Tsernobylin ydinvoimalaitos juuri ennen uuden suojarakennuksen asentamista. Reaktorit vasemmalta oikealle 4, 3, 2 ja 1. Keskellä näkyvä pitkä rakennus on kaikkien reaktorien yhteinen turbiinihalli, joka on
n. 1km pitkä yhtenäinen rakennus. Lisenssi: https://commons.wikimedia.org
25. ja 26. päivän välinen yö huhtikuussa 1986 Tšernobylin nelosreaktorin valvomossa oli kiireinen. Työvuoro vaihtui puolenyön aikaan päivävuorosta yövuoroon, joka sai heti hoitaakseen kaksi erikoiskoetta. Reaktori oli tarkoitus sammuttaa tulevana yönä pidempää huoltotaukoa varten, joten erikoiskokeet oli ajoitettu samaan yhteyteen. Yöstä tuli kohtalokas.
Ensimmäinen erikoiskoe on kuuluisin. Sen aikana oli tarkoitus tutkia miten voimala selviytyisi pahimmasta suunnitellusta onnettomuustyypistä, eli päähöyrylinjan tuhoutumisesta ja samanaikaisesta sähköverkosta irtoamisesta. Tätä koetta varten oli tarkoitus testata, pystyisivätkö voimalan turbiinit pyörimään tarpeeksi pitkään omalla inertiallaan ilman höyryä, jotta reaktoria jäähdyttäville pumpuille voitaisiin syöttää tarpeeksi virtaa, kunnes voimalan varavoimageneraattorit alkaisivat tuottamaan sähköä n. minuutin kuluttua.
Lisenssi: https://commons.wikimedia.org
Toinen erikoiskoe liittyi turbiinien tärinän mittaukseen. Nelosreaktorin kaksi turbiinia käyttivät uudenlaista designiä verrattuna yksiköihin 1–3. Tämän tarkoituksena oli vähentää rakentamiseen tarvittavan titaanin määrää, ja siten laskea turbiinien valmistuskustannuksia. Tällä uudella turbiinityypillä kuitenkin ilmeni tärinäongelmia, ja nyt huoltokatkoa edeltävänä yönä tarjoutui mahdollisuus mitata niiden tärinäprofiili samalla kun niiden höyrynsyöttö katkaistaan ja ne alkavat pyöriä “tyhjää”.
Näiden kahden erikoiskokeen vaatimukset olivat valitettavasti keskenään ristiriidassa, sillä turbiinien tyhjäkäyntikoe oli suunniteltu tehtäväksi n. 700 MW lämpöteholla, josta reaktori sammutetaan, kun taas värähtelytestit edellyttivät turbiinien ohittamista ja höyryn syöttämistä suoraan takaisin reaktoriin, mihin 700 MW olisi ollut liian suuri teho olemassa olevien määräysten mukaan.
Vuoropäällikkö Anatoly Dyatlov sai kuitenkin käskyn suorittaa molemmat testit, sillä voimalassa oli paikalla ulkopuolisen instituutin tutkijoita suorittamassa värähtelymittauksia. Voimalaan oli tuotu tutkimusryhmän Länsi-Saksasta tilattu Mercedes Benz -kuorma-auto. Sen sisään oli rakennettu liikkuva värähtelylaboratorio, joka oli varustettu kehityksen huippua edustavilla läntisen maailman mittalaitteilla. Niinpä Neuvostoliitolla oli tässä kokeessa runsaasti rahaa kiinni, eikä siitä kieltäytyminen ollut vaihtoehto. Dyatlovin piti siis keksiä lennosta suunnitelma, jolla molemmat kokeet onnistuisivat.
Ongelmat alkavat
Erikoiskokeita kohtasi ensimmäinen ongelma jo edellisenä päivänä. Kun voimalan teho oli saatu pudotettua täydestä 3200 MW:n lämpötehosta puoleen, sähköverkkoa operoivilta viranomaisilta tuli ilmoitus että jossain muualla yhteen voimalaan oli tullut vika ja se oli pudotettu verkosta, joten tehoa ei saanut laskea enää enempää ettei verkosta lopu sähkö. Edellinen vuoro ei saanut minkäänlaista tietoa siitä kuinka kauan tämä katkos kestäisi, ja jatkoi voimalan käyttämistä 1600 MW:n teholla tuntikausia.
