– Ohjelmistokehitystä tulevaisuuden tekijöitä tukien
Vertex Systemsillä oli ilo olla maaliskuussa osaltaan tukemassa Tampereella järjestettyä Matemaattisten aineiden kouluopetuksen seminaaria. Tapahtumassa toimme esiin muun muassa koulujen kanssa tekemäämme yhteistyötä, sekä tulevaisuuden osaajien tarvetta. Vertex Systems on suomalainen, maailmanlaajuisesti tunnettu 3D-suunnitteluohjelmistoja sekä tiedonhallintaohjelmistoja tekevä ohjelmistoyritys, joka on ollut toiminnassa yli 45 vuoden ajan. Yrityksen ohjelmistoilla on jo noin 18 000 käyttäjää eri puolilla maailmaa, 147:ssa eri maassa. Vertexin vahvuus perustuu paitsi pitkään kokemukseen, myös kykyyn yhdistää eri toimialojen tuntemus tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaidensa kanssa. Tuloksena on suunnittelua ja valmistusta sujuvoittavia ohjelmistoja monille teollisuudenaloille, kuten kone- ja laitevalmistajille, teollisille rakentajille, kalusteiden valmistajille, laitostoimittajille ja prosessiteollisuuteen. Vertexillä suunniteltuihin tuotteisiin voikin törmätä ihan omassa arjessaan, koska Vertex-ohjelmistoilla suunnitellaan niin valmistaloja, keittiötä kuin vaikkapa ilmanvaihtokoneita tai sairaalasänkyjä. Ohjelmistoillamme voidaan automatisoida toistuvia työvaiheita ja tehdä tiedon jakamisesta helppoa, nopeuttaen näin suunnittelua ja vähentäen valmistusvirheitä.

Koulutus on kilpailuetu
Sen lisäksi että saamme olla muuttamassa tapaa, jolla teollisuus ja suunnittelijat hyödyntävät 3D-suunnittelua, haluamme olla myös aktiivinen toimija tulevaisuuden teknisten osaajien kouluttamisessa. Vertexin menestyksen taustalla on ymmärrys siitä, että alan muutokset ja innovaatiot edellyttävät jatkuvaa oppimista ja monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaa. Hyvät matematiikan ja fysiikan taidot ovat tärkeitä ohjelmoinnissa, varsinkin kun tehdään 3D-grafiikkaa. Tämä tekee matemaattisten aineiden koulutuksesta merkittävän tekijän huippuosaajien ja asiantuntijoiden saamiseksi. Osaajia tarvitaan, varsinkin jos halutaan pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ja saada yritykselle kilpailuetua.

Tukea opetukseen ja tulevaisuuden tekijöille
Vertex näkee matematiikan opetuksen tärkeyden ja on pitkään tehnyt yhteistyötä MAOLin kanssa, tukien esimerkiksi heidän kilpailutoimintaansa. Se tunnistaa myös oman roolinsa uusien osaajien synnyttämisessä ja haluaa suomalaisena yrityksenä osaltaan kantaa yhteiskuntavastuuta. Vertex ei olekaan jäänyt pelkästään huolestumaan koulutuksen tilasta, vaan on ryhtynyt konkreettisiin toimiin tarjoamalla ohjelmistonsa maksutta koulujen käyttöön. Vertex G4 suunnitteluohjelmisto toimii hyvin opetuksen tukena monipuolistaen sitä ja lisäten toivottavasti myös opiskelumotivaatiota. Ohjelmisto antaa helppokäyttöiset työkalut suunnittelutyöhön ja sillä tehtyjä malleja voidaan hyödyntää opetuskäytössä, myös 3D-tulostamisessa ja laserleikkauksessa. Tarjoamme verkossa maksutta laajan itseopiskelumateriaalin Vertex G4 ohjelmiston käytöstä, joten alkuun pääsee helposti. Omasta innostuksesta onkin sitten kiinni, kuinka syvälle 3D-suunnittelun maailmaan haluaa sukeltaa.
Vertexin perusopetukselle omistetut nettisivut (vertex.fi/perusopetus) tarjoavat lisätietoa ohjelmiston käyttöönotosta opetuksessa. Toiveena on saada mahdollisimman moni koulu innostumaan ja antamaan oppilailleen tilaisuus tutustua 3D-suunnittelun maailmaan. Samalla toivottavasti herätellään kiinnostusta teknisiä aloja kohtaan. Pirkkalan Vähäjärven yläkoulun teknisen työn lehtori Heikki Myllynen on toiminut tässä hienona esimerkkinä hyödyntäessään Vertex-ohjelmistoa jo pidempään opetuksessaan. Suomalaisen osaamisen tukeminen on investointi tulevaisuuteen. Vertex Systems ei halua olla vain ohjelmistoyritys, vaan myös tulevaisuuden tekijä. •
Katja Auttila