Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliitto täyttää 50 vuotta vuonna 2011. Liitto on aikaisemmin juhlistanut tasavuosiaan toimittamalla julkaisun, jossa on käsitelty liiton toimialaan kuuluvia ammatteja ja tieteenaloja. Julkaisut ovat olleet samalla ajankuvia kunkin kirjan ilmestymishetkellä matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan asemasta työelämässä ja koulutuksessa. Kirjoittajina ovat olleet yleensä SMFL:n omat jäsenet, mutta kirjojen toimituskunnat ovat saaneet ulkopuolisilta asiantuntijoilta myös varsin runsaasti ajankohtaisia artikkeleita julkaisuihinsa.
Ensimmäinen juhlakirja julkaistiin SMFL:n täyttäessä 20 vuotta vuonna 1981. Teoksen nimi oli Ammattimiehet asialla. Kuten kirjan nimikin jo kertoo, niin kirjassa oli matematiikan, fysiikan ja niin kuin siihen aikaan sanottiin atk-ammattilaisten kirjoituksia. Ne käsittelivät näiden aineiden kouluopetusta, sairaalafysiikkaa, säteilyfysiikkaa ja automaattista tietojenkäsittelyä.
Toinen kirja julkaistiin jo kun SMFL täytti 25 vuotta. Kirjan nimi oli nytkin hyvin kuvaava, joskaan ei kovin paljon mielikuvitusta ja luovuutta vaatinut. Se oli nimittäin Suomen Matemaatikko- ja Fyysikkoliitto 25 vuotta. Kirjassa oli lyhyt historiikki liiton siihenastisesta toiminnasta sekä artikkeleita matematiikasta, fysiikasta ja atk:sta.
Kolmannen juhlakirjan toimitustyön alkaessa 1990-luvun vaihteessa Suomessa oli juuri työskennellyt Matemaattis-luonnontieteellisen perussivistyksen komitea. Komitean ajatusten hengessä SMFL:nkin kirjassa oli artikkeleita, joissa käsiteltiin luonnontieteiden ja matematiikan merkitystä ihmiskunnan sivistyksen historiassa. Lisäksi kerrottiin matemaattis-luonnontieteellisen koulutuksen saaneiden ihmisten maailmankuvista ja ajattelutavoista. Edelleen kuvattiin erilaisia tehtäviä, joissa matemaattis-luonnontieteellisen ja atk-alan koulutuksen saaneet henkilöt toimivat. Kirjan nimi oli Tiedosta tekijään ja se ilmestyi kun liitto täytti 30 vuotta vuonna 1991.
Vuonna 2001 oli tietoyhteiskunta-käsite kova sana. Niinpä se oli myös SMFL:n 40-vuotisjuhlakirjan teemana. Julkaisun nimi ideoitiin muotoon Työvälineitä tietoyhteiskuntaan. SMFL:n hallituksen ja kirjan toimituskunnan mielestä matematiikka, eksaktit luonnontieteet ja tietojenkäsittelytiede ovat tietoyhteiskunnan perusta ja työvälineet. Kirjan artikkeleiden tavoitteena oli tämän näkemyksen monipuolinen korostaminen.
Kaikissa SMFL:n juhlakirjoissa on ollut aina myös lyhyt katsaus liiton alkuvuosiin ja historiaan. Kun liitto täyttää neljän vuoden kuluttua 50 vuotta, niin liitossa on nyt katsottu tarpeelliseksi laatia yhtenäinen teos, jossa käsitellään liiton tähänastista toimintaa. Historiikissa on tavoitteena selvittää, mikä on liiton merkitys ja vaikutus omalla sektorillaan järjestökentässä, sekä mikä on liiton anti ja turva yksittäiselle jäsenelle.