen tekemiseen on tuottanut tulosta, mutta ehkä muutaman kerran olisi kannattanut lähteä vastahyökkäykseen tai ainakin pitää puoliaan aktiivisemmin. 

Muutamat pitkään valmistellut hankkeet ja kovaa ponnistelua vaatineet urakat eivät lopulta onnistuneet. Milloin kannattaa luovuttaa ja milloin kannattaa panostaa edelleen? Olen yleensä neljän-viiden vuoden yrittämisen jälkeen istunut alas, tehnyt tilinpäätöksen ja tarvittaessa vaihtanut työpaikkaa. 

Geokonsortio hyytyi kalkkiviivoilla

Kuvaan yhden hallinnollisen hankkeen hiukan tarkemmin, koska minusta se oli mielenkiintoinen yritys, vaikkei lopulta onnistunutkaan täysimääräisesti. Vedin nimittäin professori Markku Peltoniemen kanssa puolitoista vuotta opetusministeriön kehityshanketta. Yliopistoihin oli tulossa kiristyksiä ja opetusministeriössä arveltiin, että pieniä tieteenaloja tullaan supistamaan isoja enemmän yli­opistojen itsenäisessä hallinnossa. Geoala valittiin testi­alaksi. Tavoite oli luoda koko maan kattava geologian ja geo­fysiikan opetus- ja tutkimuskeskittymä, johon kuuluvat eri yliopistoissa toimivat yksiköt. Tiiviisti mukana olisi työ- ja elinkeinoministeriön alainen Geologian tutkimus­keskus. Geokonsortiolla olisi yhteinen opiskelijoiden sisään­otto, yhteiset kenttäkurssit, yhteiset laboratoriot ja sama opetus alempaan korkeakoulututkintoon asti. Yksiköt erikoistuisivat geotieteiden eri osa-alueisiin. Opiskelijat vaihtaisivat alemman tutkinnon jälkeen siihen yksikköön, jonka erikoisalasta he haluavat tehdä pro gradun tai diplomityön. Professorit olisivat välillä virka­kierrossa Geologian tutkimuskeskuksessa ja voisivat siellä keskittyä tutkimukseen ja jatko-opiskelijoiden ohjaukseen. 

Täysin yhteiseen hallinnolliseen yksikköön professorit eivät taipuneet, mutta Geokonsortio siitä piti tulla, kunnes papereiden allekirjoitusvaiheessa Helsingin yliopisto teki geoalalle karhunpalveluksen ja vetäytyi. Opetusministeriöstä sanottiin, että HY jätetään pois ja muut perustavat Geokonsortion, mutta Geologian tutkimus­keskuksen edustaja sanoi, että jos HY ei lähde, GTK ei myöskään lähde. Se vei pohjan pois Geokonsortiolta ja saimme aikaan vain löyhän Geonet-verkoston. Opetusministeriön antamat laboratoriorahat oli käytetty nimenomaan HY:tä hyödyttävään isoon laitehankintaan, minkä vuoksi päätös oli yllätys. Ehkä aika ei ollut kypsä Geokonsortion tapaiseen valtakunnalliseen yliopistoyksikköön, mutta hankkeen epäonnistumisesta oli se seuraus, että geologian ja geofysiikan yliopistoyksiköt on tämän jälkeen yhdistetty isoihin tieteenaloihin joka yliopistossa ja kamppailu elintilasta on vaikeutunut.

Toimintakulttuurit ovat sitkeässä

Ministeriössä, tutkimuskeskuksessa ja Teknillisessä Korkea­koulussa oli erilainen toimintakulttuuri. Geologian tutkimuskeskus oli pitkään kuin suomalainen maalaiskylä 1930-luvulla, hyvine ja huonoine puolineen. 

Teknillinen Korkeakoulu oli hyvin hierarkkinen. Voi olla, että se on sittemmin muuttunut. Pikkujoulussa professoreilla oli oma pitkä pöytä ja muut työntekijät istuivat pikkupöydissä. Geologian ja geofysiikan yksikkö oli jatkuvien supistusuhkien ja hyökkäysten kohteena. Oli kuitenkin paljon mukavaa, opiskelijat, henkilö­kunta ja monet kollegaprofessorit. Yritimme luoda TKK:lle Earth System Science -tyyppistä koulutusrakennetta, mutta ei se lopulta onnistunut.

