1. YLEISTÄ
MAL jatkaa strategiansa mukaista rooliaan Tekniikan akateemiset TEKin matemaattis-luonnontieteellisen (MaLu) jäsenkentän yhteen kokoajana ja TEKin sisäisenä matemaattis-luonnontieteellisten alojen työntekijöiden edunvalvojana. MALin tarjoamaan ammatilliseen palveluun, ulkoiseen vaikuttamiseen, opiskelijatoimintaan ja jäsenhankintaan etsitään entistä tehokkaampia keinoja läheisessä yhteistyössä TEKin kanssa. Eräs keskeinen kehittämiskohde on verkostotoiminta myös matemaattis-luonnontieteellisten järjestöjen yhteistyöfoorumin kautta.
2. HALLINTO- JA JÄRJESTÖASIAT
MAL:n toiminnan aktivoitumisen myötä asioiden valmistelua ja päätösten toteuttamista tullaan laajenevassa määrin tekemään MALin sisäisten valiokuntien kautta. Niistä tiedotus- ja jäsenpalveluvaliokuntien toiminta-alueet säilyvät nykyisellään. Vuoden 2020 vuosikokouksen päätösten mukaisesti työvaliokunnalle kuuluvat myös talousasiat.
3. JÄSENPALVELU JA TIEDOTTAMINEN
Jäsenpalvelu
Jäsenpalvelu on yhdistyksen koulutustapahtumien ja tutustumiskäyntien sekä tieteellisten tutkimusten esittelyä ja vastaavaa toimintaa. Tavoitteena on houkutella jäsenkuntaa omaehtoiseen, ammatilliseen ja ammattia tukevaan kehittämiseen. Tapahtumia suunnittelee ja organisoi pääasiassa jäsenpalveluvaliokunta jäsenkyselystä sekä retkistä ja tapahtumista saadun palautteen perusteella. Yhdistyksen ja myös sen ammatillisen palvelun tavoitteena on jäsenistön yhteenkuuluvuuden lisääminen ja ammatillisten asioiden edistäminen. Tietoja toteutuneista ja tulevista tapahtumista pidetään nähtävissä MAL:n verkkosivuilla. Listaa harkittavana olevista tapahtuma- ja vierailuvaihtoehdoista ylläpidetään hallituksen sivulla MAL:n verkkosivustolla.
TEKin järjestämiä koulutustilaisuuksia mainostetaan MALin jäsenille mm. verkkosivujen tapahtumakalenterilla. Keskeinen osa jäsenpalvelua on tutustumiskäyntien järjestäminen luonnontieteiden ja tekniikan kannalta mielenkiintoisiin kohteisiin. Vierailuihin liittyy teknisesti kiinnostavien asioiden esittelyä. Luonnontieteiden ja tekniikan kannalta mielenkiintoisia alustus- ja keskustelutilaisuuksia eli tiede- ja teknologiailtoja järjestetään vuoden aikana 2–4 kertaa. Niissä käsitellään yhdistyksen tieteenalojen tutkimusta ja koulutusta sekä muita jäsenistöä koskettavia ajankohtaisia asioita.
Tutustumiskäynnit ovat avoimia kaikille MALin ja TEKin jäsenille. Yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä kuullaan esitelmä ajankohtaisesta aiheesta. Syksyllä järjestetään perinteen mukaan syyspäivät jossakin yliopistokaupungissa. Kesäretki on aikaisemmin tehty kesän alussa kohteeseen, missä on mahdollista saada tietoa yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Matematiikkaleiri ja kirjoittajakurssi jouduttiin peruuttamaan vuonna 2020. Koronavirusepidemia aiheuttaa poikkeamia vakiintuneeseen toimintatapaan myös vuoden 2021 aikana.
MAL pyrkii järjestämään alueellisia tapahtumia kumppaneidensa kanssa. Niille ja myös pääkaupunkiseudulla järjestettäville tapahtumille pyritään saamaan laajempaa näkyvyyttä striimaamalla tapahtumat ja/tai videoimalla tapahtumat ja panemalla videot jäsenten saataville MAL:n verkkosivuille ja soveltuviin sosiaalisen median palveluihin.