Erikoiskoe 1 edellytti voimalan hätäjäähdytysjärjestelmän (ECCS) eristämistä, sillä koe olisi voinut laukaista tämän järjestelmän joka olisi puhaltanut yhtäkkiä kylmää vettä paineella kuumaan reaktoriin, ja aiheuttanut mahdollisesti vaurioita. Harmi kyllä ECCS ei ollut järjestelmä jonka saisi eristettyä nappia painamalla, vaan se vaati venttiilien kääntelyä käsin useamman henkilön voimin n. 2 tunnin ajan. ECCS oli jo ehditty eristää kun ilmoitus hajonneesta voimalasta tuli, mutta koska viivästyksen pituus oli tuntematon, ei päivällä vuorossa ollut vuoropäällikkö Yuri Tregub halunnut laittaa miehiään kääntelemään venttiileitä, jos kesken urakan tulisikin puhelu, että tehonalennus voisi jatkua ja kokeen suorittaminen voisi alkaa.
Myöhemmissä IAEA:n tutkimuksissa selvisi, että voimalan käyttäminen tuntikausia ilman ECCS:ää oli ainoa turvamääräys, jota voimalan henkilökunta missään vaiheessa koetta rikkoi. Tosin IAEA totesi INSAG 7 -raportissaan onnettomuudesta, että onnettomuuteen tämän järjestelmän toimimattomuus ei vaikuttanut mitenkään (se ei edes lauennut räjähdyshetkellä, ja järjestelmä tuhoutui ensimmäisenä), mutta tämä oli osoitus huonosta turvallisuuskulttuurista Neuvostoliitossa.
Viimein klo. 23 puhelu tuli, ja teho voitiin alentaa 700 MW:iin. Puoliltaöin töihin tulleella vuoropäälliköllä Dyatlovilla oli kuitenkin nyt ongelma käsissään, sillä tuo teho oli liian suuri turbiinin tärinämittauksiin. Dyatlov halusi alentaa tehoa 200 MW:iin, koska molempien testien pitäisi onnistua tuolla tehoalueella kun toisesta turbiinista mitataan tärinää ja toisesta sen tuottamaa tehoa. Tässä kohtaa HBO:n Chernobyl-sarjaan oli valitettavasti päässyt mukaan Neuvostoliiton Wienissä IAEA:lle esittämää propagandaa siitä, kuinka RBMK-reaktoria ei määräysten mukaan saisi käyttää alle 700 MW:n teholla. Tämä 700 MW:n tehorajoitus kuitenkin annettiin vasta onnettomuuden jälkeen, lähinnä jotta Dyatlovia voitiin syyttää siitä.
Kohtalokkaat suunnitteluvirheet
RBMK-reaktori on pienillä tehoilla epävakaa sen rakenteen takia. Suurilla tehoilla höyryä syntyy suuria määriä, syntynyt höyry menee höyrynerottimien jälkeen turbiineille, ja sen jälkeen se jäähdytetään takaisin vedeksi ja syötetään jäähtyneenä uudelleen reaktoriin. Pienillä tehoilla taas jäähdytys voi olla lähes nollassa kun höyryä ei synny paljoa ja tämä johtaa siihen että reaktorissa kiertää vain kuuma vesi reaktorin ja höyrynerottimien väliä. Tällöin vesi hieman epäintuitiivisesti voi virrata sisään reaktoriin kuumempana kuin suurilla tehoilla, mikä voi johtaa siihen että se saavuttaa kiehumispisteen heti reaktoriin tullessaan ja muuttuu välittömästi höyryksi.
Toinen suunnitteluvirhe reaktorissa oli mahdollisuus positiiviseen aukkovakioon. Aukkovakio kuvaa reaktorin käytöstä tilanteessa jossa vesi muuttuu nesteestä höyryksi. Länsimaisissa reaktoreissa aukkovakio on aina negatiivinen, eli jos vesi kiehahtaa kuivaksi reaktorissa, reaktori sammuu, sillä vettä käytetään myös ydinreaktion moderaattorina. RBMK-reaktorissa päinvastoin teho nousee veden kiehahtaessa, sillä veden sijaan reaktorin moderaattorina toimii grafiitti, joten reaktori on altis tehopiikeille pienillä tehoilla käytettäessä.
