Kuka minä olen, kysyi valkoinen taulu huoneen seinällä. Aamupäivän matala valo nosti sen kirkkaasti esiin muusta huoneesta. Olen mahtavampi maailman kaikkia sotajoukkoja. Olen tuhonnut enemmän ihmisiä kuin kaikki sodat. Varastan vuosittain miljardeja markkoja. Uhrejani ovat köyhät ja rikkaat, nuoret ja vanhat, voimakkaat ja heikot. Ketään en säästä. Olen niin suuri, että varjoni näkyy kaikkialla: kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, maanteillä ja merillä. Olen väsymätön. Kuolleet ja raajarikkoiset viitoittavat tieni. En anna mitään – otan kaikki. Ja vastaus tälle demonille soveltuen alimmalla rivillä, nurin käännettynä: Olen huolimattomuus. Koko teksti erään edistysuskoisen vuosikymmenen muotikirjasintyypillä. Maailmasta, joka olisi pystynyt huolimattomuuttaan poistamaan itsensä päiviltä suorassa televisiolähetyksessä ja jonka johtajia olisi primitiivisemmissä kulttuureissa pidetty jumalina ja lepytelty ihmisuhrein, jotta nämä antaisivat palvojillensa huomisen päivän ja sitä seuraavat.
Teknologinen sivilisaatio oli onnistunut pukemaan naamion luonnon kasvoille saadakseen sen näyttämään haluamaltaan. Toki kiväärinluodin annettiin tarvittaessa edelleenkin päästää raa’at luonnonvoimat irti kohteensa ruumiissa, mutta kenenkään, eikä varsinkaan ampujan, tarvinnut katsoa sitä läheltä. Joskus lentokone putosi tai juna suistui kiskoilta. Huolimattomuudelle on olemassa täydellinen systeemiteoreettinen määritelmä. Se on hetki, jolloin järjestelmä pääsee toimimaan oman, fysiikan lakien mukaisen dynamiikkansa mukaisesti ilman, että se saa toimintansa takaisin turvalliselle radalle korjaavan herätteen. Hetki, jolloin luonto tulee välähdyksenomaisesti esiin teknologisten pintakasvustojen kerrosten alta. Seurausten ei aina tarvitse olla kohtalokkaita. Ne voivat olla myös merkityksettömiä tai jopa koomisia, kuten television kotivideo-ohjelmissa nähdään. Monet järjestelmät eivät edes tarvitse huolimattomuudelle alttiita korjaavia herätteitä ja ehkä juuri sen vuoksi toimivat vuosimiljardeja. Kuten esimerkiksi aurinkokunta.
Teologit ovat vuosisatoja keskustelleet, missä hyvä Jumala oli silloin, kun se laiva upposi tai tämä torni kaatui. Vastaus on yksinkertainen. Hän ei puuttunut tapahtumiin, koska vastuu systeemiin vaikuttavista herätteistä on systeemin rakentajalla, eli ihmisellä. Hän lähtee laivallaan myrskyävälle merelle ja rakentaa talonsa maanjäristysalueelle. Jos Jumala puuttuisi itse systeemiin ja sen dynamiikkaan, luonnonlait menettäisivät lakiluonteensa ja maailma olisi vielä vähemmän ymmärrettävissä tai ennustettavissa, kuin mitä se on nyt. Lisäksi hän joutuisi puuttumaan jokaiseen oksan risahdukseenkin, koska kaoottista dynamiikkaa noudattavassa maailmassa risauksella saattaisi olla kohtalokkaita seurauksia kymmenen vuoden päästä. Muut mahdollisuudet ovat, että häntä ei ole olemassa, tai että hän on muuten hyvä, mutta vähät välittää.
Liikennelaitoksen vaatevarikko oli pukenut meidät sinisiin. Taulun asettaja toivoi vain, että olisimme huolellisia tulevissa töissämme. Luennoitsija käveli huoneeseen.
– Tänään puhumme sähköturvallisuudesta.
Suurikokoinen mies laski hienostuneisuutta henkivän attaseasalkun pöydälle.
– Raitiovaunu toimii korkeahkolla jännitteellä. Normaalisti teidän ja tuon jännitteen välillä on eristimiä, maasulkureleitä suojamaadoituksia ja eripaksuisia peltejä. Sen on tarkoitus pysyä teiltä kätkettynä, mutta joissakin tilanteissa saatatte joutua sen kanssa kosketusetäisyydelle ja silloin on syytä tietää, miten tulee toimia. Jos joudutte sen kanssa kosketukseen, se ei kysele teiltä lastenne lukumäärää tai punnitse sydämenne painoa. Se mittaa henkilöänne pelkästään. Ohmin ja Kirchhofin lakien mukaan.
