Elliott-laskentakeskus Nokian tietokonetoiminnan alkuna

Laskentakeskuksen perustaminen 

Nokia Elektroniikka syntyi vuoden 1966 alussa, kun Suomen Kaapelitehdas Oy:n elektroniikkaosasto eriytettiin omaksi teollisuusryhmäkseen. Kaapelitehtaan suojissa elektroniikkaosasto oli käynnistänyt tietokoneisiin liittyvän liiketoiminnan jo vuonna 1960 perustamalla oman laskentakeskuksen ja hankkimalla sen käyttöön brittiläisen Elliott Brothers nimisen yrityksen valmistaman tietokoneen. 

Toukokuun lopulla tilattu Elliott 803 saapui lyhyellä toimitusajalla Salmisaareen 20. syyskuuta 1960 ja saatiin ripeästi toimintakuntoon saman päivän iltana. Se oli ensimmäinen ”toisen sukupolven” täysin transistoroitu tietokone Suomessa. Elliott-konehalli Kaapelitehtaan torniosan seitsemännessä kerroksessa oli rakennettu entiseen Helsingin atleettiklubin painisaliin. 

Suomen Kaapelitehdas Oy:n hallitus oli toukokuun lopulla hyväksynyt ehdotuksen tämän tietokoneen hankinnasta ja myöntänyt tarkoitukseen 35 miljoonaa markkaa (vuoden 2024 rahassa noin miljoona euroa). Heti tämän jälkeen oli Kaapelitehdas lähettänyt kuusi juuri rekrytoitua henkilöä Elliottin tehtaille Borehamwoodiin Lontoon pohjoispuolella oppimaan koneen tekniikkaa, huoltoa ja ohjelmointia. Osa tästä ryhmästä osallistui mm. toimitettavan koneen kokoonpanoon ja loppu­tarkastuksiin. Elliott 803A:n sarjavalmistus oli aloitettu tehtaalla vuoden 1960 alussa. 

Elliott-laskentakeskuksen perustamiseen johtaneita tapahtumia vuosina 1958–1960 on kuvattu erittäin asiantuntevasti kirjan Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa Aarre Aaltosen kirjoituksessa otsikolla ”Nokian elektroniikkateollisuuden synty: nuorten kokeilijoiden ja keksijöiden pajasta huipputeollisuudeksi”. 

Tämän kirjoituksen mukaan periaatepäätös Suomen Kaapelitehdas Oy:n toiminnan laajentamisesta tietokonealalle oli tehty yhtiön hallituksen kokouksessa joulukuussa 1958. Tämän jälkeen edettiin pienin askelin. Kaapelitehtaan matemaatikkona yliopistovirkansa ohella työskennellyt apulais­professori Olli Lehto kävi vuoden 1960 alussa opintomatkoilla Ruotsissa ja Englannissa yhdessä suomalaisen ESKO-tietokoneen rakentamiseen osallistuneen Tage Carlssonin ja sittemmin IBM:n palvelukseen siirtyneen Olli Varhon kanssa. Lehto laati hankkeesta raportin hallituksen kokoukseen helmikuussa 1960. 

Raportti kertoi, että Postisäästöpankilla ja OTK:lla on käytössään IBM:n toimittamat tietokoneet ja vastaavaa asennetaan juuri Kansaneläkelaitokselle. Lehdon johtopäätös oli, että Kaapelitehtaan tulisi aluksi perustaa oma tietokoneita käyttävä laskentakeskus. Hallitus päätti tässä kokouksessa, että palkataan alan henkilökuntaa ja tekemällä yhteistyösopimus jonkun ulkomaisen tieto­koneita valmistavan yrityksen kanssa. Ensimmäisten joukossa rekrytoitiin alkuvuoden aikana Martti Tienari ja Lauri Saari. Toukokuussa 1960 päätettiin itse tietokoneiden hankinnasta. Elliott-koneen ohella hankittiin myös Siemens 2002 kone kaupallis-hallinnollisen laskentakeskuksen käyttöön.