Reaktoria suunniteltaessa tässä ei nähty ongelmaa, sillä kun polttoaine kuumenee reaktorissa, laskee se tehoa, ja 1960-luvun tietokonemallinnusten perusteella nämä ilmiöt tasapainottavat toisensa. Käytännön ”erikoiskoe” osoitti muuta… Tämä ilmiö oli huonosti ymmärretty, sillä kun reaktori on ladattu tuoreella polttoaineella, osa polttoainenipuista on korvattu neutroniabsorbaattoreilla, joita poistetaan pikkuhiljaa reaktorista polttoaineen kuluessa, ja korvataan polttoaineella. Niinpä reaktorin aukkovakio muuttuu ajan myötä negatiivisesta koko ajan positiivisempaan suuntaan, ollessaan pahimmillaan aivan polttoainesyklin lopussa ennen sen vaihtamista tuoreeseen. Valitettavasti Tšernobylin nelosreaktori oli juuri polttoainesyklinsä lopussa tämän efektin ollessa suurimmillaan.
Kolmas ongelma erikoiskokeessa oli nk. ksenonkuoppa. Reaktorissa muodostuu radioaktiivisten hajoamisten seurauksena Xe-135 -kaasua, joka täydellä teholla ajettaessa häviää sitä mukaa kun sitä muodostuu, mutta tässä tapauksessa reaktoria oltiin ensin ajettu puolella teholla, ja sen jälkeen alennettu vielä lisää 700 MW:iin. Xe-135 on voimakkain tunnettu neutroniabsorboija, joka pyrkii siis pysäyttämään ketjureaktiota reaktorissa. Tämä aine muodostuu I-135:n hajoamisessa (puoliintumisaika 6,58 h), joten sitä oli alkanut kertyä reaktoriin päivän mittaan, mikä johti siihen että reaktorista piti vetää enemmän säätösauvoja ulos efektiä kompensoimaan.
Tämän ansiosta reaktorin ORM-arvo alkoi putoamaan. Kun pienin sallittu ORM oli 15, onnettomuuden jälkeiset laskut osoittivat että ORM oli alhaisimmillaan 8 klo. 01:22 aikaan. Vuonna 1986 reaktorin ORM-arvo laskettiin voimalan keskustietokoneella parin tunnin välein, eikä valvomon henkilökunnalla ollut mitään mahdollisuutta tarkastaa sitä reaaliajassa. Alun perin arvoa kohdeltiinkin lähinnä suosituksena, onnettomuuden jälkeen jäljellä olevien reaktoreiden valvomoihin asennettiin reaaliaikainen ORM-näyttö, ja pienintä sallittua rajaa ei saanut alittaa.
Huono onni jatkuu
Dyatlov määräsi tehonlaskun, ja klo 00:28 teho oli pudotettu 500 MW:n tuntumaan, jolloin reaktoria käyttämässä ollut Leonid Toptunov vaihtoi reaktorin automaattiohjauksen lokaalilta globaalille. RBMK-reaktoreissa oli alun perin 1970-luvulla vain yksi automaattiohjausmoodi, joka myöhemmin nimettiin globaaliksi. Tässä moodissa reaktorin teho luettiin 4 ionisaatiokammiosta, jotka olivat aseteltu reaktorin sivuille. Tämä moodi osoittautui kuitenkin välittömästi aivan liian epätarkaksi reaktorin ohjaukseen ja vaati jatkuvia operaattorin käsin tekemiä korjauksia tehonsäätöön.
Sen takia reaktoriin asennettiin toinen ohjausjärjestelmä, nk. lokaali, jossa ytimessä oli lukuisia neutronihavaitsimia eri paikoissa antamalla tietokoneelle tarkemman kuvan tehosta. Lokaalin järjestelmän varjopuolena oli kuitenkin se, että gammasäteilyn aiheuttama kohina peitti neutronisäteilyn aiheuttaman signaalin alleen pienillä tehoilla, mitä varten Toptunov joutui turvautumaan tehoa laskiessaan vanhempaan järjestelmään. Tällainen reaktorin tehonlasku ei kuitenkaan ollut todellakaan arkipäivää operaattoreille, ja järjestelmässä oli bugi, josta Toptunov tai toinen reaktorioperaattori Alexander Akimov eivät olleet tietoisia.