Luennoitsija avasi salkkunsa ja otti esille lenkkimakkaran.
– Näiden lakien silmissä te ja tämä makkara olette samanarvoisia. Sitä sanotaan materialismiksi. Tässä makkarassa on vettä, nahkaa, sisäelimiä, suolaa ja jonkin verran lihaa, suunnilleen ruumistanne vastaavassa koostumuksessa. Makkaralla ei toki ole korkeampia fysiologisia toimintoja, joihin sähkövirta myös vaikuttaa, mutta sähköiskun saadessanne niitä ei ole kovin kauan teilläkään. Seuraavaksi näytän, kuinka makkaralle käy.
Salkusta löytyi kaksi johtoa, jotka kytkettiin makkaran päihin, sekä variaattori jännitteen säätämiseksi. Sekunnin päästä makkara alkoi tiristä, 10 sekunnin päästä se oli kypsä ja alkoi jo osoittaa jo hiiltymisen merkkejä. Luennoitsija katkaisi virran, otti salkusta sinappiputkilon ja paperilautasia. Kuljettajakurssin ruokkiminen vaati vielä toisen havaintoesityksen.
Vuosia myöhemminkin korkeahko jännite oli pysynyt syvällä näkymättömissä raitiovaunun sisuksissa. Kerran se oli ollut lasikuitutangon päässä ajojohdon pudottua.
Istuin korkeassa toimistohuoneessa omissa vaatteissani.
– Olen kuullut, että hallitsette elektroniikkaa. Minulla olisi teille sopiva tutkimusapulaisen paikka avoinna. Matematiikan kurssienne arvosanat eivät ole kehuttavia, mutta tämä laitos tuottaa kyllä riittävälti käveleviä derivaattoja, jotka eivät pärjää instrumenttien kanssa. Valmistamme ohutkalvoja plasmapurkausmenetelmällä. Voisitte avustaa laitteiston suunnittelussa ja rakentamisessa.
Pian laskeuduimme kellariin. Pöydällä oli suurehko teräspönttö, jonka ympärillä risteili lukuisia johtoja ja letkuja.
– Varaan nämä kondensaattorit 5000 voltin jännitteeseen ja puran varauksen tyhjiökammiossa sijaitsevan plasmageneraattorin kautta. Purkauksessa generaattorin katodimateriaali muuttuu plasmaksi, joka ohjataan magneettikentän avulla päällystettävään kohtioon.
5000 voltin hengenvaarallinen jännite ei ollut eristeiden, suojapeltien tai maasulkureleiden takana. Se kulki suuren sähkölaitoskondensaattorin navoista lähtien käsin kosketeltavana.
– Voisiko laitteen turvallisuutta parantaa sijoittamalla korkeajännitteiset osat jonkin pleksin taakse?
– Siitä on liian paljon vaivaa. Laitteiston kytkentää joudutaan muuttamaan vähän väliä ja suojarakennelma olisi vain tiellä.
Siivoojaa ja muita asiaan perehtymättömiä henkilöitä on kyllä kielletty tulemasta tähän laboratorioon.
– Entä…
– Kyse on kauhun tasapainosta. Jos kaikki olisi loppuun asti suojattua, assistentit tulisivat väärän turvallisuuden tunteen vallassa huolimattomiksi ja heille voisi sattua onnettomuus. Nyt he ovat äärimmäisen varovaisia, koska pelkäävät henkensä edestä ja miettivät jokaisen liikkeensä tarkasti etukäteen. Heillä ei ole varaa huolimattomuuteen. Toisaalta generaattorin ympärillä olevat laitepöydät estävät ketään esimerkiksi kompastumasta korkeajännitteisten osien päälle. Lisäksi viimeisenä varotoimenpiteenä tyhjänäkin pidetyn kondensaattorin mahdollinen varaus puretaan joka kerta ennen säätöjen tekemistä tällä.
Professori näytti noin 5 senttimetriä leveää ja puolen senttimetrin paksuista teräsviilaa.
– Sitäpaitsi olette saanut koulutuksen. Teillä pitäisi olla ihmiskunnan viimeisin tieto sähköilmiöistä. Teidät pitäisi voida päästää korkeajännitteen lähelle, koska tiedätte miten se saattaa käyttäytyä.
