Mitä opiskelijan täytyy tietää ammattiliitosta? Tätä ja muita opiskelijoiden kysymyksiä selvitettiin viikonlopun ajan Hyytiälän metsäasemalla. Paikalle runsaiden lihapatojen ääreen oli kokoontunut hiukan alle 30 nuorta ainejärjestöaktiivia.
Tilaisuuden aluksi TEK:in lakimies Santtu Niemi piti valaisevan ja hauskan puheenvuoron lakimiehen palveluista ja tehtävistä TEK:ssä. Lakimiehen puheenvuoron lämmitettyä osanottajat ammattiliittoteemaan, siirryttiin luontevasti keskustelemaan itsestämme, eli esittäytymään toisillemme. Koko Suomen ollessa edustettuna tutustuminen olikin erittäin tarpeellista.
Tilaisuuden ohjia piti käsissään opiskelijakenttäasiamies Maija Tiitinen, joka olikin oikea henkilö kertomaan ammattijärjestösektorin keskinäisestä vastuunjaosta ja toiminnasta. Lauantain loppuohjelma koostui ideoinnista ja sosiaalisista aktiviteeteista. Ideoinnin tuloksena saatiin useita opiskelijatoimintaa kehittäviä ehdotuksia.
Sunnuntaiaamuna tutustuttiin tarkemmin TEK:in tarjoamiin palveluihin, jotta olisi jotain kotiyliopistoon viemistäkin. Aamupäivä meni siinä mukavasti. Lopuksi pidettiin opiskelijatoimijoiden kokous, jossa valittiin uusi opiskelijavaliokunta. Opiskelijavaliokunnan uusi puheenjohtaja on Anne Ylinen Åbo Akademista.
Jyrki Martikainen, vpj