Sillä hetkellä kun Toptunov vaihtoi järjestelmää, reaktorin teho putosi 30 MW:iin, sillä tietokone ei siirtänyt tehon asetusarvoa moodista toiseen vaan palautti globaalin suunnitteluperustaiselle pienimmälle kontrolloitavissa olevalle teholle. 3200 MW:n reaktorissa 30 MW on käytännössä kuitenkin jo lähes täydellinen ydinreaktion pysähtyminen. Dyatlov oli todennäköisesti ainoa joka tiesi tämän bugin olemassaolosta, mutta harmi kyllä Dyatlov ei juuri tuolla hetkellä ollut läsnä valmomossa.
Akimov antoi ilman Dyatlovin hyväksyntää luvan nostaa säätösauvoja reaktorista jotta teho saataisiin nostettua pyydettyyn 200 MW:iin. Dyatlov kirjoitti myöhemmin 1994 ilmestyneessä kirjassaan että olisi kuitenkin itse antanut täsmälleen saman komennon jos olisi ollut paikalla. Koska reaktori oli myrkyttynyt ksenonista, ja ORM-arvo matala, joutui Toptunov nostamaan lähes kaikki säätösauvat ylös reaktorista, jättäen kaikkiaan vain 6 kappaletta yhteensä 211 sauvasta reaktoriin. Tämä ei kuitenkaan ollut todellisuudessa niin dramaattista kuin HBO:n sarjassa esitettiin, sillä RBMK-reaktoreita ajettiin joskus muutenkin mahdollisimman vähillä säätösauvoilla, sillä se paransi niiden polttoainetaloutta ja sai 5-vuotissuunnitelmat näyttämään vihreää, joten operaattorin näkökulmasta tämä olisi ollut ihan normaalia, eikä missään tapauksessa kiellettyä.
Kello 01:03 teho oli stabiloitunut 200 MW:iin ja Dyatlov antaa luvan valmistautua erikoiskokeisiin. Turbiinihallissa odottamat värähtelymittaajat ja turbiini-generaattorin ulostulojännitettä tarkkaileva tiimi komennetaan asemiinsa, valmiina testiin. Itse erikoiskoe alkaa klo 01:23:04 kun turbiinien höyrynsyöttö katkaistaan. Kello 01:23:40 Toptunov painaa AZ-5 -painiketta pysäyttääkseen reaktorin. Ennen onnettomuutta AZ-5 oli nappi, jota piti pitää pohjassa koko ajan, kunnes säätösauvat olivat laskeutuneet reaktorin pohjalle, ja signaalin mukaan Toptunov päästikin siitä kerran vahingossa irti sitä painaessaan. Onnettomuuden jälkeen kytkin muutettiin automaattiseksi, ja sitä tarvitsi kääntää vain kerran.
Kaksi räjähdystä
Tässä vaiheessa valvomon henkilökunta oli suorittanut kaikki velvollisuutensa, erikoiskokeet oli suoritettu ja reaktorin pysäytystä painettu. Maailma muuttui kuitenkin rajusti 01:23:43 kun sammumisen sijaan reaktorin teho alkoi kasvaa valtavasti. Paria sekuntia myöhemmin 01:23:45 teho ylitti voimalan instrumentaation mukaan 34 000 MW, ja tämän jälkeen kuului pamahdus jonka jälkeen kaikki reaktorilta tuleva data hävisi. Pian seurasi toinen, vielä isompi pamahdus.
Turbiinioperaattorit Boris Stolyarchuk ja Igor Kirshenbaum tuijottivat epäuskoisina omaa näyttöään. Heidän edessään paloi joulukuusen lailla 8 merkkivaloa, jotka osoittivat reaktorin ylipaineventtiilien aukeamista. Yhden venttiilin aukiolo merkitsi vakavaa ydinonnettomuutta, mutta kahdeksan… Dyatlov lähetti ohjaushuoneessa olleet harjoittelijat Aleksandr Kudryavtsevin ja Viktor Proskuryakovin reaktorihalliin tarkastamaan tilanteen. Paria sekuntia myöhemmin Dyatlov tajusi virheensä ja yritti huutaa heitä pysähtymään, mutta miehet olivat jo juosseet liian kauas. Kaksikko päätyikin lopulta reaktorihalliin Valery Perevozchenkon kanssa, mutta eivät päässeet perille asti romun tukkiessa tiet, ja raportoivat vain hallista tulevasta sinisestä hehkusta.