Elliott 

Elliott Brothers Ltd -yhtiön tausta oli Lontoossa vuonna 1804 perustetussa Elliott Instruments -yhtiössä. Elliott oli valmistanut analogisia laskentalaitteita vuodesta 1916. Toisen maailmansodan alkaessa Britannian Amirali­teetti päätti perustaa Elliottin yhteyteen Borehamwoodiin tutkimus­keskuksen, koska Elliott oli laivaston tulenjohtojärjestelmiin sisältyvien analogia­laitteiden pitkäaikainen ja merkittävä toimittaja. Tavoitteena oli kehittää sota­laivoihin innovatiivinen ilmatorjunnan ohjaus­järjestelmä. Järjestelmän oleellisena osana oli kehittynyt maalinseuranta­tutka ja Amiraliteetti halusi sille digitaalisen ohjausjärjestelmän. Tämä oli valtava haaste tilanteessa, jossa kaikki sotilaalliset ohjaus­järjestelmät olivat analogisia (ja valtaosa niistä pysyi analogisina 1960-luvulle saakka). 

Amiraliteetin tarkastuksissa 1940-luvun loppupuolella Borehamwoodin tutkimuskeskuksen arvioitiin toimivan erinomaisesti ja sen toiminta teki ”siellä vierailleisiin USA:n laivaston ja tietokonetekniikan asiantuntijoihin suuremman vaikutuksen kuin mikään muu tässä maassa”. 

Borehamwoodin kehittämä ensimmäinen digitaalinen reaaliaikakone Elliott 152 ajoi ensimmäisen ohjelmansa vuonna 1950. Vastaava amerikkalainen kone saatiin toimintakuntoon vuonna 1951. Vuosien kehitystyön tuloksena valmistunut uusi Elliott 401 esiteltiin näyttelyssä Lontoossa huhtikuussa 1953 ja se herätti suurta huomiota, koska siihen saakka kaikki Borehamwoodin tutkimuskeskuksessa tehty kehitystyö oli luokiteltu salaiseksi eikä edes alalla työskentelevillä ollut tiedossa, että Elliott valmistaa digitaalisia tietokoneita. 

Elliott 803 -tietokoneet merkitsivät lopullisesti yhtiön läpimurtoa yleistietokoneiden markkinoille, vaikka niitä käytettiin myös prosessinohjaukseen. Maailman ensimmäinen energiaa jakeluun tuottava ydinvoima­laitos Calder Hall otettiin käyttöön Windscalessa vuonna 1960 ja sen valvontajärjestelmä perustui Elliott 803 -tietokoneeseen. Samana vuonna British Steel otti käyttöön Sheffieldissä Elliott 803 -koneeseen pohjautuvan teräksen tuotannon valvontajärjestelmän, joka oli laatuaan ensimmäinen maailmassa. Elliott toimitti vuonna 1961 puolet sinä vuonna UK:ssa toimitetuista digitaalisista tietokoneista. 

Maailman ensimmäinen kaupalliseen käyttöön tarkoitettu Algol-kääntäjä toteutettiin Elliott 803 -koneelle vuonna 1962. 

Elliott fuusioitiin vuonna 1967 English Electric yhtiöön ja suurin osa tästä kokonaisuudesta siirtyi seuraavana vuonna osaksi GEC:tä. Poikkeuksena oli English Electricin kaupallinen tietojenkäsittely (tuotemerkit Leo, Marconi ja Elliott), joka yhdistettiin vuonna 1968 ICT:n kanssa ja näin syntyi ICL.

Laskentakeskuksen toimintamalli 

Elliott-laskentakeskuksen keskeinen tavoite alkuvuosina oli hankkia uusia asiakkaita myymällä Elliott-koneaikaa. Vain harvoilla asiakkailla oli ohjelmointitaitoisia henkilöitä, joten jokseenkin aina Kaapelitehtaan asiantunti­joiden oli laadittava tarvittavat Elliott-ohjelmat, jotta asiakas voisi hyödyntää tietokonetta. Asiakas kuvasi tarpeensa tai ongelmansa, toimittaja teki ohjelmoinnin sekä hoiti koneajot. 

