Kuva: Tekniikan akateemiset
Tekniikan Akateemisten valtuusseminaari pidetään perinteisesti kerran vuodessa. Tänä vuonna 2017 ohjelmassa pääaiheena oli matematiikka. Tilaisuuden avasi TEKin hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström toteamalla, että ”Uusimmat Pisa-tulokset kertovat, että Suomella on edelleen monia vahvuuksia, mutta sijoituksemme – varsinkin poikien sijoitus – matematiikassa on pudonnut”. Niinpä meillä onkin syytä nostaa matematiikan arvostusta korkeammalle. Puheenjohtaja Matikainen-Kallström antoi Suomen hallitukselle kiitosta siitä, että se on jo varannut viisi miljoonaa euroa luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen laadun parantamiseen ensi vuoden talousarviossa. Tekniikan akateemiset TEK, Matemaattis-luonnontieteellisten Alojen Akateemiset MAL ja Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL, jotka luovuttivat valtuusseminaarissa oman ehdotuksensa matematiikan opetuksen kehittämisohjelmaksi Opetushallitukselle. Kehitysohjelman vastaanotti johtaja Jorma Kauppinen.

MATEMATIIKANKEHITYSOHJELMA – 100 v Suomelle
Matematiikan kehitysohjelman valmisteluun ovat vaikuttaneet pääasiassa Jaakko Ojala, Lasse Paajanen, Martti Annanmäki ja Raimo Voutilainen. Katri Halkka oli isossa roolissa Maol ry:n mukaan saamisessa. Kiitos kaikille suuren työn tehneille!
Matematiikka on teollistuneelle yhteiskunnalle yhtä välttämätön kuin happi elolliselle elämälle. Hyvä matemaattinen tietotaito hyödyttää yhteiskuntaa ja on kilpailuetu yrityksille. Globalisoituvassa maailmassa ja kansainvälisessä kilpailussa matemaattisessa osaamisessa Suomella ei ole varaa jättäytyä kehityksestä. Yhtenä syynä on, että matematiikka on samalla tavalla näkymätön kuin happi. Lisäksi yleinen tietous matematiikasta ja sen merkityksestä on perin vähäinen.
Kehitysohjelma kohdistuu yleisten edellytysten parantamiseen matematiikan opetuksessa ja oppimisessa, oppilaille kouluissa, opettajille eri koulumuodoissa, opiskelunsa aloittaville eri oppilaitoksissa ja matematiikasta kiinnostuneelle yleisölle. Kehitysohjelman toteuttaminen aloitetaan vuonna 2018 ja sitä suunnitellaan jatkettavaksi vuosittain valtion budjettiin varattavan määrärahan turvin. Kehitysohjelman toimien tarkempaan ohjaukseen, toteutukseen ja toimeenpanoon on syytä nimittää erillinen toimikunta tai työryhmä opetusministeriössä.
Matematiikan kehittämisohjelmassa ehdotetaan seuraavia toimia:
- Oppilaita tuetaan ja kannustetaan.
- Jo varhaiskasvatuksessa käytetään leikkejä ja pelejä, jotka sisältävät laskemista.
- Eritasoisten oppilaiden tarpeet otetaan huomioon.
- Matematiikan opetusta yhdistetään muiden aineiden opetukseen.
- Järjestetään matikkaleirejä.
- Innostetaan ja valmennetaan matematiikan huippuoppilaita tukemalla kilpailutoimintaa.
Nuorille ja opintojaan aloittaville tarjotaan mahdollisuus parantaa, syventää ja laajentaa matematiikan taitojaan esimerkiksi varusmiespalvelun aikana tai valmiuskursseilla.
Matematiikan opettajille, luokanopettajille ja opinto-ohjaajille järjestetään työajalla opetusmenetelmiä, oppimistuloksia ja matematiikan merkitystä esitteleviä kursseja ja seminaareja. Opettajien kansainvälistä yhteistyötä tuetaan esimerkiksi matka-apurahoilla.
Matematiikan opetuksessa nostetaan kunniaan hyviksi havaitut vanhat menetelmät. Pyritään saamaan opettajiksi erityisesti matematiikan opetukseen motivoituneita henkilöitä. Luodaan matemaattisesti suuntautuneiden koulujen verkosto, esimerkiksi maakuntakeskuksiin. Selvitetään opetussuunnitelmien ja pedagogisten menetelmien toimivuus ja oppimateriaalin laatu.
MATEMATIIKAN KEHITYSOHJELMA sai positiivisen vastaanoton
Puheenjohtaja Matikainen-Kallström totesi, että Opetusministeriölle ja Opetushallitukselle osoittamassamme matematiikan kehittämisohjelmassa nostamme esille konkreettisia toimia, joilla voimme ruokia matemaattisesti lahjakkaimpien lasten ja nuorten intoa, pitää huolta, että kaikki saavat vahvan matemaattisen pohjan sekä tukea opettajia heidän tärkeässä työssään,.
Ohjelmassa esitettyihin tavoitteisiin on helppo yhtyä. Lupaan viedä viestiä eteenpäin sekä opetushallituksessa sekä ministeriöön, jolla ovat rahahanat, sanoi kehittämisohjelman vastaanottanut yleissivistävästä koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta vastaava Opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen.
Alakoululaiset ovat näppäriä älypuhelimien ja pelien kanssa, mutta oikeassa elämässä pitää osata myös ynnätä, vähentää, kertoa ja jakaa. Matematiikka pitää tuoda lapsen elämään silloin, kun tämä on innokkaimmillaan oppimaan. Jos laskutaidot katoavat, meillä ei ole kohta enää peliteollisuutta eikä muutakaan teknistä osaamista vaativaa toimeliaisuutta.
On hyvä, että lasten koulutuksesta huolehditaan, mutta on myös muistaa aikuisten rooli matematiikan edistämisessä. Kaikki ei ole koulujen käsissä, vaan myös kotona voidaan vaikuttaa. Alisuoriutuville on tyypillistä, että ei ole totuttu lukemaan kirjoja ja koulua ei koeta merkitykselliseksi. On meidän yhteinen tehtävä viedä matematiikan ilosanomaa ja osallisuutta elämäämme voimakkaasti eteenpäin. Tämä kehi-
tysohjelman jättäneiden järjestöjen yhteinen tehtävä, totesi johtaja Jorma Kauppinen esityksen lopuksi.
Matematiikan maailmalle kannattaa avautua. Matematiikka on kaikessa ja kaikkialla. Kun siitä innostuu, se vie mukanaan ja sen avulla löytää vaikka mitä, kuten Jaakko Ojala kannustaa
MATEMATIIKAN KEHITYSOHJELMA – video
Kehittämisohjelmasta tehtiin valtuustoseminaariin video https://www.youtube.com/watch?v=XKSN-xar8JQ&feature=youtu.be