Toisin kuin HBO:n sarjassa esitettiin, Dyatlov lähti heti oletuksesta, että reaktori oli tuhoutunut, ja ryntäsi viereisen kolmosreaktorin valvomoon kehottaen sammuttamaan reaktorin (mitä ei voitu tehdä koska siihen vaadittiin ylemmän tason lupa) sekä ylipaineistamaan kolmosreaktorin tilat ilmanvaihdolla neloseen nähden, jotta sinne ei leviä kontaminaatiota (kolmosreaktori saatiinkin dekontaminoitua ja uudelleen käyntiin vielä ennen loppuvuoden 1986 pakkasia).
Toptunov ja Akimov taas molemmat luulivat/toivoivat että räjähdys oli höyrynerottimessa tapahtunut vetyräjähdys. Tämän takia he alkoivat valmistella ECCS-järjestelmää taas käyttökuntoon. Ensimmäinen yritys päästä venttiilien luo päättyi siihen, että huoneeseen menevä puinen ovi oli niin turvonnut, että se ei auennut. Heidän epäonnekseen ovi kuitenkin myöhemmin aukesi ja molemmat kävivät Dyatlovin vastusteluista huolimatta hankkimassa tappavat annokset säteilyä venttiilien luona. Harmi kyllä kumpikaan heistä ei käynyt ulkona, jossa olisi heti huomannut, että ECCS:n vesitankit olivat lennelleet pitkin pihaa räjähdyksen voimasta.
Kaoottisesta tilanteesta entistä pahemman teki se, että suurin osa voimalan dosimetreistä oli viety nelosreaktorin reaktorihalliin aamulla alkavia huoltoja varten jaettavaksi, joten ne tuhoutuivat räjähdyksessä. Tästä syystä kenelläkään ei ollut tarkkaa tilannekuvaa siitä, millaisia säteilytasoja voimalassa oikein sillä hetkellä oli. 200 röntgeniin menevät mittarit, joita oli saatavilla, kärähtivät heti kun ne laitettiin päälle, ja ainoa mikä toimi oli matalan alueen dosimetri, jonka asteikko meni vain 3,6 röntgeniin asti (ja Moskovaan tietysti raportoitiin tämä luku).
Mutta miksi sitten voimala räjähti pysäytyspainiketta painettaessa? Osoittautui että reaktorin pohjalle oli kehittynyt suurempi neutroniaktiivisuus, mitä ei havaittu käytössä olevalla instrumentaatiolla. Erikoiskoetta varten reaktorin kaikki 8 pääkiertopumppua oli kytketty päälle (normaalisti niistä 6 on käytössä ja 2 varalla), mikä vielä peitti aktiivisuuden nousua lisää syöttämällä ylimääräistä vettä reaktoriin. Toisen sukupolven RBMK-reaktorissa on myös lisäksi huonosti tunnettu suunnitteluvirhe säätösauvoissa, mikä johti siihen että ne kiihdyttivät reaktorin tehoa ensimmäiset sekunnit hätäpysäytystä painettaessa. Tämä oli lopulta liikaa, ja kaikki reaktorin vesi kiehahti höyryksi jolloin teho alkoi positiivisen aukkovakion ansiosta raketoimaan, kunnes paine reaktorin sisällä kasvoi niin suureksi, että se räjähti. Räjähdysten voimasta kertoo jotain se, että reaktorin 200 tonnia painava yläpuolinen biologinen suoja lensi noin 10 metrin korkeuteen ilmaan, ja putosi takaisin poikittain reaktorin sisälle, missä se on vielä tänäkin päivänä.
