Hummeripoikien ykkösbasso Timo Ranta-Ahon tulkinta narisevaäänisestä piilomatemaatikosta on vertaansa vailla. Taustalla säveltäjä ja sanoittaja Ilkka Aaltonen.
Idean palstan aloittamiselle sai Martti Annanmäki Teekkarikvartetti Hummeripoikien samannimisestä laulusta. Ajankohtaisiin yhtälöihin pureutuvaa, salanimen taakse kätkeytyvää piilokirjoittajaa ei ole tarkoitus julkistaa – ainakaan vielä…
Mutta miten itse Manninen sai alkunsa? Vuonna 1986 perustetun Hummeripojat-yhtyeen nokkamies DI Ilkka Aaltonen muistelee laulun syntytarinaa näin:
– Kevättalvella 1989 satuin näkemään tv:stä jonkun sketsin, jossa yliopiston siivooja ratkoo liitutaululle jääneitä keskeneräisiä differentiaaliyhtälöitä. Toteutus oli niin absurdinhauska ja onnistunut, että päätin saman tien kirjoittaa Hummeripojille laulun aiheesta. Sopiva hetki tekstin viimeistelylle tarjoutui kesäkuussa, kun olin Oriveden Klemetti-Opistossa kamarikuoroleirillä. Siellä oli tapana nauttia aamukahvit ulkona luonnonhelmassa, pienen lammen rantamaisemissa. Tämän lyriikan kirjoitin jonkun nuottipaperin taakse eräänä helteisenä aamuna – suosikkilintuni lehtokertun laulaessa taustalla. Melodia syntyi kotiflyygelin ääressä Espoossa. •
PIILOMATEMAATIKKO MANNINEN
(säv. & san. Ilkka Aaltonen -89)
Yliopistolla päättynyt on luento viimeinen,
proffa matikan käy kohti kapakkaa.
Ovi luentosalin tyhjän aukee hiljaa naristen
– vanha mies ja rätti työnsä aloittaa.
Taulu kesken jääneet yhtälöt taas kerran paljastaa,
samoin intohimon vanhan siivoojan.
Ämpäristä laskutikku luiseen kouraan kolahtaa:
– Tuon summan sievemmäksi kyllä supistan!
Tiede miehen jo lapsena vei
– miksi näin, sitä tiedetä ei.
Juuriharja nallenaan
illoin kävi nukkumaan,
sata lammasta laskettuaan.
Rahat kouluihin riittäneet ei,
silti kohtalo taululle vei.
Päässälaskuhumalan
– syntymästään tanakan –
saanut on mies hiljainen,
piilomatemaatikko Manninen.
Nakkikioskilla kerran petti mummon laskupää
– litrahintaa ketsupille pohti hän.
Jonon hännillä taas laskutikku yössä välkähtää:
– Kuusi neljäkymmentä ja seitsemän!
Monet ongelmat ne vaatii hoksaamisen taitoa,
myöntää Manne: – Tää on vaikee mustakin:
Viisi lehmää sulle antaa kuinka paljon maitoa,
jos saadaan kuusi litraa kustakin?”
Tiede miehen jo lapsena vei…
Kuuntele teos
https://www.youtube.com/watch?v=pHf8j_9Zbw0