Oulu Mining Schoolin (OMS) tiloissa. Kuva Antti Lauri
Lauantaina 7.10. kaunis syyspäivä ja kaunis Oulu ottivat meidät vieraspaikkakuntalaisetkin vastaan Oulun yliopistolla. Syyspäivät päätettiin järjestää tänä vuonna Oulussa, Perämeren pohjukassa. Osallistujia oli kaikkiaan vajaat 30, joista kuusi oli muualta kuin Oulusta. Päivään mahtui seminaari sekä vierailut kahdessa tutkimusyksikössä, Oulu Mining Schoolissa (OMS) ja Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikössä.
Ohjelma alkoi klo 12 yliopistolla. Päivät avasi Esko Juuso ja esitteli samalla yliopiston. Oulun yliopistossa voi opiskella kaikkia muita mahdollisia aineita paitsi teologiaa ja oikeustiedettä. Yliopistossa on ”kaikki saman katon alla” eli on vain yksi yliopisto, joten samasta opinahjosta valmistuu fyysikoita, matemaatikoita, lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja paljon muitakin.
Seminaarin puhujina olivat Esko Juuso, Konsta Karioja ja Ilkka Hynynen. Luennoissa painottui monipuolinen matematiikan soveltaminen keskeistä suurten datamassojen (Big Data) analysoinnissa. Esko Juuso esitteli älykkäiden indikaattoreiden kehittämistä, jonka perustana ovat tekoäly, koneoppiminen ja älykkäät menetelmät yhdistettynä signaalianalyysiin ja yleistettyihin tilastollisiin menetelmiin. Ratkaisun avulla tunnistetaan nopeasti tilanteita ja erityisesti olosuhteiden muutoksia, joista kerrotaan myös sanallisesti. Tehokkaat algoritmit mahdollistavat hajautetun, kohteiden mukaan yksilöidyn paikallisen laskennan, jonka pohjalta voidaan jatkaa pilvipalveluissa. Konsta Karioja käsitteli tarkemmin konediagnostiikkaa ja uusia ratkaisuja aika- ja taajuustasoanalyysien yhdistämiseen. Maarit Tihinen esitteli Hilla-ohjelmaa j a sen pohjalta rakennettua laajaa Analytics+ -ekosysteemiä, joka kokoaa partnereita datan jalostamiseen. Hilla-ohjelman yritykset ovat koko maasta ja ohjelma on laajentumassa muualle Suomeen myös tutkimuslaitosten osalta.
Luentojen jälkeen Ilkka Hynynen esitteli Oulu Mining Schoolin (OMS) toimintaa ja erityisesti matematiikan keskeistä merkitystä tutkimuksessa, joka yhdistää data-analytiikkaa, mallinnusta, konediagnostiikka, säätöä ja optimointia kaivannaisteollisuuden tarpeisiin. Pääsimme tutustumaan OMSin tutkimustiloihin. Laitteistolla pystytään tutkimaan kaivoksista louhittua aineistoa; ensin louhittu aineisto pestään moneen kertaan, jolloin saadaan erotetuksi ylimääräinen Oulu Mining Schoolin (OMS) tiloissa hiekka ja muu aines. Lopputuloksena on puhdasta mineraalia. Kaivoksesta saatavan aineiston käsittelyyn on hankittu monipuolinen laitteisto, hankittaessa melko kalliskin, mutta se maksaa itsensä takaisin voimakkaasti laajentuneen yhteistyön kautta.
Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikön esitelmät pitivät tutkimusryhmän johtaja Nønne Prisle, Esko Kokkonen, Jack Lin ja Jussi Malila. Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikössä tutustuimme laitoksen tutkijoiden itse suunnittelemaan ja rakentamaan laitteistoon.

Erittäin antoisan tieto-osan jälkeen lähdimme klo 16.00 linja-autolla kiertoajelulle oppaan johdolla. Kiertoajelulla pääsimme tutustumaan yliopiston ympäristöön ja lähinnä Oulun keskustan pohjoispuolen alueeseen. Kuulimme myös syvällisen esityksen sotataisteluista Oulussa. Näimme teiden varsilla joitakin Oulun erikoisia koivuja: punaisia. Punainen väri ei ole ruskaa, vaan lehdet ovat kesälläkin tummahkon punaisia – kauniita. Näitä koivuja näkee tietysti myös yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Alueelle on mm. rakennettu paljon uusia taloja. Myös yliopiston rakennukset ovat osittain vanhoja, osittain melko uusia. Oululaiset tietysti tuntevat oman kotikaupunkinsa. Sitä vastoin kaupunki oli vieras ainakin minulle. Niinpä sunnuntaina ennen yöjunan lähtemistä ehdin tutustua keskustaan ja sen nähtävyyksiin. Sääkin oli mitä parhain. Lauantaina olin jo käynyt kauppahallissa ja ostanut matkamuiston: oululaisen reikäleivän.
Kiertoajelu päättyi ravintola Hilikkuun, missä nautimme maukkaan illallisen. Ilta olikin jo pitkällä, kun lähdimme kukin tahollemme, koteihin tai hotelliin. Joku jatkoi vielä kuuntelemaan irlantilaista musiikkia, olihan Oulussa irlantilaisen musiikin tapahtuma.
Onnistunut tilaisuus! Luentomateriaali tallennetaan MALin verkkosivulle.
Teksti Merja Korpelaja ja EskoJuuso