Mielikuvituksen puute. Tämä oli Karl Krausin käsitys ensimmäisen maailmansodan syystä. Erikoislaatuisen diagnoosin esittäjä Kraus oli lievästi sanottuna erikoislaatuinen lehtimies. Hän julkaisi 1900-luvun alun Wienissä suosittua Die Fackel -nimistä aikakauslehteä, jonka kaikki jutut hän kirjoitti itse. Sodan puhjettua Itävallan lehdistö alistettiin tiukkaan sensuuriin, mutta kielitaituri Kraus onnistui taiteilemaan sotaa vastustavan lehtensä sensuurin läpi koko sodan ajan. Sen jälkeen hän koosti kertyneestä materiaalista vielä valtavan ”näytelmän” Die letzten Tage der Menschheit”, Ihmiskunnan viimeiset päivät. Kollaasityylisessä teoksessaan Kraus siteerasi sotaintoisten kirjeenvaihtajien, poliitikkojen ym. puhujien tekstejä sellaisenaan ja antoi niiden kontrastin toisenlaisten näkökulmien ja sisältöjen kanssa puhua puolestaan.
Mielikuvitusta olisi Krausin mielestä tarvittu sen ymmärtämiseen ennakolta, mitä valtioiden valtavan varustautumisen pohjalta voisi syntyä. Salamasodan sijaan saatiin jotain ennennäkemätöntä.
* * *
Mielikuvitus ei ole vahvoilla, jos tulevaisuuden luullaan olevan tiedettävissä. Viime aikoina on joka puolella kuultu puhetta analyyseistä. Valmentajat ovat tietenkin analysoineet urheilijoiden suorituksia jo pitkään, mutta sitten siitä alkoivat puhuvat myös urheilijat itse, urheilutoimituksista tauti levisi politiikan toimituksiin ja lopulta itse poliitikkoihin. Sanojen eloonjäämistaistelussa, jossa huikea, uskomaton ja itseluottamus juhlivat kukkulan kuninkaina, on analyysi noussut tieteen poteroista laajentamaan ekologista lokeroaan. Enää ei sanota, että olen jotain mieltä, vaan että analyysini on se ja se, ja toiselta kysytään, mikä on hänen analyysinsä. Teon valitsemisen ilmoitetaan nyt aina perustuvan analyysiin, ja myös sen täydellinen epäonnistuminen analysoidaan huolellisesti, heti kun tapahtunut on saatu nollattua, mitä se sitten taas tarkoittaneekaan. Hapan piilomatemaatikko arvelee, Irwinin Juhlavalssin sanoin, nykyisen analyysipuheen olevan tarkoitettu lähinnä antamaan kuva, että on aivot nuo tehneet taas työt.
* * *
Analyysi tarkoittaa yleisessä ymmärryksessä asian tutkimista jakamalla se pieniin osiin. Näillä palasilla pitäisi kuitenkin vielä tehdä jotain järkevää. Immanuel Kant erotteli kaksi kokemuksesta riippumattoman tiedonhankinnan lajia: analyyttisen ja synteettisen. Analyyttinen tieto saadaan aiemmasta muodollisella logiikalla, esimerkiksi päättelemällä että puhuva koira on koira. Matemaattinen tieto oli Kantin mielestä kokemuksesta riippumatonta mutta synteettistä, ei analyyttistä. Tämä ajatus on piilomatemaatikonkin makuun. Vaikka matemaattiset todistukset ovat puhtaasti loogisia päättelyketjuja, matematiikka on käsitteiden, algoritmien ja todistusten keksimistä ja rakentamista. Tähän toimintaan tarvitaan mielikuvitusta.
Analyysin, mielikuvituksen ja synteesin suhde on kimurantti, ja näitä pitäisi ajatella kokonaisuutena. Esimerkiksi Descartesin keksimä analyyttinen geometria antoi meille systemaattisen metodin selvittää aiemmin kekseliäisyyttä vaatineita geometrian kysymyksiä algebrallisella laskemisella. Descartesin analyysi vapautti meidät harpeista ja viivoittimista luomaan valtavasti rikkaampaa matematiikkaa, siirtäen samalla monet hienot hengentuotteet vain historian hyllyillä ihailtaviksi. Kannattaa siis analysoida, mutta ilo tulee vasta synteesistä. •