– oma tieni ja opintopolku ammattiin
Aloitin matematiikan opinnot Joensuun yliopistossa vuonna 1977, josta siirryin vuotta myöhemmin Helsingin yliopistoon. Matematiikan laudaturin 1 suoritettuani vaihdoin pääaineekseni fysiikan. Gradun aiheena oli sädehoitomallit syövän hoidossa. Vuonna 1987 valmistui kuitenkin urheiluun liittyvä lisensiaattitutkielma ilmanvastuksen vaikutuksesta luisteluun, hiihtoon ja nopeuslaskuun.
Lisensiaatintutkintoni jälkeen palasin lääketieteellisen fysiikkaan pariin ja valmistuin filosofian tohtoriksi vuonna 1992. Väitöskirja käsitteli verihiukkasten kulkeutumisen mallintamista. Samana vuonna sain sairaalafyysikon pätevyyden. Työ yliopistossa jatkui, ja vuonna 1994 sain sovelletun fysiikan dosentin arvon. Biofysiikan professorin kelpoisuuden sain Oulun yliopistoon vuonna 1998 ja lääketieteellisen fysiikan professorin kelpoisuuden Helsingin yliopistoon vuonna 2003. Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen professoriksi minut nimitettiin vuonna 2009.
Työurallani olen yhdistänyt yliopiston opetustehtävät sairaalafyysikon työhön. Opetustöihin Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella on kuulunut lääketieteellisen fysiikan opetustehtäviä vuodesta 1984. Olen toiminut erilaisissa sairaalafyysikon tehtävissä vuodesta 1986 ja ylifyysikkona HUS:ssa vuodesta 1996. Lisäksi minulla on ollut useita tutkimustehtäviä. Niistä merkittävin oli boorineutronisädehoitoja tutkiva BNCT-projekti, jonka vastuullinen lääketieteellisen fysiikan tutkija olin vuodet 1993–2012
BNCT-projekti tuotti 20 toimintavuotensa aikana yli 100 artikkelia ja 10 lääketieteellisen fysiikan aihepiiriin liittyvää väitöskirjaa. Työn kuluessa hoidettiin yli 250 potilasta ja annettiin yhteensä yli 300 hoitokertaa. Pitkän tauon jälkeen BNCT-hoidot on tarkoitus aloittaa uudelleen tämän vuoden kuluessa HUS:n Syöpätautien klinikassa, jonne on asennettu protonikiihdytin tarvittavien epitermisten neutronien tuottamiseksi (7Li(p,n)7Be -> 9,1 x 1011 neutronia/mA/s). Laitteella saadaan saman luokan neutronivuo kuin Otaniemen FiR1 tutkimusreaktorilla.
Sairaalafyysikoiden koulutus on valtakunnallisesti hyvällä ja yhtenäisellä tasolla. Tällä hetkellä sairaalafyysikoiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat hyvin. Ensimmäisen Helsingin yliopiston opinto-oppaan sairaalafyysikoksi aikoville laadin vuonna 1996. Sairaalafyysikoidenpätevyyslautakunnan/neuvottelukunnan jäsen olen ollut vuodesta 1995, kahteen kertaan puheenjohtajana. Näistä jälkimmäinen puheenjohtajuus päättyy tämän vuoden lopussa, jolloin puheenjohtajuus siirtyy vuorotteluperiaatteen mukaisesti Itä-Suomen yliopistoon.
Oheisessa kuvassa on esitetty sairaalafyysikon nykyinen koulutusrakenne. Lyhyesti, koulutus koostuu viidestä osasta:
1. Teoreettiset opinnot
Alaan liittyvä teoreettinen jatkokoulutus (40 op), joka tähtää FT/FL-tutkintoon lääketieteellisessä fysiikassa.
2. Käytännön sairaalafyysikkokoulutus (5 vuoden harjoittelu, josta 4 vuotta sairaalassa)
Käytännön harjoittelu tapahtuu pääsääntöisesti yliopistollisessa sairaalassa diagnostiikka- ja terapiayksiköiden ylifyysikkojen ohjauksessa. Harjoittelussa noudatetaan valtakunnallisen koulutusta koordinoivan neuvottelukunnan hyväksymiä ohjeita ja määräyksiä.
3. Sairaalafyysikkokuulustelu
Sairaalafyysikkokuulustelun järjestämisestä vastaa sairaalafyysikoiden valtakunnallinen koulutusta koordinoiva neuvottelukunta.
4. Todistuksen myöntäminen
Kun valtakunnallinen neuvottelukunta toteaa erikoistumiskoulutuksen suoritetuksi, ao. tiedekunta myöntää todistuksen sairaalafyysikon pätevyydestä.
5. Nimikesuojan hakeminen
Sairaalafyysikon pätevyys virallistetaan hakemalla sairaalafyysikon nimikesuojaa (rekisteröintiä) sosiaali- ja terveysministeriön Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksesta.