Martti Tienari kirjoitti katsauksessaan vuonna 1962:

Ohjelmointi tehdään yleensä kiinteän tarjous­hinnan nojalla. Elliott-laskentakeskuksen myynti­­politiikkana on ollut asiakaspiirin jatkuva laajenta­minen. Tämän takia on ohjelmointi­tarjouksissa, nimenomaan ”lupaavien” asiakkaiden ja sovellutus­alojen suhteen jouduttu tarjousvaiheessa käyttämään ajattelua ”ohjelmointi saa olla tappiollista, kunhan koneajalla saadaan tappiot takaisin”. Tähän ajatteluun on osaltaan pakottanut kilpailevissa laskentakeskuksissa vallitseva vastaava ajattelutapa. Vähitellen kolmen vuoden tähtäyksellä pyrimme maineemme ja koulutustasomme parantuessa kiristämään otetta ja pyrkimään myös tuottavaan ohjelmointiin. 

Matemaattinen ryhmä käynnisti heti toimintansa alussa ohjelmakirjastotyön, jonka tarkoituksena oli laatia valmiiksi Elliott-koneelle laajan asiakasryhmän tarvitsemia yleissovellutuksia. Näiden sovellutusten käyttömahdollisuutta tarjottiin sitten asiakkaille sen ajan käytännön mukaan siten, että vain koneajasta laskutettiin. 

Ensimmäinen Elliott-tietokonetoimitus asiakkaalle 

Teknillinen korkeakoulu selvitti vuonna 1960 mahdollisuuksia hankkia tietokone ja ehdotti valtion budjettiin tähän määrärahaa. Esitys kuitenkin hylättiin, kun ministeriö piti hanketta tarpeettomana. Erityisesti professorit Erkki Laurila, Pentti Laasonen, Olli Lokki ja Pekka Jauho toimivat tarmokkaasti hankkeen hyväksi ja tarvittava 15 miljoonaan markan määräraha saatiin kevään 1961 lisäbudjetissa. 

Alkuvuodesta 1961 Elliott oli julkistanut uuden mallin 803B, jonka Kaapelitehdas tilasi heti itselleen. Samalla sovittiin, että Kaapelitehtaan käytössä jo ollut 803A voidaan toimittaa TKK:lle, kunhan määräraha tähän on myönnetty. Uusi 803B saapui Kaapelitehtaalle toukokuun alussa, ja tämän jälkeen 803A asennettiin Hietalahteen TKK:n päärakennukseen. Tämä oli TKK:n ensimmäinen tietokone ja myös ensimmäinen Kaapeli­tehtaan edustussopimuksensa nojalla asiakkaalle toimittama tietokone. 

Laskentakeskuksen asiakkaita 

Elliott-laskentakeskuksen suurimmat asiakkaat ja näiden sovellutusalueet olivat vuonna 1961 seuraavat: 

Imatran Voima Oy: regressioanalyysi 
Tie- ja vesirakennushallitus: tielinjan suunnittelulaskentaa 
Suomen Gallup Oy: tutkimusaineiston lajittelua 
Wärtsilä, Hietalahden telakka: laivanrakennuslaskelmia 
Teknillinen korkeakoulu: sovelletun matematiikan laskentaa 
Oy Kaukas Ab: numeromateriaalin käsittelyä 
Enso-Gutzeit Oy: varianssi- ja regressioanalyysiä 
Oy Strömberg Ab, Vaasa: muuntajalaskuja 