Jäsenpalveluvaliokunta pitää yllä tietoja vierailu- ja tapahtumavaihtoehdoista ja selvittää niiden toteuttamismahdollisuuksista sekä valmistelee tapahtuma- ja vierailuehdotuksia hallitukselle. Hallitus päättää niiden toteuttamisesta.
Tiedottaminen
MAL:n tiedotuksen tehtävänä on huolehtia jäsentiedottamisesta sähköpostin, MAL-lehden ja verkkosivujen kautta (https://www.mal-liitto.fi/). Tiedottaja vastaa MAL-lehden sisällön kokoamisesta ja jäsenpalvelu-valiokunnan järjestämien jäsentilaisuuksien sähköpostiviestinnästä.
Vuonna 2021 MAL-lehteä julkaistaan digitaalisena neljä numeroa, joista vuoden viimeinen numero myös paperisena versiona. Kaikki MAL-lehden numerot pysyvät verkkosivuilla saatavilla. Lehdessä on palkattu päätoimittaja ja ulkopuolinen taittaja. Lehden postituksen maksaa TEK, painamisen ja postituksen hoitaa painotalo Copy-set. Tavoitteena on tehdä lehtien sisältö jäsenkuntaa kiinnostavaksi, ja ajankohtaisten artikkelien lisäksi painottaa jutuissa niitä asioita, joita jäsenkunta on jäsenkyselyssä toivonut. Lehdellä on toimituskunta, joka toimii osana tiedotusvaliokuntaa, jonka puheenjohtajana on MALin tiedottaja. Toimituskunnan vastuulla on hankkia lehteen tarvittavat artikkelit. Jäsenkunnan lisäksi näköislehteä jaetaan MaLu-ainejärjestöjen kokoontumistiloihin eri yliopisto- ja korkeakoulupaikkakunnilla. MAL-lehden sähköistä versiota toimitetaan myös TEKin ja MAOLin tiedotuksen käytettäväksi. MAL-lehden aikaisemmat vuosikerrat 2011-2018 sekä niitä edeltäneet SMFL Jäsenlehdet vuodesta 2005 lähtien lisätään uudelle verkkosivustolle https://www.mal-liitto.fi/. Sivustolle tulevat myös MALin ja SMFLn julkaisemien kirjojen tiivistelmät.
Jäsentilaisuuksia mainostetaan myös MAL-sivuston lisäksi verkossa TEKin tapahtumasivulla (https://www.tek.fi/fi/palvelut/tapahtumat) sekä MAL & TEK -Facebook-sivulla, MAL & TEK -LinkedIn-ryhmässä ja Twitterissä. MALin sosiaalisen median linkit ovat verkkosivulla https://www.mal-liitto.fi/. TEKin kanssa haetaan mahdollisuuksia jäsentilaisuuksien mainostamisesta myös muille TEKin jäsenille. Tarvittaessa jäsentilaisuuksista tiedotetaan kohdennetusti opiskelijoille ja nuorille jäsenille sekä muille kohderyhmille. Tapahtumatiedottamisessa ja tapahtumista muistuttamisessa käytetään myös sähköpostia aktiivisesti. Tapahtumissa lisätään striimausta ja videointia.
Tiedotuksella on oma roolinsa hankkia MALiin uusia jäseniä ja uusia aktiivitoimijoita. Halutaan, että tilaisuuksiin tulee myös henkilöitä, jotka voisivat kiinnostua toiminnasta. Jäsenpalveluvaliokunta pohtii, millaiset tilaisuudet kiinnostavat esim. opiskelijajäseniä. Verkkotiedotukseen panostetaan vuonna 2021 ja vuonna 2019 aloitettua verkkosivujen uudistamista jatketaan vuoden 2021 aikana. Tässä yhteydessä on myös tavoitteena, että MALin sivustolle linkitetyt Matikkatarinat (https://www.mal-liitto.fi/julkaisut/matikkatarinat/) päivitetään opettajilta ja oppilailta kerättävän palautteen pohjalta.
MAL:n verkkosivuston tehtävänä on toimia myös tietojen välittäjänä valiokuntien ja hallituksen välillä.
