”Elämä tarvitsee historiaa, mutta liika historia vahingoittaa sitä. Nämä molemmat tosiasiat on selvästi tajuttava.” Näin kirjoitti filosofi Friedrich Nietzsche vuonna 1874 teoksessaan Historian hyödystä ja haitoista elämälle. Nietzsche jatkaa, että ”Elävälle ihmiselle historia on välttämätön kolmella tavalla; ensiksikin se ohjaa hänen tekojansa, toiseksi se kuuluu hänen säilyttäviin pyrkimyksiinsä ja menneisyyden kunnioitukseensa sekä, kolmanneksi, hänen kokemiinsa kärsimyksiin ja iloihin.” Aivan näin syvällisesti ja filosofisesti ei Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäinliiton SMFL:n hallitus ajatellut kun se yli neljä vuotta sitten asetti tavoitteekseen julkaista liiton 50-vuotisjuhlissa historian toiminnastaan. Mutta näitä ajatuksia kyllä jollakin tavalla alitajuisesti oli mielessä kun liiton historiaa ruvettiin toimittamaan.
Päällimmäisenä syynä laatia historiakirja juuri nyt oli se, että keskuudessamme on vielä henkilöitä, jotka ovat olleet perustamassa järjestöä tai olleet sen toiminnassa jo SMFL:n alkuvuosina. Näiden henkilöiden kokemuksia sekä muistitietoa pidettiin arkisto- ynnä muun kirjoitetun tiedon lisäksi ensiarvoisen tärkeänä historiakirjan elävyyden kannalta. Historia ei toista itseään, mutta menneisyyden tietäminen ja ymmärtäminen voi auttaa tulevaisuuden eteen tulevissa ongelmissa. Historia on aina kertomus muutoksesta ja muutoksen ymmärtäjillä on vallan avaimet kädessään.
SMFL:n historiahanketta toteuttamaan nimettiin työryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut Lasse Paajanen. Ryhmään kutsuttiin entisiä ja nykyisiä liiton aktiivisia jäseniä, siihen ovat kuulunet Martti Annanmäki, Tuulikki Hattula, Pekka Koivisto, Pauli Kruhse, Antti Lauri, Jaakko Ojala, Matti Suomela ja Raimo Voutilainen.
Historian kirjoittajaksi valittiin syksyllä 2008 toimittaja Anitta Valtonen. Hänen työtään varten historiaryhmä tutki ja muokkasi liiton arkistoa sekä haali muuta kirjallista aineistoa niin, että kirjoittaja saisi mahdollisimman perusteellisen kuvan liiton toiminnasta.
Historian tapahtumat ovat periaatteessa faktoja, mutta niiden nivominen yhteen vaatii myös kerrontaa ja tulkintaa. Nyt julkistettava kirjakin sisältää monia asioiden ryhmittelyjä sekä painotuksia, jotka ovat saaneet lopullisen muotonsa vasta kun niistä on keskusteltu kirjoittajan ja ryhmän kesken yhteisen pöydän ääressä. Historiaryhmän jäsenet ovat tuoneet omat kokemuksensa ja tietämyksenä hankkeeseen, mm näkemyksensä haastateltavista henkilöistä. Historiaryhmä ei ole ollut pelkästään joviaali keskustelukerho, joka kannustaa ja tukee kirjoittajaa, vaan se on myös jaksanut väitellä ja tarvittaessa myös kritisoida käsikirjoitusta tai sen muotoja.
Keskeisinä lähteinä kirjoitustyössä ovat olleet SMFL:n omien julkaisujen lisäksi tietysti myös keskusjärjestö Akavan historia sekä Tekniikan Akateemisten Liiton ja sen edeltäjien satavuotishistoria ”Nykyaikaa rakentamassa”. Pienen järjestön toiminnassa korostuu usein yksittäisten henkilöiden osuus. Heidän lisäkseen tässä nyt ilmestyvässä kirjassa kuvataan myös se yhteiskunnallinen ja järjestömaailman tilanne, johon heidän kulloinenkin toimintansa on liittynyt.
Historiakirjan nimeä mietittiin pitkään, lopulta nimeksi annettiin ”SMFL – MAL, 50 vuotta ammattikunnan hyväksi”. Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa sisältää SMFL:n toiminnan itsenäisenä Akavan jäsenjärjestönä 1961-83. Tässä osassa kerrotaan millaista oli edunvalvonta ja ammattijärjestötoiminta silloisessa Akavassa. Toinen osa käsittelee SMFL:n eli nykyisen MALin ammatillis-aatteellista toimintaa rekisteröityneenä järjestönä osana paljon suurempaa järjestöä STS/KALia ja nykyistä TEKiä. Järjestöjen keskenhän tehtiin yhteistoimintasopimus, joka tuli voimaan vuoden 1984 alussa..
Historiakirja tilattavissa
MALin historiakirja “SMFL=>MAL 50vuotta
ammattikunnan hyväksi” on nyt tilattavissa.
Ainoastaan postituskulut 10 € veloitetaan.
Kirjan saa ilman toimituskuluja hakemalla
sen suoraan TEKin toimistosta, vastaanottotiskiltä
heti oven vieressä.
TEKin toimisto sijaitsee Helsingissä, Itä-Pasilassa
Insinöörit–Ekonomit -toimitalossa
osoitteessa Ratavartijankatu 2, 9 krs.
Sisäänkäynti jalankulkutasosta Junailijanaukion puolelta.
Lasse Paajanen
Kirjoittaja on MAL hallituksen jäsen ja historiatyöryhmän vetäjä