Energiajärjestelmät ovat yhä selvemmin taloudellisen toiminnan keskeisinä haasteina. Kestävän kehityksen nimissä vaadittavasta sähköistämisestä on tullut riski. Hintojen vaihtelu räjähti talven aikana ja sähkömarkkinoiden rauhattomuudelle ei näy loppua. Uuden ydinvoimalan käynnistyminen helpotti tilannetta teollisuuden kannalta, mutta toisen uuden rakentamisen siirtyminen hamaan tulevaisuuteen pitää energiajärjestelmän perustason yhä vieläkin ongelmallisena. Aurinko- ja tuulivoiman tuottamiseen väistämättä sisältyvä voimakas vaihtelu…
Kategoria: Lehti 1-2022

Uusi luku historiaan
1986 Tsernobyl1994 Estonia2020 Koronapandemia 2022 Ukrainan sota Kirjoihin on kirjoitettu uusi merkkipaalu. Luku, joka erottaa entisen uudesta ajasta. Luku, jossa maailma muuttui peruuttamattomasti. Historian suuret hetket tapahtuvat yllättäen. Vielä tammikuun alussa ajateltiin, että mennään kohti hyvää: korona alkaa hellittää ja palataan normaaliin. Yhtenä aamuna kaikki oli toisin. Vuosi 2022 tullaan tästä lähin muistamaan kuvina hajalle…

SHV-tutkinnosta
Mikä on aktuaari? Vastuullinen vakuutusmatemaatikko huolehtii siitä, että yhtiössä sovellettavat matemaattiset menetelmät ovat asianmukaisia. Erityisesti hän huolehtii siitä, että sekä yhtiön vakuutusmaksut että yhtiön velka vakuutuksenottajille määräämistavaltaan ja määrältään noudattavat tiettyjä vaatimuksia. Sanasta ”aktuaari” Nykysuomen sanakirjan mukaan aktuaari on ”arkiston hoidosta t. tilastojen laatimisesta virastossa huolehtiva henkilö; vakuutusyhtiön matemaatikko”. Jatkossa aktuaarilla tarkoitetaan vakuutusmatemaatikkoa. Englantilainen aktuaari…

TEK ja kansainvälinen jäsentoiminta
Kansainvälinen työ on osa TEKin toimintaa. Tämä käsittää niin järjestöjen väliset suhteet, vaikuttamisen EU- ja kansainvälisellä tasolla sekä yksittäisille jäsenille tarjotut palvelut ja mahdollisuudet. Muutaman viime vuoden aikana TEKin toimistolla toimiva työryhmä, International Chapter, on koordinoinut toimintaa, joka liittyy ulkomailta tulleisiin osaajiin. Osa näistä täyttää TEKin jäsenkriteerit. Seuraamme yhteiskunnallista keskustelua ja miten esim. ulkomailta tulleet,…

Ei mitään uutta auringon alla
Elämää Mars-meteoriiteissä ALH84001:n pintaa elektronimikroskoopilla kuvattuna. Mikrobiologi Charles B. Lipman väitti 90 vuotta sitten löytäneensä todisteita maanulkopuolisesta elämästä meteoriiteista. Myös hiljattain on esitetty vastaavanlaisia väitteitä liittyen Marsista peräisin oleviin kiviin. Usko elämään Marsissa on vanhaa perua. Me suomalaiset tunnemme omien presidenttiemme lisäksi kenties parhaiten Yhdysvaltojen presidentit. Emme ehkä muista niistä kaikista vanhimpia, mutta lähihistoriassa Valkoista…

