Kuva: pixabay
Matematiikka ja fysiikka ovat erillisiä tieteitä. MAL -tiedottajan kokemuksen mukaan matematiikan opetuksessa pyritään usein herättämään oppilaan kiinnostus matematiikkaan kaavojen avulla, ilman kokemusta soveltamisesimerkeistä. Myöhemmin yliopisto-opinnoissa matematiikka toimii fysiikan opiskelun tukena. Useimmat fysiikan lainalaisuudet kirjoitetaan integraalimuotoisina yhtälöinä tai differentiaaliyhtälöillä. Matematiikan ja fysiikan opiskelu lukiossa taistelevat monen muun oppiaineen kanssa opiskelijan ajasta. Porvoon Linnakosken lukiossa on kuitenkin ainakin yksi innokas matematiikan ja fysiikan opiskelija.
Opiskelen Linnankosken lukiossa pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa. Koulussamme on useita matematiikan opettajia, joten opettajien erilaiset opetustyylit tulevat tutuiksi kurssilta toiselle siirryttäessä. Tässä on etunsa ja haittansa, toinen tyyli soveltuu paremmin kuin toinen oman oppimisen edistämiseen. Opetuksessa käytetään hyödyksi dokumenttikameraa, jolloin matematiikan tunneilla opettajan taululle kääntyneen selän sijasta esimerkki laskuja voi seurata suoraan reaaliajassa kankaalta. Fysiikassa tietokonetta käytetään hyväksi esimerkiksi kuvaajien luomisessa.
Koulussamme on hyvä ilmapiiri ja oppimiseen kannustetaan eri tavoin. Matematiikan kursseista järjestetään silloin tällöin vapaaehtoisia tukiopetuksia ja esimerkiksi fysiikkaa opiskelevilla on mahdollisuus päästä koulun kautta perinteiselle vierailulle CERN:iin ensi syksynä. Hiukkaskiihdyttimen lisäksi retkellä tutustutaan myös paikallisiin nähtävyyksiin.
Matematiikan ja fysiikan kurssit käyvät läpi laajan alueen. Aina edellisen kurssin asiat eivät näennäisesti liity mitenkään uuteen alkavaan kurssiin. Symbolisien laskimien salliminen yo-kokeessa on ollut itselleni helpotus kurssikokeiden perusteella. Laskimen avulla tehtävien tarkistus ja oikean vastauksen saaminen on suuri apu. Kuitenkaan pelkällä laskimen käyttötaidolla ei tietenkään kokeista selviä. Myös MAOL helpottaa fysiikan ja matematiikan opiskelua. Kun turha mekaaninen kaavojen ulkoaopettelu jätetään pois, jää aikaa enemmän itse aiheen oppimiseen ja sisäistämiseen.
Kasperi Kiviluoma