Ensimmäinen fysikaalinen muistoni liittyy suureen pettymykseen. Yläasteen fysiikan kirjan lopussa oli kiehtovia kuvia tähdistä, planeetoista ja maailmankaikkeudesta yleensä, mutta liekö ollut luokan meluavien poikien syytä, ettei niin pitkälle ikinä ehditty. Kirjatkin piti säästösyistä palauttaa kurssin jälkeen. Onneksi naulakossa kuitenkin ajelehti yksi hylätty, repaleinen kappale, jonka saattoi korjata parempaan talteen. Siitä sitten sopi kaikessa rauhassa lueskella se osa, jota tunnilla ei käyty läpi – käytännössä tuo osa piti sisällään kaiken sen mikä minua kyseisessä kirjassa vähääkään kiinnosti.
Lukiossa meno koveni. Opettajan yrmy ilme, kokeissa tehdyt idioottimaiset virheet, ja se ällistyttävä fakta että saunassa löylyä heitettäessä lämpötila itse asiassa laskee, vievät suurimman osan tuolle ajalle varatusta muistikapasiteetista. Kokeiden arvosanat muodostivat laskevan suoran, ja viidennen kurssin jälkeen totesin olevan parasta lopettaa suosiolla ennen kuin mennään liian matalalle. Vielä oli mahdollisuus saada kahdeksainen päästötodistukseen.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Fysiikasta päästy eroon, iäksi. Niinhän?
Miten tässä näin kävi?
Lukion jälkeen vietetyn välivuoden jälkeen tuore kemian opiskelija löysi itsensä seuraamasta fysiikan sivuaineappron luentoja. Alkuun tämä käänne tuntui lähinnä huvittavalta, mutta ajan mittaan hymy hiipui tiehensä.
Selkein muisto tuolta ajalta liittyy erääseen tenttiin. Ensimmäinen kysymys oli täyttä hepreaa, samoin toinen… Paniikki tiivistyy, kämmenet hikoavat, katse poukkoilee kysymyksestä toiseen… Eikö täällä todellakaan ole edes yhtä kysymystä, josta pääsisi alkuun? Eihän se voiolla totta, etteikö näistä yhteenkään osaisi vastata… ei voi, ei… hei! Matti ja Maija… neljäs kysymys… miten se oikein jäi välistä? Tuohan on se sama vanha kysymys, jota eilen illalla pähkäilin, mites se nyt taas meni… Matti ja Maija kanootissa…
Ja läpi meni, sekin tentti. Vaikka välillä tuntuukin, että suojelusenkelini kävi lisäämässä sen neljännen kysymyksen kokeeseen sillä aikaa kun kukaan ei katsonut.
Kevät kun koitti, olivat kaikki muutkin tentit menneet läpi, joten kuten. Vielä yksi oli jäljellä. Ja sen oli syytä mennä hyvin – edellisten osakokeiden tulokset eivät paljoa päätä huimanneet. Tämä tentti… huh. Niitä Einstein-juttuja. Suhteellisuusteoriaa, tai jotain sellaista. Pannaan 10-metrinen auto 8-metriseen autotalliin ja sitä rataa. Eihän siitä ota hullukaan selvää.
Vaan läpi meni taaskin, ja parhaimmalla tuloksella mitä fysiikan tenteistä sain. Liekö se sitten niin, että mitä vähemmän fysiikasta ymmärtää, sitä paremmin se menee… Tai sitten suojelusenkeli oli taas liikkeellä.
Onneksi minun ei tarvinnut jatkaa cum laudeen asti. Piilevä humanistini heräsi vihdoin ja potkaisi minut oikealle tielle englantilaisen filologian pariin. Johan jäi fysiikka taakse.
Tai niinhän minä, jälleen kerran, luulin…
Kurssin nimi on Modern Cultural History. Jotenkin sitä kuvittelisi ettei siihen fysiikka liity, mutta kai se on myönnettävä, että fysiikkakin kuuluu osaltaan länsimaisen maailman ”intellektuaaliin kehitykseen”. Kaikkea sielläkin tuli kerrattua, Ptolemaioksen maailmankuvasta Einsteiniin asti. ”Does anyone remember what Doppler shift is about?” kysyi luennoitsija eräällä tunnilla. Doppler? Hei, siinähän on jotain tuttua… hetkinen… Jaa, eturivistä ehtivät vastaamaan ensin. Kaiken kaikkiaan lienee vain hyvä, etten ollut maininnut tälle luennoitsijalle aikaisemmista opinnoistani – olisi vielä saattanut kysyä minulta jotakin.
Tuokin kurssi on jo jäänyt taa. Nyt fysiikka on vihdoin jättänyt minut rauhaan, ainakin muutamaksi vuodeksi. Tekeillä olevassa gradussa se tosin taas kummittelee, tällä kertaa tieteiskirjallisuuden kääntämiseen liittyen. Hieman epäröiden tässä alkaa tulla siihen lopputulokseen, että jos kerrankin antaa fysiikan iskeä itseensä kyntensä, ei siitä enää lopullisesti eroon pääse. Ehkä olisi pitänyt yläasteella jättää se kulunut kirja naulakkoon homehtumaan… Vaikka senkin olen vuosien varrella oppinut, ettei fysiikka pelätä tarvitse, vaikka se vähän purisikin.
Ja lisäksi: kun pitää pään kylmänä selviää mistä vain, vaikka fysiikan tentistä.
Heini Kalliomäki