Turvallisuutta parannettu
Säätösauvat olivat tässä tapauksessa viimeinen naula arkkuun. RBMK-reaktoreissa ne oli rakennettu siten että puolet sauvasta oli reaktiota kiihdyttävää grafiittia ja puolet reaktiota vaimentavaa booria. Harmi kyllä toisen sukupolven reaktoridesignissä (jota Tšernobylissa edustivat reaktorit 3&4) grafiittiosaa oli lyhennetty, jotta reaktorin alle saatiin rakennettua iso vesiallas, johon reaktoritilan ylipainetilanteessa voidaan syöttää hallitusti höyryä jäähtymään, ja laskea reaktoritilan painetta. Tämä järjestelmä oli kuitenkin suunniteltu vain maksimissaan kahden polttoainekanavan yhtäaikaista hajoamista varten, joten se ei kyennyt millään ottamaan vastaan energiaa, joka reaktorista turmayönä purkautui. Tämän järjestelmän kaikki merkkivalot palamassa säikäyttivät syystäkin turbiinioperaattorit.
Lyhennettyjen sauvojen vaarallisuus uudemmissa reaktoreissa tällä turvajärjestelmällä oli käynyt ilmi jo aikaisemmin vuonna 1982, kun Ignalinan ydinvoimalan ykkösreaktoria käynnistettiin, ja heti ensimmäisellä käynnistyksellä havaittiin tehopiikki hätäpysäytystä käytettäessä. Ironisesti tuolloin paikalla Ignalinan valmomossa oli myös ydintekniikan opiskelija Leonid Toptunov, joka siis tiesi tästä ilmiöstä, muttei tajunnut itse luovansa sitä turmayönä. Vielä suurempi ironia liittyy siihen, että koska ilmiö oli tunnettu, sille oli kehitetty myös korjaus, jossa reaktorin muutamat pohjasta syötettävät lyhyet säätösauvat liikkuvat ensin ylös ja muut sen jälkeen alas, jotta estetään grafiitin aiheuttama reaktiivisuuspiikki reaktorin pohjalla. Pohjasta syötettävät säätösauvat eivät kuuluneet alun perin turvajärjestelmään, joten ne eivät liikkuneet sitä painettaessa, mutta turmareaktorissa muutostyö oli tarkoitus tehdä reaktorin huoltotauolla seuraavalla viikolla.
Turman jälkeen reaktoreihin tehtiin isompia muutoksia. Niissä olevan uraanin rikastusastetta nostettiin, säätösauvojen määrää lisättiin ja niissä oleva grafiitti on nyt teleskooppinen, jotta se täyttää koko kanavan reaktorissa mutta mahtuu silti ulos reaktorista, valvomossa on näyttö ORM:lle ja lukuisia pienempiä turvallisuusparannuksia. Muut Tšernobylin reaktorit pysyivätkin muutoksilla käytössä vielä vuosia onnettomuuden jälkeen, ykkösreaktori suljettiin 1996, kakkosreaktori 1990 ja kolmosreaktori 2000. Itse asiassa RBMK-reaktoreja on vieläkin käytössä 7 kappaletta, 2 niistä Kurskissa, 3 Smolenskissa ja 2 aivan meidän naapurissamme Leningradissa, Suomenlahden rannalla. •
Säteilyn yksiköistä
Röntgen kuvaa kuinka paljon säteily aiheuttaa ionisaatiota ilmassa. Vanhahtava yksikkö, oli käytössä yleisesti Neuvostoliitossa 1980-luvulla
Sievert kuvaa ionisoivan säteilyn biologista vaikuttavuutta ihmiskehossa. SI-järjestelmän mukainen yksikkö (J/kg)
Koska nämä yksiköt kuvaavat eri asiaa, niitä ei voi suoraan konvertoida keskenään. Kuitenkin gammasäteilyllä voidaan antaa karkea muunnos on 1 R = 10 mSv
Suomessa väestölle on määrätty yleiseksi annosrajaksi 1 mSv vuodessa, ja säteilytyöntekijöille 20 mSv vuodessa. Säteilyn haitallisuutta arvioidaan suunnilleen siten, että 1 Sv annos nostaa yksilön elinikäistä syöpäriskiä 4%. Täten esimerkiksi 100 mSv annos nostaisi riskiä 0,4%, ja jos yksilön laskennallinen riski sairastua syöpään muista riskitekijöistä johtuen on esim. 30%, olisi se tämän jälkeen 30,4%
Säteilyn LD50-arvo, jolla puolet annoksen saaneista menehtyy on n. 3 Sv lyhyellä aikavälillä. LD100-arvo, johon kaikki säteilyn saaneet menehtyvät hoidosta riippumatta on n. 6-10 Sv lyhyellä aikavälillä.
