Tapasimme Janne Ollenbergin kanssa lokakuun puolivälissä Päivölän opistolla MAL-yhdistyksen järjestämällä kirjoittajakurssilla. Keskustelimme aluksi kirjoittamisharrastuksesta. Kurssin esitehtävään liittyen Janne oli kirjoittanut artikkelin esineiden internetin eli IoT:n (Internet of Things) hyödyntämisestä harrastuksessaan partiossa.
Jannella on monipuolinen koulutustausta, sillä hän on opiskellut yhteensä jopa seitsemän eri tutkintoa! Hän on kouluttautunut muiden muassa rakennustekniikan, sähkötekniikan ja tietotekniikan insinööriksi. Koulutustensa kautta hän on onnistunut työskentelemään monipuolisissa työtehtävissä julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä hyödyntämään taitojaan esimerkiksi logistiikka-, matkailu- ja finanssialoilla.
Janne on aloittanut työuransa toteuttamalla ”IoT:ta ilman I:tä” eli kehittämällä VR:llä junien kulunvalvontajärjestelmiä 90-luvulla. Tässä tehtävässä tulivat tutuksi sekä signaalinkäsittely että tietotekniikan yhdistäminen reaalimaailmaan. Tämän jälkeen hän siirtyi ilmailualalle ja suunnitteli Finnairin käyttövaltuushallintaa ja kulunvalvontajärjestelmää. Julkiselle puolelle siirryttyään Janne kehitti Kuntien Tieralla esimerkiksi turvallisuussuunnitelman sosiaali- ja terveysalalle. Lisäksi hän on laatinut ohjeistuksia ja koulutusmateriaalia tietoturvakäytännöistä. Tällä hetkellä hän toteuttaa tietotekniikan palveluita finanssialalle.
Partioharrastuksen kautta ympyrä on sulkeutunut: Janne työskentelee jälleen IoT-järjestelmien parissa. Tosin nykyisin hän käyttää IoT- sovelluksissa tämän ajan teknologioita kuten 3D-mallinnusta tai digitaalisen kaksosen virtuaalista mallia.
Entä mikä Jannesta tulee isona? Tällä hetkellä hän kokee olevansa tietotekniikan asiantuntija, joka voi toteuttaa tietotekniikan palveluita eri toimialoille. Kunkin uuden toimialan perusteet on kuitenkin mahdollista oppia noin puolessa vuodessa.
Teksti: Paula Jäppinen