Kirjoitin ylioppilaaksi Ilomantsin yhteislyseossa keväällä 1974. Näin jälkeen päin ajatellen olin jo ennen yhteislyseoon pyrkimistä elänyt tärkeitä vuosia Ilomantsin Huhuksessa, jossa äitini pyöritti neljän hehtaarin ja kahden lehmän pientilaa ja isäni kuskasi pienyrittäjänä puuta nykyisen Stora Enson tehtaille ja uittoväylien varteen ympäri Karjalaa. Kyllä työn ja sen tekemisen merkitys tuli jo äidinmaidon mukana ja viimeistään kaikenlaisissa pientilan kotiaskareissa ja välillä kesäaikaan isän apuna puunajossa.
Nuorta ylioppilasta kiinnosti tekniikka ja kun vuonna 1973 puhjennut ensimmäinen energiakriisi vaikutti laajasti Suomeen, niin uravalinta oli selvä: Teknilliseen korkeakouluun ja energia-alalle!
Maalaispoika osasi ajoissa pääsykokeisiin Otaniemeen kaikkina neljänä aamuna Vantaan Kivikosta, jossa kortteerini oli ja tuloskin oli hyvä: pääsin sisään koneosastolle, jolta valmistuin vaiherikkaan kymmenen vuoden energiatekniikka ja voimalaitostekniikka (nykyisin energiatalous) pääammattiaineena. Diplomityöni tein Kone Oy:n nosturitehtaalla aiheesta ”Pintakäsittelyosaston energiataloudellinen saneeraus”. Projektin osarahoitus tuli Kauppa- ja teollisuusministeriön energia-avustuksena, mutta enpä silloin vielä aavistanut, että energia-avustuksia jakelen vielä itsekin. Katse oli vahvasti suunnattu ”kunnon hommiin” ja teollisuuteen, virkamiesura ei kiinnostanut tippaakaan.
Valmistumisen jälkeen olin kahdessa pienehkössä energia- ja ilmastointialan yrityksessä, ennen kuin pääsin myynti-insinööriksi Aerator Oy:hyn, silloisen Kymi-Strömbergin ja ruotsalaisen Bacho Ventilationin yhdessä omistamaan yritykseen, myymään ja vastaamaan teollisuuden IV-projekteista. Nyt urapolkuni näytti lähtevän hyvään nousuun. Toisin kävi: Aerator Oy myytiin samantien vesijohtoliike Huber Oy:lle ja yt:t alkoivat muutaman kuukauden kuluttua. Itsestään selvää oli, että viimeksi taloon tulleet nuoret insinöörit lähtivät etsimään muita hommia ja kokeneet (jo aika vanhat mielestäni silloin) saivat pitää paikkansa. Vuosi oli 1985 ja kun silloisesta lähes ainoasta akateemisen rekrypalvelusta eli Hesarista selailin työpaikkailmoituksia, silmiini osui Uudenmaan lääninhallituksen ympäristötarkastajan tehtävä, johon tarvittiin teollisuuden ja energialaitosten ilmansuojeluilmoitusten käsittelyyn lisää asiantuntijoita.
Minustahan ei pitänyt tulla koskaan virkamiestä, mutta kun kävin haastattelussa maaherran (Jakob Söderman) ja osastopäällikkö Seppo Vuolannon (se luontoillan aikaisempi lintumies) vetämän isohkon raadin pakeilla ja paikkaa tarjottiin minulle, niin siitä se pitkä virkamiesurani alkoi. Ensimmäinen jakso oli lyhyt, sillä jo vajaan vuoden kuluttua huomasin edellä mainitussa aviisissa Kauppa- ja teollisuusministeriön ilmoituksen, jossa haettiin erikoistutkijaa sähkötoimistoon. Tuntui enemmän minun alaltani. Niinpä aloitin KTM:n energiaosastolla 1.7.1986 erikoistutkijana. Ensimmäinen tehtäväni oli saattaa loppuun vuonna 1947 valtion tuella alkanut maaseudun sähköistys. Tätä tehdessäni ja kohteita tarkastaessani (valtiontalouden tarkastusvirasto oli tekemänsä valtion tuen käyttöä koskevan tarkastuksensa raportissa edellyttänyt, että tarkastuskäyntejä pitää tehdä säännöllisesti) tulivat Pohjois-Karjalan pojalle tutuiksi niin Enontekiön kuin Inarin kurut ja Turun Saariston myrskyisät vedet ja upea luonto aina Utöta myöten, jonne maaseudun sähköistysurakka lopulta päättyi 1990-luvun jälkipuoliskolla, osittain EU-rahoituksen turvin.
