Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset, MAL ry, perustettiin vuonna 1961 nimellä Suomen Matemaatikko- ja Fyysikkoliitto, SMFL ry. Liitto perustettiin ammattijärjestöksi ja se liittyi välittömästi keskusjärjestö Akavaan. Sääntöjen mukaan liiton tehtävänä oli myös matemaattis-luonnontieteellisen ajattelutavan kehittäminen yhteiskunnassamme. Kun SMFL liittyi vuonna 1984 nykyiseen Tekniikan Akteemiset -järjestöön, TEKiin, niin ammatillinen edunvalvonta tuli TEKin tehtäväksi. Samalla sovittiin, että SMFL, sittemmin MAL ry, jatkaa TEKin piirissä ammatillis-aatteellista toimintaansa. Tätä työtä liitto on tehnyt muun muassa toimittamalla merkkivuosinaan julkaisuja, joissa kerrotaan matematiikan ja luonnontieteiden merkityksestä eri työtehtävissä ja ammateissa. Vuotta 2016 eli liiton 55-vuotista toimintaa päätettiin juhlistaa jatkamalla liiton julkaisutoimintaa laatimalla verkkosivusto 55 TARINAA MATEMATIIKASTA. Sivusto on suunnattu pääasiassa koululaisille ja nuorille, jotta he saisivat tietoa, virikkeitä ja motivaatiota matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen.
Seminaari 14.10.2016
Sivuston valmistumisen esittelemiseksi ja liiton 55-vuotisen toiminnan kunniaksi järjestettiin matematiikka-aiheinen iltapäiväseminaari Helsingin yliopiston juhlasalissa perjantaina 14.10.2016 klo 13 alkaen. Seminaari oli maksuton ja avoin kaikille MAL:n ja TEKin jäsenille. Seminaarissa oli jonkin verran myös Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL:n edustajia. Mukana oli lisäksi koululaisia, joita oli palkittu MAL:n ja MAOL:n järjestämissä matematiikka-aiheisissa kirjoituskilpailuissa. Osallistujia seminaarissa oli kaikkiaan noin 120. Seminaarin aluksi, kahvitauolla sekä cocktailtilaisuudessa Sibelius-lukiolaiset Jesse Vilhomaa ja Lauri Norjanen esittivät jazzmusiikkia.

MAL:n puheenjohtaja Pirjo Silius-Miettinen toivotti yleisön tervetulleeksi, avasi seminaarin ja kutsui MAL:n kunniapuheenjohtajan Raimo Voutilaisen seminaarin puheenjohtajaksi. Varsinaisten seminaariesitelmien aluksi Pirjo Silius-Miettinen esitteli ”www. matikkatarinat.fi” -sivuston toimitustyötä ja sivuston sisältöä. Hän oli toiminut sivuston työryhmän puheenjohtajana, muut jäsenet olivat Katri Halkka, Jyri Jämsä, Jaakko Ojala, Lasse Paajanen sekä Raimo Voutilainen. Digijulkaisun perusrakenteen toteutti Whitestone Oy ja julkaisun pelit on laatinut NordicEdu. Sivuston sisältöön pääsee tutustumaan osoitteessa: www.matikkatarinat.fi.
Aatos Lahtinen, matikkatarinat ja kehitysohjelma
Matematiikan emeritusprofessori, aikoinaan myös ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajana toiminut Aatos Lahtinen kertoi seminaarissa sykähdyttävän tarinan siitä, mitä tapahtui Euroopassa vuonna 2041, kun matematiikkakielto oli astunut voimaan 14.10.2041 klo 13.00. Tällaiseen kieltoon oli päädytty, koska matematiikka oli salamyhkäisesti hankkinut itselleen määräävän markkina-aseman, jolla oli haitallisia vaikutuksia yhteiskunnalle. Kiellon tultua voimaan yhteiskunta oli katastrofin partaalla. Ongelman syy saatiin kuitenkin selville ja Brysseliin saatiin vaivoin koolle päätösvaltainen kokous päättämään asian korjaamisesta. Vaikka tämä Lahtisen esitys on kokonaisuudessaan luettavissa MAL:n kotisivuilla, tulkoon todetuksi johtopäätös, miten yhteiskunta saataisiin taas toimimaan kunnolla. Päätettiin kehitysohjelmasta Matematiikka 2050, minkä mukaan matematiikan kouluopetusta lisätään, teoreettisen ja soveltavan matematiikan tutkimusta lisätään, matematiikan opettajia ja tutkijoita lisätään, kansalaisille avataan matematiikan merkitys. Lisäksi päätettiin, että ohjelmalle annetaan riittävät resurssit. Tämän vuonna 2042 päätetyn kehitysohjelman innoittamana Aatos Lahtinen esittikin, että eikö Suomen 100-vuotisen itsenäisyytemme yhdeksi juhlamenoksi sopisi kehitysohjelma Matematiikka 2017, jonka yhtenä osana olisi MAL:n julkaisu 55 tarinaa matematiikasta.
