Syksy on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin SMFL:ssäkin. Kansainväliseen SAT 2006 -konferenssiin on enää alle vuosi. Tämän Jäsenlehden mukana saat konferenssitiedotteen. Kannattaa tutustua! Konferenssista on määrä tulla aidosti kansainvälinen tapahtuma, jossa luonnontieteiden, tekniikan ja taiteiden ammattilaiset Pohjoismaista ja Itämeren alueelta kohtaavat. Nyt onkin hyvä aika pysähtyä hetkeksi miettimään, olisiko sinullakin aihe, jota tulla esittelemään konferenssiin. Yhtenä aihepiirinä tulevat olemaan luonnontieteiden ja tekniikan erilaiset sovellukset. Moni meistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä juuri näiden sovellusten parissa. SAT 2006 onkin oivallinen tilaisuus tarjota hyvä kokonaiskuva siitä, millaisissa tehtävissä liiton jäsenet työskentelevät.
Hallitus on viime kuukaudet valmistellut SMFL:n strategiaa. Strategian avulla liitto hahmottelee toimintaperiaatteitaan ja toimintansa muotoja tuleville vuosille. Johtoajatuksia on olennaisesti kolme: luonnontieteellisen ammatti-identiteetin syntymisen ja vahvistumisen tukeminen, SMFL:n rooli edunvalvontatyössä sekä luonnontieteiden ja niiden tekijöiden yhteiskunnallisen merkittävyyden esilletuominen.
Näistä kolmesta olennaisinta uudistumista käytännön tasolla vaatii edunvalvontatoiminta. SMFL:n ja TEKin välillä on sovittu, että TEK huolehtii myös SMFL:n jäsenten edunvalvonnasta. Hyvä niin – TEK omaa Akavan toiseksi suurimpana jäsenjärjestönä todellisen vaikuttamismahdollisuuden edunvalvontasektorilla. SMFL:n on kuitenkin liittona huolehdittava siitä, että sen jäsenten erityistarpeet ja –toiveet otetaan huomioon neuvotteluissa ja muussa edunvalvonnassa. Tämä voi tapahtua vain tiivistämällä yhteistyötä TEKin kanssa ja panostamalla nykyistä voimakkaammin oman jäsenistön tuntemiseen esimerkiksi jäsentutkimuksia käyttäen.
Strategia tulee hyväksyttäväksi SMFL:n syyskokouksessa 23.11. Aineistoon tutustumista varten strategia toimitetaan jäsenistölle Jäsenlehdessä 4/2005.
Lopuksi muistutan vielä, että SMFL:n syyspäivät järjestetään Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla lokakuun 22.-23. päivänä. Syyspäivillä on luvassa jälleen mielenkiintoisia esityksiä ja mahdollisuus tutustua muihin liiton jäseniin. Muistathan ilmoittautua syyspäiville 13.10. mennessä!
Hyvää syksyn jatkoa!
Antti Lauri
puheenjohtaja