4. SISÄINEN VAIKUTTAMINEN JA EDUNVALVONTA
MALin ja TEKin välisen sopimuksen perusteella TEK huolehtii MALin jäsenten edunvalvonnasta. MALin strategian mukaisesti yhdistyksen tavoitteena on edelleen vahvistaa asemaansa ja vaikutus-mahdollisuuksiaan TEKin sisällä. MAL tiivistää yhteistyötä TEKin kanssa edelleen erityisesti MALille keskeisten asiakysymysten osalta. Tavoitteena on saada TEKin toimistoon asiamies vastaamaan matemaattis-luonnontieteellisen kentän koulutuspoliittisesta -, jäsenpalvelu-, opiskelija- ja jäsenrekrytointitoiminnasta.
Yhteistyötä TEKin kanssa kehitetään edelleen mm. koulutustilaisuuksien järjestämisessä, tiedottamisessa ja palkittavaksi ehdolla olevien opinnäytetöiden arvioinnissa. Valiokuntien puheenjohtajia sekä TEKin toimiston yksiköiden vetäjiä ja asiamiehiä kutsutaan tarpeen mukaan kuultaviksi tai alustajiksi MALin hallituksen kokouksiin.
MAL vaikuttaa TEKin toimintaan myös TEKin valiokuntiin valittujen edustajiensa kautta. Valiokunnissa toimivat jäseninä valtuustokaudella 2021 – 2023 seuraavat MALilaiset:
- Jäsen ja järjestövaliokunta (JJV): Merja Korpela (MAL) ja Martti Annanmäki (Yhtenäisyys);
- Yrittäjyysvaliokunta (YRV): Lars Gröndahl (MAL) ja Maija Leino (iTyö);
- Teknologiavaliokunta (TGV): Esko Juuso (MAL) ja Ville-Veikko Saari (Opisk);
- Koulutusvaliokunta (KOV): Katja Lauri (MAL), Tero Arvonen (Kokoomus) ja Jouni Björkman (iTyö);
- Uravaliokunta (UV): Maija Lakio-Haapio (MAL) ja Raimo Voutilainen (iTyö);
- Kunnan valiokunta (KUV): Jyri Jämsä (MAL) ja Petro Julkunen (iTyö);
- Korkeakouluvaliokunta (KKV): Konsta Karioja (MAL) ja Timo Viljanen (iTyö);
- Yksityisen sektorin valiokunta (YV): Miika Länsi-Seppänen (MAL).
TEKIin valiokuntien toiminnasta keskustellaan MALin hallituksen kokouksissa MALin sisäisten valiokuntien kannalta.
5. AATTEELLINEN TOIMINTA
MAL on mukana matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan koulutuksen kehittämisessä sekä näiden tieteenalojen yhteiskunnallisen merkityksen esille tuomisessa. MAL jakaa pro gradu -palkinnon asettamiensa kriteerien mukaan parhaasta matematiikan, fysiikan tai tietojenkäsittelytieteen pro gradu -tutkielmasta. TEKin väitöskirjapalkinto jaetaan yhteistyössä MALin kanssa.
MAL on aloitteellinen ja aktiivinen matemaattis-luonnontieteellisen koulutuksen kehittämisessä.
Yhteistyötä matematiikan, fysiikan ja tietojenkäsittelyalan järjestöjen kanssa kehitetään. Matikkatarinat-sivuston markkinoimiseksi ollaan yhteydessä myös luokanopettajien ja opinto-ohjaajien järjestöihin.
MAL vaikuttaa yhtenä LUMA-keskus Suomi -verkoston sidosryhmänä lasten ja nuorten harrastuneisuuden lisäämisessä matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin sekä teknologian opiskeluun ja harrastamiseen. LUMA-keskus Suomella (https://www.luma.fi/keskus/) on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä valtakunnallinen tehtävä kaudella 2021–2024. Keskuksen toiminnan tavoitteena on elinkeinoelämän ja eri järjestöjen yhteistyön tukeminen.
MAL järjestää keskustelu- ja neuvottelutilaisuuksia, joissa seurataan Matematiikan kehittämisohjelmassa mainittujen asioiden käsittelyä Opetusministeriössä ja Opetushallituksessa.