Katriina Schrey-Niemenmaa, TEKin koulutusvaliokunta
TEKin koulutusvaliokunnan puheenjohtajan Hanna-Riikka Myllymäen ollessa estynyt, hänen tilallaan seminaarissa oli puhumassa TEKin koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja Katriina Schrey-Niemenmaa. Hänen esityksensä aihe oli ”Matematiikka – oivalluksen avain”. Hän kertoi TEKin tavoitteista matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opetukseen liittyen. Keskeisintä tavoitteissa on, että matematiikan ja luonnontieteiden teoria ja opetus pitää saada kykettyä jokapäiväiseen elämään. Mielenkiintoisena asiana Katriina Schrey-Niemenmaa toi esille vastavalmistuneille tekniikan alan yliopisto-opiskelijoille tehdyn kyselyn tuloksia. Kyselyn mukaan esim. analyyttisyyttä, ongelmanratkaisutaitoa ja kriittisyyttä pidettiin tärkeänä, mutta sen sijaan matemaattis-luonnontieteellistä osaamista ei pidetty niin tärkeänä. Näiden asioiden yhteys ei näytä tulevan korkeakoulutasollakaan esille.

tervehdyksen.
Mauri Pekkarinen, valtiovallan tervehdys
Valtiovallan tervehdyksen toi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen. Aluksi hän kiitti seminaarin puheenjohtajaa Raimo Voutilaista saamastaan mainiosta esittelystä. Siinä tuotiin esille Pekkarisen ura kansanedustajana ja ministerinä sekä hänen pätevyytensä numeroiden ja lukujen hallinnassa. Varsinaisessa esityksessään hän paneutui valtion nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen ja miten siihen on tultu. Yleisessä taloustilanteessa on kyllä parempaa luvassa. mutta kehitys on hidasta. Erityisesti Pekkarinen pohti yliopisto- ja korkeakoulurahoitusta ja niihin tehtyjä leikkauksia. Hän totesi, että rahoitus on samalla tasolla kuin vuonna 2008 ja että niin sanottuja EMU-puskurirahoja tulisi voida käyttää koulutuksen ja tutkimuksen hyväksi.
Pekka Peura, Laura Tuohilampi ja Maarit Rossi
Kahvitauon jälkeen oli kolme esitystä, joissa käsiteltiin opettajuutta ja matematiikan opetusta sekä sen tekemisestä oppilaille kiinnostavaksi. Maarit Rossista ja Pekka Peuran opetuksesta on matikkatarinoissa omat videonsa.
Martinlaakson lukion lehtori Pekka Peuran esityksen aihe oli ”Oman opettajuuden kehittäminen ja yksilöllinen oppiminen”. Peura on muuttanut opetustaan todella radikaalisti, jotta matematiikkaa inhoavatkin oppilaat saadaan suhtautumaan matematiikkaan vähintään neutraalisti. Hänen uusista opetusmenetelmistään on kerrottu myös lehdistössä.
Jyväskylän yliopiston matematiikan didaktiikan opettajan ja opettajien kouluttajan, Laura Tuohilammen aiheena oli ”Matematiikka mielekkääksi – miten ja miksi?”. Hän aloitti alustuksensa panemalla kuulijat miettimään kahden Helsingin Sanomien mielipidesivulla olleen uutisen merkitystä ja mielekkyyttä. Uutisissa oli suuria lukuja sekä prosentteja. Laura Tuohilammen esityksen aloitus oli mainio esimerkki siitä, miten matematiikka saadaan opetuksessakin mielekkääksi. On saatava kuulijat hereille, aivot käyntiin ja on osattava arvioida perusteluja.
Kesällä 2016 oli nimetty maailman eri puolilta kymmenen matematiikan opettajaa, joiden joukosta syksyllä Dubaissa valittiin maailman paras opettaja. Yksi kymmenestä oli kirkkonummelainen emerita rehtori, matematiikan opettaja Maarit Rossi. Hän on tehnyt paljon työtä sen hyväksi, miten saadaan peruskoululaiset kiinnostumaan ja innostumaan matematiikasta. Maarit Rossin seminaarissa pitämän alustuksen otsikko oli ”Opettajan matematiikasta oppilaan matematiikkaan”. Hänen mukaansa oppimisessa on neljä tukipilaria:
- oppiminen on sosiaalista toimintaa
- tekemällä oppii
- harjoittelu on tärkeää
- eri matematiikan osa-alueiden yhdistely
Maarit Rossi päätti alustuksensa kolmeen teemaan, joissa hyvin kiteytyi tämän opettajuutta ja oppimista koskevan alustuksen sanoma: – Matematiikan pitää olla oppilaille merkityksellistä, – Matematiikan pitää olla oppilaille haastavaa ja mielenkiintoista, – Matematiikka voi olla hauskaa.
Kommentit ja päätössanat
Seminaarin päätteeksi MAL:n keskeisimmät yhteistyökumppanit Opetushallituksen opetusneuvos Leo Pahkin, MAOL:n puheenjohtaja Leena Mannila sekä TEKin hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström pitivät kauniit ja lämpimät puheenvuorot. He onnittelivat 55-vuotiasta MAL:ia ja kiittivät matikkatarinat-sivuston toimittamisesta.
Cocktail-buffet
Seminaariin jälkeen siirryttiin yliopiston juhlasalin lämpiöön cocktailtilaisuuteen. Kunniapuheenjohtaja Raimo Voutilainen kertoi maljapuheessaan MAL:n historiaan liittyvistä julkaisuista. Niitä on 1964 toimitetun matrikkelin lisäksi kaikkiaan kuusi kirjallista teosta. Nyt valmistunutta digituotetta on tarkoitus päivittää ja ylläpitää jatkossa. Yleisöltä pyydettiin mielipiteitä ja ehdotuksia julkaisun kehittämisestä. Maljankohotuksen jälkeen siirryttiin vapaaseen seurusteluun sekä nauttimaan salaattipöydän antimia.
teksti: Lasse Paajanen
kuvat: Juha Härkönen