Suurin tunnettu elinikäinen säteilyannos oli amerikkalaisella Albert Stevensillä, jonka verenkiertoon injektoitiin salaa plutoniumia Manhattan-projektin yhteydessä. Stevens ei menehtynyt (tai saanut havaittavia terveysvaikutuksia), vaikka hänen elinikäinen annoksensa olikin 64 Sv, vaan hän menehtyi sydänsairauteen 79-vuotiaana. Tässä tapauksessa säteilyannosta ei saatu kerralla vaan pikkuhiljaa vuosikymmenien saatossa, joten elimistön omat korjausmekanismit pystyivät kompensoimaan sen vaikutuksia.
Sanastoa
AZ-5 RBMK-reaktorin SCRAM-painike
ECCS Emergency Core Cooling System, hätäjäähdytysjärjestelmä
ORM Operatiivinen Reaktiivisuus Marginaali, kuvaa kuinka monen säätösauvan verran negatiivista reaktiivisuutta on saatavilla reaktorissa. Korkea arvo, paljon sauvoja reaktorissa ja reaktori on helposti kontrolloitava. Matala arvo, vähän sauvoja reaktorissa, reaktori on epävakaampi
SCRAM Safety Control Rod Axe Man, reaktorin hätäpysäytyspainike. Termi juontaa juurensa maailman ensimmäiseen ydinreaktoriin Chicago Pile-1:een, jossa säätösauvat pudotettiin reaktoriin katkaisemalla kirveellä niitä ylhäällä pitävä köysi
SKALA voimalan keskustietokone
Säätösauva neutroneja absorboivasta materiaalista tehty sauva, jota voi liikutella reaktorissa ja säätää tehoa sen avulla
Onnettomuuden aikajana
25.04.1986 01:00 Reaktori käy normaalilla 3200MW lämpötehollaan, tehon alennus erikoiskoetta varten alkaa
25.04.1986 13:00 12 tunnissa teho on laskettu 1600MW:iin. ECCS kytketään pois päältä
25.04.1986 14:00 Teho oli tarkoitus pudottaa 700MW:iin erikoiskoetta varten, mutta sähköverkkoviranomaiset kieltävät tehonlaskun koska toisessa voimalassa on vika ja se on pudonnut verkosta
25.04.1986 23:00 Verkkoviranomainen antaa luvan jatkaa reaktorin tehonlaskua
26.04.1986 00:00 Ohjaushuoneen henkilökunnan päivävuoro vaihtuu Dyatlovin johtamaan yövuoroon
26.04.1986 00:28 Toptunov vaihtaa reaktorin automaattiohjauksen globaalilta lokaalille. Ohjaustietokoneessa on bugi, jonka takia reaktorin asetettu tehoarvo ei siirry järjestelmästä toiseen vaan putoaa alas 30MW:iin. Toptunov alkaa Akimovin kehotuksesta nostamaan säätösauvoja manuaalisesti nostaakseen tehoa
26.04.1986 01:03 Reaktorin teho on stabiloitunut 200MW:iin, koe päätetään suorittaa tällä tehotasolla
26.04.1986 01:23:04 Erikoiskoe alkaa, turbiineilta katkaistaan höyry ja niiden pyöriminen alkaa hidastua
26.04.1986 01:23:40 Koe on ohi, Toptunov painaa AZ-5:sta sulkeakseen reaktorin
26.04.1986 01:23:43 Ohjaushuoneen hälytykset käynnistyvät osoittaen tehon rajua kasvua
26.04.1986 01:23:45 Reaktorin teho ylittää instrumentaation mukaan 34000MW, reaktori tuhoutuu höyryräjähdyksessä
26.04.1986 01:23:48 Reaktorissa muodostunut vety aiheuttaa toisen, vielä isomman räjähdyksen
Taneli Prittinen