Omia muistikuviani Elliott 803:sta 

Teknillisessä korkeakoulussa ei ollut vielä vuonna 1968 mitään atk-opetusta, joten osallistuin 1968–1969 yliopiston tietojenkäsittelyopin laitoksella Töölönkadulla Algol- ja Elliott 803 kursseille. Suoritettuani nämä opinnot esitin fysiikan laitoksella Siltavuorenpenkereellä kykyni operoida yksin Elliott 803 konetta ja sain koneen käyttöluvan. Laadittuani TKK:n sähköosaston opiskeluuni liittyneitä Algol-ohjelmia menin TKK:n laskentakeskukseen hakemaan vastaavaa lupaa. Pyyntöni herätti hämmennystä, koska silloisen ajattelutavan mukaan diplomi-insinöörin tulee ymmärtää sen verran atk:sta, että pystyy kommuni­koimaan tietokoneohjelmoijan kanssa, mutta hänen ei tarvitse osata itse ohjelmoida eikä missään tapauksessa tarvitse osata itse käyttää tietokonetta. 

Maaliskuussa 1969 esitin TKK:n laskentakeskuksen päällikölle puolen tunnin näytöksellä kykyni operoida Elliott konetta ja sain sen käyttöluvan. Tämä kaikki tarkoitti, että olin täysin lumoutunut tietokoneista, kun nyt pääsin itse ihan oikeasti käsittelemään suuria, monimutkaisia ja hirmuisen kalliita sähköaivoja. 

Olen aikoinaan kirjoittanut seuraavan kuvauksen Elliott 803 -tietokoneen käytostä: 

Ohjelmat laadittiin joko Algolilla tai Elliottin omalla symbolisella konekielellä. Koneen keskusmuistin koko oli 8192 sanaa. Yhteen sanaan mahtui kaksi ohjelman käskyä. Mitään muuta muistia ei ollut, joten kaikkien luettujen datojen ja taulukoiden piti mahtua tähän muisti­kokoon. Yksinkertaisten käskyjen suoritus kesti 0.3 ms ja monimutkaisten 1–10 ms. 

Itse tietokoneohjelmat sekä niiden käyttämät datat oli lävistettävä reikänauhalle. Elliott luki 8-kanavaista reikänauhaa nopeudella 400 merkkiä sekunnissa ja tulosti laskentansa tulokset reikänauhalle nopeudella 100 merkkiä sekunnissa. Tulosnauha oli sitten mahdollista lukea teleprintterillä ja tulostaa paperille. 

Koneen käyttöjärjestelmä oli suurella reikänauhakelalla, joka luettiin aina aluksi muistiin varsin hitaana operaationa. Tämä yksi ainoa kela oli yhteinen kaikille koneen käyttäjille. Jossain vaiheessa sen kunto heikkeni ja silloin oli edessäni, yleensä keskellä yötä, yritys paikata nauha saksien ja liimalappujen avulla. 

Tietokonetta ohjattiin suuren pöydän täyttävästä ohjausyksiköstä, josta käytettiin nimeä numerogeneraattori. Operointi ei ollut lainkaan yksinkertaista, koska jokainen toiminto oli syötettävä tietyllä numerokoodilla, joita saattoi olla pitkä ketju ennen kuin mitään tapahtui. Numerogeneraattorilta saattoi syöttää suoraan tieto­koneen muistiin puhtaalla konekielellä laaditun ohjelman ja ohjata sen suoritusta. Samoin oli mahdollista muuttaa muistipaikkojen sisältöä ja korjata näin tilapäisesti suorituksen ajaksi havaittuja ohjelmointi­virheitä. Elliott ilmoitti kaiuttimella mitä se oli juuri tekemässä siten, että jokaisen käskyn suoritukseen liittyi eri ääni. Tästä koko ajan soivasta musiikista kokenut käyttäjä pystyi päättelemään, millaisia virheitä ohjelmassa ehkä on, samoin kuin sen, että ohjelman suoritus etenee hyvin. •

Kirjoittaja Henry Ehrstedt on DI ja harrastushistorioitsija. Hän on työskennellyt Nokia Elektroniikassa ja sen seuraajayhtiöissä 1969–2003 useissa tehtävissä asiantuntijasta toimitusjohtajaan.