Kuva: pixabay
Valtakunnallisen LUMA-keskuksen 10-vuotisseminaarin yhteydessä 8.11.2013 Helsingin Kumpulassa avattiin ja perustettiin LUMA-keskus Suomi -niminen organisaatio. Tämän organisaation tehtävänä on toimia suomalaisten yliopistojen yhteydessä olevien LUMA-keskusten katto-organisaationa sekä vahvistaa ja edistää niiden yhteistyötä. Näitä yliopistojen tai yliopistokeskuksen yhteydessä olevia LUMA-keskuksia on eri puolilla Suomea kaikkiaan yhteensä kymmenen.
LUMA-historiaa
LUMA-etuliitettä alettiin käyttää matematiikan ja luonnontieteiden osaamisen kehittämishankkeiden yhteydessä vuonna 1996. Kun valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen kehittämissuunnitelmassa 1995-2000 oli yhtenä painoalueena matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen parantaminen kansainväliselle tasolle, niin sen toteuttamiseksi opetusministeriö julkisti matemaattis-luonnontieteellisen kehittämisohjelman 1996-2002, ohjelmaa ruvettiin kutsumaan LUMA-talkoiksi.
Näihin talkoisiin osallistui mm. Suomen Akatemia käynnistämällä 1996 tutkimusohjelman MALU 2002 eli ”Suomalaisen matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen 2002”. Opetushallitus lähti talkoisiin perustamalla matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämishankkeen, sen nimi oli LUMA-projekti 1996-2002.
Kun nämä LUMA-hankkeet päättyivät, perustettiin matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämistä varten 9.12.2003 Helsinkiin valtakunnallinen LUMA-keskus. LUMA-keskusta oli perustamassa johtoryhmä, johon kuuluivat Opetusministeriön, Opetushallituksen, Helsingin yliopiston bio-, käyttäytymis- ja matemaattis-luonnontieteellisten tiedekuntien edustajat, kuntia edusti Helsingin opetusvirasto, elinkeinoelämää edustivat Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry. Lisäksi mukana oli Taloudellinen tiedotustoimisto. Keskuksen tavoitteena on luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimisen, opiskelun ja opetuksen edistäminen. Valtakunnallisen LUMA-keskuksen yhtenä tavoitteena on ollut muun muassa LUMA-toiminnan vahvistaminen koko Suomessa. Sen toteuttamiseksi on edistetty LUMA-keskusten syntymistä korkeakoulujen yhteyteen eri puolille Suomea, vuoden 2007 jälkeen onkin perustettu 9 muuta LUMA-keskusta.
LUMA-toiminnasta Resurssikeskukset
Helsingin LUMA-keskukseen kuuluvat seuraavien ainelaitosten yhteydessä olevat resurssikeskukset: biologian BioPop, fysiikan F2k, maantieteen Geopiste, kemian Kemma, tietojenkäsittelytieteen Linkki, pedagogiikan Lumo, sekä matematiikan Summamutikka. Resurssikeskukset tukevat opetusta sekä innostavat oman alansa opettajia, opiskelijoita sekä koululaisia varhaiskasvatuksesta lukiolaisiin. Se tapahtuu järjestämällä kohderyhmittäin täydennyskoulusta, laitosvierailuja, erilaisia työpajoja, kerhoja sekä tiedeleirejä.
Tiedeluokat
Kumpulan kampuksella on neljä tiedeluokkaa, fysiikan F2K-laboratorio, tietojenkäsittelytieteen Linkki-luokka, Summamutikka -resurssikeskuksen Origo-luokka sekä Kemman koordinoima Kemianluokka Gadolin. Nämä tiedeluokat palvelevat opettajia ja oppilaita järjestämällä opetustuokioita, vierailuja sekä opintokäyntejä opetusasteesta riippumatta.
Verkkolehdet
LUMA Sanomat on opettajille tarkoitettu verkkolehti, jossa kerrotaan LUMA-toiminnasta sekä ajankohtaisista aiheista.
LUOVA on nuorten tiedeverkkolehti, joka antaa nuorille mahdollisuuden tutustua ja osallistua tieteeseen, tutkimukseen ja innovaatioihin.
JIPPO on lapsille suunnattu tiedeverkkolehti.
Muutoimintaja palvelut
LUMA-keskus järjestää eri koulumuotojen opettajille täydennyskoulutusta, tarjoaa kouluille mahdollisuuden kerhotoimintaan. Edelleen LUMA-keskuksessa on klubitoimintaa, joka tukee nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin, matematiikkaa ja teknologiaan.
Lisätietoja
LUMA-toiminnasta ja LUMA-keskuksista tarkempia tietoja on mm. seuraavilla verkkosivuila: www.HELSINKI.FI/LUMA ja LUMA.FI:LUMA-keskus Suomi.
Lasse Paajanen