Vuosi 2009 on kansainvälinen tähtitieteen vuosi. Koska kyseessä on SMFL:n piiriin kuuluva tieteenala, liitto on päättänyt ottaa tähtitieteen näkyvästi osaksi tämän vuoden toimintaa. Tähtitieteellinen – tai ainakin avaruuteen liittyvä toiminta alkaa kevätkokouksesta, joka pidetään tiistaina 19.5. Kokouksen yhteydessä tutustumme ilmatieteen laitokseen Kumpulan kampuksella Helsingissä. Tiesitkö, että ilmatieteen laitos tekee kansainvälisestikin arvostettua avaruustutkimusta?
Tähtitieteen teema jatkuu syyspäivillä, jotka järjestetään tänä vuonna jo viidennen kerran SMFL:n historiassa. Syyspäivistä onkin tullut jo itsestään selvä osa vuotuista toimintaa. Lokakuun toisena viikonloppuna, 10.-11.10. Ursan uudella havaintoasemalla Artjärvellä järjestettävillä syyspäivillä on selkeän sään sattuessa mahdollisuus nähdä myös tähtiä, ja säästä riippumatta oppia tähtitieteen ja tähtiharrastuksen nykysuuntauksista ursalaisilta ja yliopistotutkijoilta, sekä tietysti perinteiseen tapaan tutustua muihin SMFL:läisiin rennon yhdessäolon merkeissä.
Tähtitieteellisen hyvää kevättä ja kesää!
Antti Lauri
Puheenjohtaja