Ministeriöissä poliitikot tuovat omat jännitteensä ja ministerin käyttäytyminen ja persoona vaikuttaa työ­ilmapiiriin. Minusta tuntui, että työ- ja elinkeino­ministeriön käytävillä leijui vielä Bror Wahlroosin henki. Hän oli vuosikymmeniä Kauppa- ja teollisuus­ministeriön kanslia­päällikkö ja hänellä oli todellista valtaa lukuisten valtionyhtiöiden kautta. Kun teimme muuttosiivousta, kaappien kätköistä löytyi vanhoja papereita. Kansliapäällikön alle­kirjoittamassa ukaasissa luki, että hän oli tarkkaillut työntekijöiden saapumista työpaikalle, ja muutama tuli myöhässä. Wahlroos uhkasi kirjeessään, että jos porukka ei tule ajoissa töihin, hän laittaa heidät kellokortille.

Tieteelliset ja yleistajuiset julkaisut

Hallinnollisten töiden ohessa olen tehnyt tutkimustyötä ja kirjoittanut. Minulla on ollut monia poikkitieteellisiä hankkeita. Yhteisjulkaisuja on seitsemänkymmenen eri tutkijan kanssa, koska olen aktiivisesti pyrkinyt yhteistyöhön eri alojen osaajien kanssa. Useimmiten avoimuus myös julkaisemattomien aineistojen ja ideoiden osalta on todella kannattanut, vain muutaman kerran olen saanut pahasti takkiini. Mielestäni hyvän tutkimusporukan innostuksessa on sama flow kuin jousikvartetissa parhaimmillaan.

Ministeriössä aloin harrastaa luovaa kirjoittamista, koska se vei ajatukset työongelmista. Viime vuosina olen julkaissut kaksi historiallista romaania, Kilju­kotkan ja Buharan satakielen, jotka sijoittuvat isonvihan aikaan 1700-luvun alkuun. Tallensin romaaneihin lapsuuteni Etelä-Pohjanmaan arvoja ja asenteita, jotka ovat kulkeneet sukupolvien ketjussa hyvin kaukaa. ”Laiska töitään lukee!” Jos ehtii muille tarkasti luettelemaan, mitä kaikkea on tehnyt, on saanut liian vähän aikaan. ”Puhuminen hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa.” Pitää keskittyä työn tekoon eikä siitä puhumiseen. ”Työllen on pakko, vaan ruallen ei ole pakko.” Ruuan kanssa ei nirsoilla, mutta töitä pitää tehdä. 

Romaanien loppusivuilla on tietokirjaosuus lähdeviitteineen ja myös fiktiivinen osuus on tupattu täyteen oikeita historiallisia tietoja helposti omaksuttavassa muodossa. Halusin kokeilla tällaista uudentyyppistä romaanimuotoa, koska minua kiinnostaa yleistajuinen tiedonvälitys. 

Det går som det går, mutta olettakaamme, että kaikki käy hyvin

Työt jatkuvat vielä muutaman vuoden. Sen jälkeen olen suunnitellut lopettavani eteläpohjalaisen suorittamisen ja suoda itselleni vapaata. Paitsi tietysti, jos satun taas innostumaan jostain niin että paiskin töitä onnessani yötä päivää. Työuralla on ollut kiinnostavia tehtäviä, olen oppinut paljon ja mikä parasta, olen saanut hyviä ystäviä joka työpaikasta. Tässä muistelossa nousevat esiin enemmän haasteet kuin onnistumiset, vaikeudet enemmän kuin ilo, mutta onnistumisen kokemuksia ja hauskaa työntekoa yhdessä mukavien työkavereitten kanssa on ollut paljon enemmän kuin haasteita. 

Urallani olen monesti ollut tekemisissä matematiikan, tietojenkäsittelyn ja fysiikan kanssa. Suomen Akatemian toimikunnassa ollessani geotieteet olivat samassa valmisteluryhmässä kuin tietojenkäsittely. Yhteistyö tietojen­käsittelyn professorin Kaisa Seren kanssa oli saumatonta molempien tieteenalojen ja Suomen tieteen eduksi. Fysiikan hakemuksiin tutustuin akatemiaprofessuurien hakupapereita lukiessani ja ihmettelin, miten kova taso fysiikassa on. Olin yhden fysiikan alan huippuyksikön ohjausryhmässä, jossa suomalaisten tasoa ihmettelivät myös ohjausryhmän kansainväliset edustajat. Itse asiassa he olivat vihreitä kateudesta.

Lisätietoja kirjoista: www.isoviha.fi

Kirsti Loukola-Ruskeeniemi