Kotimaisia tietojärjestelmiä tulossa hyvinvointialueille
MALin vuosikokouksen esitelmän piti Esko Systems Oy:n toimitusjohtaja Kaisa-Liisa Harjapää otsikolla Näkemyksiä potilastyötä tukevista ja tehostavista tietojärjestelmäratkaisuista. Erilaisia potilastietojärjestelmiä on Suomessa käytössä hätkähdyttävät 41 kappaletta. Potilastiedolle on nyt kuitenkin luotu yhtenäiset valtakunnalliset perusrakenteet, ja on syytä toivoa järjestelmäkirjon supistuvan, kun siirrymme 21 hyvinvointialueen järjestelmään. Harjapää esitteli Oulussa kehitettyä ja tuotantokäytössä olevaa ESKO-järjestelmää (Elektroninen SairausKertomusOhjelmisto). Järjestelmää…

Öljylampun valosta ydinvoimalaitosten valvojaksi
Minä, kanaystäväni ja uusi kotitaloni Jämsän Partalan kylässä vuonna 1956 (valokuva Marja Lahermaa) Lapsuus ja syrjäkylän kansakoulu Ei tietä, ei sähköä, eipä juuri ihmisiäkään. Sellaiseen entiseen jämsäläiseen järvenrantatorppaan syntyi poika keväällä jäiden lähdön jälkeen, hauenkudun aikaan, perjantai-iltana toukokuun viidentenä vuonna 1950. Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi oli juuri sinä keväänä aloittelemassa toista presidenttikauttaan ja Urho…

Musta kuningatar
Musta kuningatar (The Queen’s Gambit) on Walter Tewisin kirjoittaman, vuonna 1983 julkaistun kirjan nimi. Kirja kertoo orpokotiin joutuneesta tytöstä nimeltään Elizabeth (Beth) Harmon, joka aloittaa shakin peluun kahdeksanvuotiaana, kun orpokodin talonmies herra Schaibel opettaa hänet pelaamaan. Beth näki sattumalta talonmiehen pelaavan jotain outoa peliä. Peli oli shakki, joka kerralla valtasi nuoren tytön mielen, ja hän…

Sairaalafyysikoksi
– oma tieni ja opintopolku ammattiin Aloitin matematiikan opinnot Joensuun yliopistossa vuonna 1977, josta siirryin vuotta myöhemmin Helsingin yliopistoon. Matematiikan laudaturin 1 suoritettuani vaihdoin pääaineekseni fysiikan. Gradun aiheena oli sädehoitomallit syövän hoidossa. Vuonna 1987 valmistui kuitenkin urheiluun liittyvä lisensiaattitutkielma ilmanvastuksen vaikutuksesta luisteluun, hiihtoon ja nopeuslaskuun. Lisensiaatintutkintoni jälkeen palasin lääketieteellisen fysiikkaan pariin ja valmistuin filosofian tohtoriksi vuonna…

Tutkimuksen tulevaisuus
Startup Iris.ai perustettiin vuonna 2015. Yksi sen perustajista on suomalainen yrittäjä Maria Ritola. Iris.ai:ssa on rakennettu tekoälyyn perustuva alusta (hakukone), joka on kehitetty ymmärtämään ja analysoimaan tieteellisiä tekstejä. Se auttaa tutkijoita käymään läpi tuhansittain tieteellisiä dokumentteja lyhyessä ajassa. Iris.ai on julkaissut tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön Tutkijan työtilan (Researcher Workspace). Tutkijan työtila on kaikenkattava alusta…

Analyysi huikealla itseluottamuksella
Mielikuvituksen puute. Tämä oli Karl Krausin käsitys ensimmäisen maailmansodan syystä. Erikoislaatuisen diagnoosin esittäjä Kraus oli lievästi sanottuna erikoislaatuinen lehtimies. Hän julkaisi 1900-luvun alun Wienissä suosittua Die Fackel -nimistä aikakauslehteä, jonka kaikki jutut hän kirjoitti itse. Sodan puhjettua Itävallan lehdistö alistettiin tiukkaan sensuuriin, mutta kielitaituri Kraus onnistui taiteilemaan sotaa vastustavan lehtensä sensuurin läpi koko sodan ajan….