Voimalaitosten ja sähkönsiirtolaitteistojen (valtakunnallisesti merkittävät sähköasemat ja siirtolinjat) rakentamisluvat, sähköturvallisuusasiat ja myös energiasäästö (kuka muistaa ”mitä jätät huomiselle” kampanjan ”maapallo kuumenee” logoineen1990-luvun alussa ministeri Ilkka Suomisen aikaan), jossa sain vastuulleni teollisuuden hankkeet, olivat tulleet työtehtäviini. Energia-alan ja teollisuuden ympäristöasioita ”pääsin” tietenkin heti käsittelemään lääninhallitustaustani takia. Enpä olisi silloin arvannut, kuinka monessa ympäristöministeriön työryhmässä tulisin vielä valmistelemaan ympäristönsuojelulain uudistuksia elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä huolta kantaen. Ja pian käsittelin myös energiatehokkuushankkeisiin liittyviä energia-avustuksia. Näinä vuosina tulivat maaseudun sähkölaitosten johtajat, teollisuuden energiapäälliköt ja lukuisat kollegat ministeriöissä, Tekesissä ja muissa organisaatioissa tärkeiksi yhteistyötahoiksi.
Kun vuonna 1997 solmimme ensimmäiset vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset teollisuuden ja suurempien kuntien kanssa Säätytalon juhlallisissa puitteissa ministerimme ja elinkenoelämän ja kuntaliiton isot herrat sopimusten allekirjoittajina, niin taustalla oli yksi urani parhaita valmisteluprojekteja, erinomainen PPP- (Public-Private Partenership) hanke, joka on johtanut edelleenkin hyvin pelittävään yhteistyöhön, jossa 1993 perustamamme Motivan rooli kehitysprojektien koordinoijana (esim. energiakatselmukset) vuosittain tehtävän raportoinnin pyörittäjänä on keskeinen.
Suomen energiatiimi EU-puheenjohtajakauden 2019 kokouksessa.
Varsinaisten työtehtävien ohella minusta tuli silloisen kollegani, nykyisen ystäväni, Jaakko Ojalan ylipuhumana KTM:n akavalaisten luottamusmies. Vaali toki käytiin, mutta yllättäen olin ainoa ehdokas! Tätä pestiä jatkui rapiat kymmenen vuotta ja yhtäkään en antaisi pois! Kun vielä pääsin KTM:n mandaatilla TEK:n valtion valiokuntaan, niin olin todellisilla näköalapaikoilla myös työmarkkinoiden ja monien muidenkin aiheiden osalta. Työmarkkinavaliokunnat tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja myös TEK:n hallituksen kanssa. Pääsin tähän hyvin mukaan, kun olin Martti Annanmäen ja Matti Ropposen jälkeen ainakin kolme kautta valtion valiokunnan puheenjohtaja. Sekin oli mukava homma, minä johdin puhetta ja Hiltusen Pia toimistolta teki työt!
Jossakin vaiheessa olin hankkiutunut siihen aikaan hieman epäortodoksimaisesti mukaan naapuriosaston kollegoiden avuksi erilaisissa energiateknologian vientiin liittyvissä hankkeissa. Vientimme tueksi perustimme mm. Suomen ja Venäjän välisen Energiaklubin, jossa valtiovallan ja yritysten oli tarkoitus yhdessä edistää energia-alan yhteistyötä Venäjän kanssa. Yritys oli hyvä, mm. erilaisia kaukolämpöprojekteja suunniteltiin ja tehtiinkin, mutta suuremmat tulokset jäivät saavuttamatta. Yhtenä syynä oli se, että vastapuolella eli Venäjän hallinnossa vaihtui noina vuosina väki yhtenään, eikä pitkäjänteistä sitoutumista siltä puolelta syntynyt.
