Yliopistoissa ja yrityksissä on esille noussut huoli matematiikan ja luonnontieteiden kouluissa saavutettavan oppimistason heikentymisestä. Ongelma näkyy jo kauttaaltaan opetuksessa: PISA-tulokset ovat romahtaneet; varhaisnuoret eivät kiinnostu matemaattisista aineista: pitkäjännitteinen ajattelutyö ei innosta; lukiolaiset kokevat matemaattiset aineet haastaviksi; korkeakouluissa aloittavilla on suuria puutteita; alan opettajien aloituspaikat eivät täyty; yliopistoissa joudutaan antamaan tukiopetusta riittävän aloitustason saavuttamiseksi. Osaajista on puutetta samaan aikaan, kun monet ristikkäiset ongelmat vaativat yhä monipuolisempien kokonaisuuksien hallintaa.
Tilanne on valtakunnallisesti vakava. Tutkimukseen ja kehitystyöhön perustuva talouden uudistuminen on vaarassa. Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset (MAL) aloitti keskustelun ongelman ratkaisemisesta keväällä 2022. Valmistelussa nousi esille opetuksessa tarvittava juurihoito, joka ulottuu kaikille kouluopetuksen tasoille. MAL päätti aloittaa yhteistyössä Matemaattisten aineiden opettajien liiton (MAOL) kanssa seminaarisarjan matematiikan kouluopetuksen kehittämisestä. Seminaarisarja etenee vaiheittain: varhaiskasvatus ja alakoulu, yläkoulu, lukio ja ammatillinen koulutus.
Ensimmäisen Oulussa pidetyn seminaarin aiheena oli matematiikka varhaiskasvatuksessa ja alakoulussa. Juurihoitoa tarvitaan matematiikan osaamisen kerroksittaisen rakentumisen varmistamiseen jo opintien alussa. Omaksumisen edellytyksenä on, että ymmärtää mistä on kysymys. Varhaiskasvatuksessa ja ala-asteella opetusmateriaalien avulla pyritään herättämään kiinnostusta matematiikkaan. Motivaatio rakentuu onnistumisen kokemuksien kautta. Vieraantuminen on vaarana, jos opetus etenee liian nopeaan tahtiin. Miten tällainen tasapainoinen opetus on toteutettavissa hyvinkin erilaisilla tasoilla oleville oppilaille nykyisissä heterogeenisissa luokissa?
Valtakunnallisen seminaarisarjan painopisteenä on aluksi matematiikka, luonnontieteiden ja tekniikan yhteisenä kielenä. Luonnontieteet tulevat vahvasti esille sarjan toisessa seminaarissa, joka painottuu yläkoulun matematiikkaan ja luonnontieteisiin sekä tietoteknisten taitojen vahvistamiseen. Keskeistä olisi hahmottaa matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian hyödyllisyys jokapäiväisessä elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa. Ammatillinen koulutus täydentää tätä: Lukio jatkaa tavoitteenaan tuoda valmiuksia ymmärtää, soveltaa ja tuottaa sekä arvioida matemaattisesti esitettyä tietoa ja edistää matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun merkitystä eri alojen kehittämisessä. Täydennyskoulutuksen vahvistaminen eri aloilla on tärkeää. Myös akateemisen täydennyskoulutuksen tarve kasvaa muuttuvissa olosuhteissa.
Korkeakoulujen ja työelämän vaatimukset tulee pitää mukana koulutuksen pitkässä ketjussa. Motivaation kehittämistä ja ylläpitämistä kaikissa vaiheissa tuomaan myös aiemmin turhautuneita mukaan. Yliopistojen kouluyhteistyön laajentaminen on olennaista.
• Esko Juuso