MAL voi olla mukana matemaattis-luonnontieteellisiin aloihin liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä seminaareissa ja konferensseissa.
MAL pyrkii edistämään tavoitteitaan myös eri yhteistyökumppaneiden kanssa, joita ovat mm. MAOL (https://maol.fi/), yliopistot ja tutkimuslaitokset, eri ammatilliset ja tieteelliset yhdistykset sekä yritykset ja muut soveltuvat tahot.
6. PROJEKTITOIMINTA
Digitaalinen tuote
Internetissä oleva Matikkatarinat-sivusto (https://www.mal-liitto.fi/julkaisut/matikkatarinat/) on digitaalinen tuote, jonka tavoitteena on nostaa ja tukea kiinnostusta matematiikkaa kohtaan korostaen matematiikan merkitystä jokaiselle. Mukaan laitetaan myös mahdollisia muita luonnontieteisiin liittyviä juttuja. Matematiikka-sivujen kehittämistä jatketaan projektin kautta. Vuonna 2021 ollaan yhteydessä matematiikan opettajien kanssa ja aloitetaan projekti, jossa olisi MALista 1–2 henkilöä ja MAOLista muutamia opettajia. Tavoitteena on saada sekä opettajien että oppilaiden ideoita sivujen sisällön kehittämiseen.
Matikkatarinat -sivuston kohteena ovat myös opiskelijat. Ajatuksena olisi saada kumppaneiksi paikallista teollisuutta, joka olisi valmis rahallisesti tukemaan kehittämistä.
MAL kokoaa erillisen kehittämistyöryhmän ideat ja selvittää mahdollisuutta lisätä kysymys-vastaus -osiota, jossa käsiteltäisiin työelämässä vastaan tulevia matemaattisia ongelmia ja niiden ratkaisuja.
Matematiikkatapahtumat
MAL järjestää matematiikkaleirin, jossa opetetaan matemaattista ajattelua/ongelman ratkaisua. Leiri järjestetään yhteistyössä Päivölän opiston kanssa. Leirillä käsiteltävät aiheet sovitaan opiston kanssa. Kouluttajana leirillä toimii Päivölän opiston matematiikan opettaja.
MAL on mukana TEKin Mahtavaa matematiikkaa -tapahtumassa ja tilaisuuksissa, joita järjestetään yhtä aikaa useilla paikkakunnilla. Mahtavaa matematiikkaa -tapahtumaan suunnitellaan juhlavuotta tukevaa ohjelmistoa. MAL suunnittelee omaa tapahtumaa ja koordinoi sen toteuttamista MAOLin kanssa.
MALin 60-vuotisjuhlien valmistelut
MALin 60-vuotisen taipaleen juhlien suunnittelua vuodelle 2021 Juhlakirjan toimitustyö ja juhlavuoden tapahtumien suunnittelu tehdään juhlatoimikunnassa. Juhlakirjan teemana on MAL:n jäsenistön kirjoittamat artikkelit heidän omista työuristaan ja kiinnostuksestaan matemaattis-luonnontieteelliselle tai tekniselle alalle. Juhlakirjassa tullaan käyttämään MAL-lehdessä julkaistuja työelämätarinoita. Työelämätarinoita pyritään keräämään myös suoraan jäseniltä. Juhlavuoden päätapahtuma on samalla MALin 60-vuotisjuhlakirjan julkistamistilaisuus. Juhlavuoden suunnittelu etenee kohti marraskuussa 2021 pidettävää juhlatilaisuutta. Vuoden 2021 aikana tehtävät tapahtumat nimetään MALin juhlavuoden tapahtumiksi.
Verkkosivuston uudistamis- ja kehittämishanke
MAL käyttää TEKin tarjoamaa Yhdistysavain-palvelua, uudistaa verkkosivustoaan edelleen ja tehostaa niiden käyttöä suunnittelussa ja tiedottamisessa. Vuoden 2019 aikana perustettu tekninen työryhmä jatkaa verkkosivujen uudistamista myös vuonna 2021. Verkkosivustosta on keskeinen kanava MALin toiminnasta tiedottamiseen ja myös tietojen välittämiseen MALin sisällä. Aktivoidaan MALin sometilien käyttöä ja linkitetään LinkedIn-, Facebook-, Twitter ja Youtube-tilit MALin verkkosivustolle.