Sairaalafyysikkokoulutuksen rakenne. Koulutus koostuu käytännön harjoittelusta ja teoreettisista suorituksista.
http://www.sairaalafyysikot.fi/wordpress/wp-content/uploads/2021/06/Erikoistuvan-_sairaalafyysikon_opinto-opas_Neuvottelukunta_2021-1.pdf
Alan teoreettista koulutusta antavat erityisesti ne yliopistot, joilla on lääketieteellisen fysiikan tai tekniikan professuuri. Sairaalafyysikon tutkinnon suorittamisesta antavat todistuksen Oulun, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot, joille on myönnetty todistuksen anto-oikeudet.
Yksityiskohtaiset ohjeet koskien sairaalafyysikon koulutusta on julkaissut sairaalafyysikoiden koulutusta koordinoiva neuvottelukunta, joka ylläpitää valtakunnallista ohjeistusta koulutuksen osalta. Uusin neuvottelukunnan opinto-ohje on julkaistu vuonna 2021.Teoreettisten opintojen osalta yliopistot ovat julkaisseet omat ohjeensa mm. säteilyturvallisuusasiantuntijan koulutukseen liittyen. Vaikka koulutus ammattiin voi tuntua haastavalta, ovat työmahdollisuudet valmistumisen jälkeen hyvät ja alan mielenkiintoisuus ja monipuolisuus ylläpitävät motivaatiota työelämässä. Kautta aikojen kaikki valmistuneet sairaalafyysikot ovat sijoittuneet hyvin työelämään. Ei pelkästään sairaaloihin vaan myös erilaisiin tehtäviin yhteiskunnan eri sektoreilla.
Sairaalafyysikon työtehtävät ovat monipuolisia ja työnkuva riippuu mm. siitä, missä yksikössä henkilö työskentelee. Näitä yksiköitä ovat kliininen neurofysiologia, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, radiologia ja onkologia. Esimerkiksi radiologian yksikössä sairaalafyysikko vastaa mm. laitteiden laadunvarmistuksesta ja säteilyturvallisuudesta. Onkologian yksikössä fyysikko laatii annossuunnitelmia ja tarkistaa laitteiden tekniset ominaisuudet. Sairaalafyysikot osallistuvat sairaalan laitehankintojen suunnitteluun ja tekemiseen sekä henkilökunnan säteilyturvallisuuskoulutukseen. Yliopistollisissa sairaaloissa sairaalafyysikon työtehtäviin kuuluvat myös opetus ja tutkimus. Sairaalafyysikoiden ammatti- ja koulutushistoriaa on kuvattu kattavasti kirjassa ”Kuva tarkentuu” vuodelta 2014.
Ihmissuhdetaidot ja kyky kommunikoida selkeästi vaikeissakin tilanteissa ovat taitoja, jotka kehittyvät erityisesti työelämässä. Sairaalafyysikko työskentelee osana moniammatillista työryhmää, minkä seurauksena hänen tulee pystyä kommunikoimaan ymmärrettävästi erilaisia koulutustaustoja omaavien ihmisten kanssa.
Sairaalafyysikkona toimisena on eduksi, jos on monipuolinen matemaattis-fysikaalinen peruskoulutus. Kuten muuallakin yhteiskunnassa teknologia muuttuu vauhdilla. Sairaaloissa käytetyt laitteistot ja niihin liittyvä tietoteknologia on kokenut parin vuosikymmenen aikana valtavan muutoksen.
Aikanaan suoritin laudatur -tason opinnot matematiikasta ja fysiikasta sekä approbatur-opinnot teoreettisesta fysiikasta, tietojenkäsittelytieteestä ja kemiasta. Tämä on osaltaan varmaan mahdollistanut keskimääräistä paremman kyvyn menestyä nykyisissä tehtävissä. Boorin kantaja-aineen leimausprosessien perusteiden ymmärtämiselle on auttanut kemian perusopinnot. Molekyylien kulkeutumisen mallintamisessa matematiikan tiedot ovat olleet avuksi. Laitteiden ohjaukseen ja tutkimusten analysointiin käytetään erilaisia algoritmeja. Perustiedot ohjelmoinnista millä tahansa ohjelmointikielellä ovat avuksi ymmärtämään ja kehittämään näitä prosesseja. Toki sairaalafyysikon ammatissa fysiikan vahvat perustiedot ovat edellytys toimia ammatissa.
Tulevaisuuden teknologisia haasteita on vaikea arvioida. Tuleviin haasteisiin parasta valmistautumista on panostaa vahvaan matemaattis-luonnontieteelliseen peruskoulutukseen. Olen vakuuttunut siitä, että matematiikan ja fysiikan merkitys kasvavat jatkossa myös sairaalamaailmassa. •
Viitteet:
Toni Ihalainen, Aaro Kiuru, Ari Pääkkönen, Ahti Rekonen, Sauli Savolainen, Inkeri Sippo-Tujunen, Mikko Tenhunen,
Kuva tarkentuu, Sairaalafyysikot Suomessa 75 vuotta, ISBN 978–952–93–3940–2, 2014.
Sauli Savolainen
Lääketieteellisen fysiikan prof., HY
0000–0001–8085-322X
1 Aikaisemmin yliopistoilla oli kolmen tason opintokokonaisuuksia: approbatur, cum laude ja laudatur. Pääaineessa edellytettiin laudaturtason opintoja.
Sivuaineita ja niiden tason voi valita aika vapaasti.