Ikään kuin kyse olisi ollut jostakin salaisesta vihkimyksestä. Television saa avata vain ammattimies, raitiovaunun korkeajännitekaapit vain koulutettu huoltomies. Hallituksen puheet kärsivällisesti ja uskollisesti toistavaa yleisradiolähetintä ei päässyt sataa metriä lähemmäs.
Aloin ymmärtää. Olimme saapumassa murattien peittämän punatiiliseinän pinnalle. Täällä mentiin teknologisen pintakasvuston alapuolelle joka suhteessa.
Seuraavana kesänä kauhun tasapaino värähti kerran. Eräällä säätökierroksella kondensaattoriin oli jäänyt lähes täysi varaus. Viimeisen varokeinon soveltaminen aiheutti välähdyksen, sekä tykinlaukausta muistuttavan äänen ja viilan terästä höyrystyi pitkälti toista senttimetriä pois. Jonkin ajan kuluttua pleksilasi ympäröi plasmageneraattorin korkeajännitteisiä osia.
Kuvitelkaa itsellenne uskollinen ja pystyvä palvelija, joka tekee suorastaan ihmeitä, mutta joka noudattaa aina sokeasti sääntöä, että hän lyö teitä nuijalla päähän, jos teillä on punaiset kintaat kädessänne kellon lyödessä 12. Ette halua luopua hänen palveluksistaan, ehkä vältätte punaisia kintaita tai äänekkäitä kelloja. Ehkä suljette hänet johonkin koppiin, jos haluatte käyttää punaisia kintaita kello 12. Mutta ette saa häntä houkuttelulla, pelottelulla tai kiristyksellä luopumaan säännöstään. Ja joskus teillä voi huolimattomuuttanne olla punaiset kintaat kädessämme kello 12. Nuijan olemassaoloon on vain sopeuduttava tai luovuttava palvelijamme palveluksista. Houkuttelevampi vaihtoehto voi olla pukea palvelijamme pukuun, joka rajoittaa hänen toimiaan muuten mahdollisimman vähän, mutta estää nuijan käytön. Sitten kirjoitamme lukuisia artikkeleita Transactions On Cludgel Sequrity Engineering:n, joissa raportoimme taas uusista keinoista suunnitella puku siten, että nuijan käyttö estyy riittävässä määrin, mutta palvelijallemme koituva haitta muiden tehtävien toimittamiseksi minimoituu valitulla optimointimetriikalla.
Kesä päättyi ja minä valmistuin. Kaipasin kaupungista oikeastaan vain kahta laitosta; liikenne- ja fysiikan. Hirviö nimeltä telekommunikaatioklusteri tarvitsi käsiäni. Sen tuotekehityslaboratoriot olivat täynnä elektroniikan komponentteja ja pieniä turvallisia käyttöjännitteitä. Hyvin monen teknologiakerroksen alapuolella toimivat Maxwellin yhtälöt ja kvanttimekaniikka omalla vääjäämättömyydellään. Ja tietokoneohjelmien ja signaalinkäsittelyalgoritmien kerroksia oli vielä elektroniikkakerroksen päällä lukuisia. Tasan kerran tuona aikana pohjakerros väläytti hallitsemattoman dynamiikkansa olemassaoloaan ja työtoveria käytettiin sairaalassa huolimattomasti kytketyn galliumarsenidikomponentin tuhouduttua ja levitettyä myrkyllisiä höyryjä laboratorioon.
Klusterin elämän polttopiste tuntuu usein olevan ylemmissä ja taas ylemmissä kerroksissa. Huomaan kaipaavani kauhun tasapainoa ja fysiikan laitoksen kellaria. Kenties satojen vuosien päästä kaikki kehitys tapahtuu vain pintakasvuston ylemmissä kerroksissa ja pohjalla olevat teoriat unohdetaan kokonaan, koska niiden tutkimukseen tehdyt sijoitukset tuottavat nykymittapuun mukaisesti liian hitaasti.. Transistorit ja integroidut piirit valmistetaan perimätiedon varassa, kuten pärekatto nykyaikana, kopioiden, ymmärtämättä kaikkien työvaiheiden ja nyanssien kokonaismerkitystä.
Edistyksen kannalta lienee välttämätöntä, ettei fysiikan talo valmistuisi koskaan. Ja kellarissa olisi syytä palaa valot.
Antti Tanskanen