Kestävän kehityksen tavoitteet on hyvin laajasti hyväksytty, mutta hyvää tavoitetta ei pidä pilata vaatimalla toimenpiteitä, joiden toteuttamiseen ei ole riittäviä mahdollisuuksia. Huonosti valitut toimet voivat olla kokonaisuuden kannalta jopa haitallisia.
Matematiikan ja luonnontieteiden avulla on mahdollisuus päästä kestävään ratkaisuun. Idean toimivuuden tarkastelemiseen löytyy pohja luonnontieteistä ja samalla voidaan vertailla erilaisia toteutusvaihtoehtoja. Uuteen ratkaisuun eteneminen vaatii aikaa ja yhteensovittamista muiden vaihtoehtojen kanssa. Matematiikassa on tehty paljon työtä tämän eteen.
Kaiken sähköistäminen ei ole ratkaisu, sillä sähkön tuottamiseen tarvitaan laitteita ja käyttöön saamiseen tarvitaan siirtolinjoja. Kaiken pitäisi olla tasapainossa lähes koko ajan. Teollisuuden sähköntarpeelle ydinvoimalat ovat hyviä ratkaisuja. Uusiutuvan sähkön tuottaminen väistämättä vaihtelee voimakkaasti ja varastointimahdollisuudet ovat riittämättömät. Jo nykyiset varsin vaatimattomat toimet ovat johtaneet hyvin rauhattomiin sähkömarkkinoihin. Lämmityksessä sähkön merkitystä ei tule lisätä. Kasvavana ongelmana ovat tuotantolaitteisiin tarvittavat materiaalit, joiden saatavuuden ja kierrätyksen kehittämisessä on haasteita. Vetytalous tuo monia uusia mahdollisuuksia, mutta rajoitteeksi tulee sähkön saatavuus ja tuotteen, vedyn, siirtäminen käyttöön.
Tavoitteena pidetään kaiken polttamisen ja hiilen käytön lopettamista. Huomattakoon, että joissakin tuotteissa ja tuotantoprosesseissa hiili on edelleen välttämätön. Hiilidioksiidi ei myöskään ole myrkky: me kaikki tuotamme sitä ja luonto tarvitsee sitä. Sitä syntyy vain liian epätasaisesti. Vedyn avulla saadaan polttoaineita käytettäväksi siellä, missä niiden käyttö ei ole haitallista.
Periaate ja käytäntö eivät välttämättä kohtaa. Ehdottomuus toimii hyvin harvoin. Optimoinnissa tulee esiin haitallisia vaikutuksia, kuin jotakin asiaa halutaan viedä madollisimman pitkälle. Tämän vuoksi pitkää listaa halutuista toimenpiteistä ei voi kaikkia toteuttaa maksimaalisesti. Tekniikka, talous ja ympäristö voidaan tuoda yhteistarkasteluun monitavoiteoptimoinnin avulla. Tasapainoinen toteutus vaatii lisäksi elinkaarianalyysia eri vaihtoehtojen vertailuun.
Lisää ajattelemisen aihetta löytyy MALin verkkosivuilla olevasta MALin 60-vuotisjuhlaseminaarin tallenteesta.
Tämä pieni pintaraapaisu osoittaa, että ei pidä urautua muutamiin yksittäisratkaisuihin. Matematiikka ja luonnontieteet tarjoavat meille erinomaisia työkaluja kestävän kehityksen ongelmien kiihkottomaan ratkaisemiseen.
• Esko Juuso