Kansainvälinen urani oli alkanut jo 1990-luvun alussa, kun pääsin mukaan kansainvälisen energia-järjestön IEA:n työryhmiin. Muutama reissu joka vuosi Pariisiin oli bonuksena, ennen kuin ETA-sopimus ja 1995 liittyminen Euroopan Unioniin teki matkustamisesta suoranaisen rasitteen. Direktiivien valmistelu sovitteluineen Europan Parlamentin kanssa oli taas ihan uusi maailma, puheenjohtajakautemme 1999, 2016 ja 2019 huipentumina. Töitä riitti, mutta olihan se mukavaa olla ihan keskiössä Neuvoston energiatyöryhmässä loistavien Brysselissä toimineiden kollegoidemme apuna ja asiantuntijoina.
Työurani loppu on painottunut kansainväliseen yhteistyöhön. Vuonna 2010 alkoi Clean Energy Ministerial (cleanenergyministerial.org) yhteistyö. Pyöritin Suomen osallistumista tähän USAn aluksi vahvasti vetämään, pääasiassa G20-maista ja Pohjoismaista koostuvaan CEM:iin, jossa pyörii noin viisitoista jo kehitetyn teknologian globaaliin levittämiseen pyrkivää hanketta, kuten Smart Grids ja Electric Vechicles, joissa kummassakin Suomi on vahvasti mukana. Vuosittaiset ministerikokoukset, ei vähäisimpänä 2019 Pohjoismaiden ja EU:n komission yhdessä järjestämä CEM9 Malmössa ja Köpiksessä ”over the Bridge” teemalla PM-yhteistyötä korostaen. Silloinen energiaministeri Kimmo Tiilikainen muistaa varmasti hyvin nuo päivät. Hän oli mukana mm. käynnistämässä ”naiset ja energia” -hanketta yhdessä Ruotsin ja Kanadan ministereiden kanssa. Pääsin tämän hankkeen tiimoilta ensimmäisen kerran urallani samaan paneeliin edustamaan pohjoismaista näkemystä ja kokemuksia energiakomisaarin kanssa maaliskuussa 2020, koronan takia tosin webinaarissa.
Kiinan energiaministeriön kanssa allekirjoitettiin energia-alan MoU vuonna 2018 Kiinan presidenttivierailun yhteydessä luotujen suuntaviivojen siivittämänä. Tämä yhteisymmärryspöytäkirja konkretisoitui ministeriöiden edustajien allekirjoittamaksi työohjelmaksi, jossa sovittiin energiapilottien valmistelusta yritysten välisenä yhteistyönä, valtiovallan antaessa taustatukea ja poistaen mahdollisia suomalaisen teknologian käytön esteitä Kiinassa. Nyt ensimmäiset pilotit ovat jo käynnistymässä ja uusi kolmen vuoden työohjelma on käytännössä valmis. Tässäkin PPP toimii hyvin: yritykset vastaavat yritystason yhteistyöstä ja hankkeisiin osallistumisesta, BusinessFinland koordinoi ja pyörittää yhteistyötä ja TEM hoitaa tarvittavat ministeriötason yhteydet.
Olen siis työskennellyt lähes koko urani KTM/TEM energiaosastolla, reilut 30 vuotta. Hienointa siinä ovat olleet monipuoliset tehtävät, yhteistyösuuntautuneet kollegat ja sidosryhmät ja delegoivat, asiantuntijaansa luottavat päälliköt ministeriön ylintä johtoa myöten. Matka maaseudun sähköistämistehtävistä energiatehokkuussopimuksiin elinkeinoelämän edustajien kanssa, neuvotteluihin Kiinan energiaministerin kanssa ja lukuisiin kansainvälisiin projekteihin ja yhteistyöforumeihin osallistuminen on ollut erittäin antoisaa. Tässä kai toteutui se ”asiantuntijaura”, josta TEK:n valtionvaliokunnassakin usein puhuttiin: Pitäisi olla mahdollista edetä ja saada kunnon palkkaa myös asiantuntijana, kaikki eivät halua päälliköksi ja omien havaintojenikin mukaan monesta hyvästä asiantuntijasta on tullut vähemmän hyvä esimies. •
Pentti Puhakka