Merja Korpelan muistolle
Merja tuli järjestömme MALin (Matemaattis-luonnontieteellisten Alojen Akateemiset ry) jäseneksi lähes 40 vuotta sitten. Pian hän tuli myös mukaan toimintaan ja aktiiviseksi hallituksen jäseneksi.
Muistamme Merjan ahkerana ja uutterana järjestöihmisenä. Hän toimi aikoinaan hallituksessa sihteerinä ja hänellä oli omia vastuutehtäviä ja eri rooleja toiminnan osa-alueilla.
Mieleemme jäi pysyvästi se innokkuus, sitoutuneisuus ja tekemisen ilo, mikä välittyi Merjan osallistumisesta ja läsnäolosta. Hän oli keskeisenä puuhaajana mm. järjestämässä tilaisuuksia kuten tutustumismatkoja eri kohteisiin, viimeksi vielä viime vuoden keväänä Loviisan ydinvoimalaitokselle. Myös järjestön matkojen suunnittelussa, koulutustapahtumien ja kirjoittajakurssien järjestelyissä hän oli vahvasti mukana. Merja muisti aina myös ideoida ja hankkia järjestömme pikku muistamisia ja lahjoja, joita annettiin mm. vierailukäyntiemme yhteydessä.
Merja oli ammattialojemme todellinen asiantuntija. Hänen omin alueensa oli ns. ATK, myöhemmin IT ja ICT jne., eli tietotekniikka eri muodoissaan. MAL-lehteen kirjoittamassaan uratarinassa ”IBM:stä Intiaan”
(MAL-lehti 4/2020, https://bin.yhdistysavain.fi/1602541/KSHa5Lju0IqYIWqHGtyY0Usnfr/MAL-4-2020.pdf) hän kertoo monista työ- ja päällikkötehtävistään tietotekniikkayhtiöissä. Jo lapsena Merjalle oli tullut selväksi, että hän hakeutuu alalle, jossa tarvitaan numeromaista ajattelua. Em. uratarinassaan hän kirjoitti hauskasti siitä, miten kiinnostui jo lapsena numeroista: ”… luki yhtä, luki toista, luki viimein viittätoista, yksi, kaksi, kolme, … viisitoista”.
Merja arvosti suuresti tutkimusta ja tiedettä, mikä tuli usein esiin hänen kommentoidessaan alamme asioita ja eri henkilöitä. Intiassa työskennellessään hän osallistui myös vapaaehtoistyöhön mm. opettamalla nuorille naisille tietokoneen käyttöä. Tässä tuli mielestäni esiin Merjan empaattinen olemus toisia kohtaan. •
Me MALissa jäämme suremaan ja muistelemme lämmöllä Merjaa!
Jaakko Ojala,
Merja Korpelan hautajaisissa 23.8.2025

Merja Korpela on poissa
MALin pitkäaikaisimpiin aktiivitoimijoihin kuulunut filosofian maisteri Merja Korpela kuoli pitkälliseen sairauteen 2. elokuuta. Hän oli syntynyt 16.1.1950. Merja toimi MALin hallituksessa todellakin loppuun asti, sillä vielä heinäkuussa sairaalaan jouduttuaan hän huolehti sähköpostitse siitä, että MALin syyspäivistä muistettiin tiedottaa ajoissa. MAL jää syvästi kaipaamaan Merjan iloista, sydämellistä ja aikaansaavaa hahmoa, joka oli jotakuinkin aina paikalla, kun MALissa jotain tapahtui.
Ilkka Norros