MALin pro gradu -palkinto jaetaan vuosittain jollekin matematiikan, fysiikan tai tietojenkäsittelytieteen alalla edellisenä vuotena valmistuneelle työlle. MALin hallitus päätti, palkintotoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, palkita Elias Vänskän työstään ”Pääkomponenttianalyysiin perustuva mallin reduktio kaasupäästöjen Bayesilaisessa estimoinnissa”. Hän työskentelee Itä-Suomen yliopistossa laskennallisen fysiikan ja inversio-ongelmien tutkimusryhmässä. Palkinnon arvo on 5000 euroa.
Työssään Vänskä kehitti uusia lasermittausta hyödyntäviä estimointimenetelmiä kasvihuonekaasupäästöjen määrittämiseen, ja tuloksilla on merkittävää käytännön potentiaalia. Työn seikkaperäinen tiivistelmä löytyy verkkosivulta mal-liitto.fi/uutiset/malin-gradupalkinto-2022-elias-vans.
Vänskä kertoo, että ollessaan kesällä 2020 tutkimusharjoittelijana laskennallisen fysiikan ja inversio-ongelmien tutkimusryhmässä hän halusi työskennellä jonkin ympäristösovelluksen parissa ja päätyi sen perusteella professori Aku Seppäsen ohjattavaksi kasvihuonekaasujen monitorointitutkimukseen. Vänskä asuu Kuopiossa ja jatkokehittää gradunsa menetelmiä väitöskirjaa varten. •