Tiede- ja teknologiatapahtumien kehittäminen
Kehitetään tapahtumien jatkuvuutta ja näkyvyyttä tapahtumasarjan suuntaan. Selvitään striimauksen tuomia mahdollisuuksia ja tilaisuuksien järjestämistä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Toiminnan vahvistamiseksi pyritään järjestämään tilaisuuksia myös eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Tilaisuuksien tallentamista ja jakamista verkkosivuston ja some-kanavien kautta lisätään.
Somealustojen käytön tehostaminen
Hallitus valmistelee vuosikokousponnen mukaisesti projektihenkilön palkkaamista vuoden ajaksi hoitamaan MALin somealustoja Facebookia, Twitteriä ja LinkedIniä. Hän voisi tiedottaa näissä kanavissa hallituksen ohjeiden mukaisista asioista ja nostaa esimerkiksi MAL-lehdestä ja MALin verkkosivuilta sopivia aiheita. Hän voisi myös olla mukana organisoimassa erilaisia MALin järjestämiä tilaisuuksia.
7. OPISKELIJATOIMINTA
Opiskelijatoiminnan tavoitteena on saada MALin toimintaan mukaan lisää opiskelijoita. MAL pyrkii tässä tekemään yhteistyötä muiden TEKin aktiivisten opiskelijaedustajien kanssa. Kanavina ovat TEK ja TEKin ML-opiskelijayhdistys (https://yhteiso.tek.fi/kerho/ml-opiskelijayhdistys).
Vuoden aikana pyritään tekemään opiskelijakenttä tietoiseksi MAL-liiton toiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikutuksesta tukemalla tapahtumia rahallisesti sekä olemalla mukana toiminnassa. Keskeinen kontakti MaLu-opiskelijoihin on uudistettu MAL-lehti, jota jaetaan MaLu-ainejärjestöille joko paperisena versiona tai sähköisesti. MAL-lehteen pyritään aina saamaan erityisesti nuorille kohdistettu osio.
8. JÄSENHANKINTA
Pitkän tähtäimen tavoitteena on MALin edustamien alojen järjestäytymisasteen kohottaminen ja MaLu-edunvalvonnan tehostaminen. Vuoden 2021 aikana tehostetaan potentiaalisten jäsenten MALiin liittymistä yhdessä TEKin kanssa. MAL-lehti ja MALin verkkosivut toimivat tässä kanavana. TEKin rekrytointiaineistoa kehitetään MaLu-alojen erityispiirteet huomioivaksi. Digitaalista yhteydenpitoa potentiaaliseen jäsenistöön kehitetään yhdessä TEKin toimiston kanssa. TEKin strategia otetaan huomioon rekrytointitoiminnassa.
9. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
Toiminnan kehittämisen tavoitteena on saada uusia aktiivisia jäseniä mukaan MALin toimintaan sekä syventää yhteistyötä TEKin kanssa erityisesti MaLu-kentän osalta. Hallituksen ja valiokuntien alueellista edustavuutta pyritään parantamaan.
Selvitetään mahdollisuuksia hyödyntää digitaalisia menettelytapoja järjestön toiminnan tehostamiseksi ja uusien toimintatapojen soveltamista varten.
Hallitus aloittaa vuosikokousponnen mukaisesti TEKin toimiston kanssa neuvottelut asiamiehen saamiseksi ja työvoimaresurssin palauttamiseksi aiempaan käytäntöön. Perusteina ovat laajentunut toiminta, 60. juhlavuosi sekä aiemmin TEK/KAL:n kanssa tehdyt sopimukset.
Toimintaa kehitetään mm. MALin hallituksen vuotuisessa kehittämisseminaarissa.
10. TALOUS JA RESURSSIT
MALin toiminta rahoitetaan pääosin TEKin myöntämällä toimintamäärärahalla. MALin toiminnan tukena ovat TEKin tarjoamat toimisto- ja tiedotuspalvelut. Toiminnan vahvistumisen myötä näillä on kasvava merkitys. •