Musta kuningatar (The Queen’s Gambit) on Walter Tewisin kirjoittaman, vuonna 1983 julkaistun kirjan nimi. Kirja kertoo orpokotiin joutuneesta tytöstä nimeltään Elizabeth (Beth) Harmon, joka aloittaa shakin peluun kahdeksanvuotiaana, kun orpokodin talonmies herra Schaibel opettaa hänet pelaamaan.
Beth näki sattumalta talonmiehen pelaavan jotain outoa peliä. Peli oli shakki, joka kerralla valtasi nuoren tytön mielen, ja hän pyysikin vahtimestaria opettamaan hänelle, miten sitä pelataan. Tästä alkoi Bethin ura shakin pelaajana. Aluksi hän pelasi vahtimestaria vastaan, kunnes tästä ei enää ollut vastusta hänelle. Sitten oli vuorossa koulun shakkikerho ja sen muut jäsenet.
Kolmetoistavuotiaana Beth adoptoitiin perheeseen, jonka isä oli paljon työmatkoilla ja häipyi sitten lopullisesti kuviosta, jolloin Beth jäi kahden, hieman alkoholisoituneen äitipuolensa kanssa. Äitipuoli ja tytär löysivät toisensa ja äitipuoli alkoi manageroida tytärtään.

Oli tarpeen keksiä rahanansaitsemiskeinoja. Sellainen löytyikin shakin parista. Yleisissä shakkiturnauksissa oli ainakin voittajalle huomattavia rahapalkintoja. Turnaukset seurasivat toisiaan ja Beth alkoi saada nimeä shakkipiireissä. Hänen luokituksensa parani, jolloin heti turnauksen alussa pääsi pelaamaan kovatasoisia vastustajia vastaan.
Beth voitti osavaltion mestaruuden ja jatkoi siitä USA:n avoimiin mestaruuskilpailuihin, jossa hän ei voittanutkaan, vaan pääsi tasoihin toisen pelaajan kanssa. Kirjan lopussa Beth pelaa Neuvostoliitossa sikäläistä suurmestaria (kuvitteellista) Borgovia vastaan, voittaen tämän.
Kirjan perusteella on tehty Netflix-minisarja, jossa melko hyvin seuraillaan kirjan tapahtumia. Sarja oli vangitseva ja sen halusikin katsoa lähes yhdeltä istumalta. Sekä kirjassa että minisarjassa pelejä kuvataan tavalla, joka ainakin maallikolle oli täysin uskottava.
Sarjassa kuvataan myös sitä, miten orpokodissa lapsille annetaan iltaisin rutiininomaisesti rauhoittavaa lääkettä (Libriumia), johon Beth jäi koukkuun. Kun Yhdysvalloissa sitten tuli voimaan laki, joka kielsi rauhoittavien lääkkeiden käytön orpokodeissa, seurasi tästä vieroitusoireita.
Näitä samaisia lääkkeitä Beth käytti myöhemminkin rentoutuakseen ja elokuvan mukaan myös terästääkseen aivojaan parempaan keskittymiseen.
Borgov oli kuvitteellinen henkilö mutta todellinen henkilö sen sijaa oli neuvostoliittolainen shakin hallitseva maailmanmestari Garri Kasparov. Vuonna 1996 Kasparov pelasi Deep Blue nimistä tietokonetta vastaan. Siirrolla 37 Kasparov luovutti tietokoneelle.
Uusintaturnauksessa tietokone jälleen voitti. On arvioitu, että pelissä Kasparov pystyi näkemään noin 10– 15 siirtoa eteenpäin, kun taas tietokone ”näki” noin 70 siirtoa eteenpäin. Ennen näitä pelejä olivat parhaat pelaajat aina voittaneet tietokoneet.
Deep Blue oli IBM:n kehittämä tekoäly, jolla oli suunnaton laskentateho (siihen aikaan). Jos laskentatehoa on runsaasti, voi mahdollisia siirtoja ja niiden vaikutusta arvioida useiden siirtojen päähän, ja valita niistä sen, jolla voittaa pelin. Deep Blue ei kuitenkaan pystynyt luovaan ajatteluun, vaan sen tekemät valinnat olivat sellaisia, joita ohjelma kehittäjät olivat sille ohjelmoineet.
Tänä päivänä hyvillä ohjelmilla varustetut kannettavat tietokoneet voittavat parhaimmatkin pelaajat. •
Touko Henttala