Kuva: pixabay
MAL:n tilaisuuksissa ja klubi-illoissa on kuluneen vuoden mittaan käsitelty ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimuksia ja hallinnon toimia muutoksen hillitsemiseksi. Allekirjoittanut piti alustuksen YK:n ilmastosopimuksesta ja sen toimeenpanoa koskevista kansainvälisistä neuvotteluista keväällä 2013 MAL klubi-illassa. Alla yhteenvetona muutamia huomioita alustuksesta ja katsaus Suomen tilanteesta Kioton pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseksi ensimmäisen sitoumuskauden lopussa 2012.
Kirjoittaja Jaakko Ojala on vuonna 2012 siirtynyt eläkkeelle ympäristöministeriön ympäristöneuvoksen virasta. Hän osallistui erilaisiin YK:n ilmastoneuvottelujen ja ilmastosopimuksen toimeenapanotehtäviin 1980-luvulta aina vuoteen 2012 saakka. Hän on myös toiminut MAL (SMFL) ja TEK luottamustehtävissä vuosien mittaan.
Miten YK:n ilmastosopimus syntyi
Tutkimustulokset ilmakehän tilasta ja huoli kasvihuonekaasujen pitoisuuksien lisääntymisestä ilmakehässä 1980-luvulla nostivat ilmastonmuutoksen YK:n yleiskokouksissa maailmanyhteisön tietoisuuteen. Tarve poliittisille ratkaisuille globaalisti oli syntynyt.
YK:n yleiskokous päätti vuonna 1990 aloittaa kansainväliset neuvottelut, joiden tavoite oli saada aikaan maailmanlaajuinen ilmastosopimus. YK organisoi tuhansien maailman tiedemiesten tieteellisen työn kansainväliseksi hallitustenväliseksi IPCC-paneeliksi (Intergovernmental Panel on Climate Change) maailman ilmastojärjestön WMO:n ja YK:n ympäristöohjelman UNEP:n avustuksella.
IPCC alkoi julkaista laajoja ilmastonmuutosta koskevia arviointiraportteja. Ensimmäinen raportti valmistui vuonna 1990 ja viidennen on määrä olla valmis vuonna 2014. Tieteellinen työ loi pohjan kansainvälisille neuvotteluille. Tämä työ on edelleenkin kivijalka, jolle neuvottelut nojaavat.
Kansainvälinen ilmastosopimus hyväksyttiin Rion ympäristö- ja kehityskokouksessa vuonna 1992 ja sen ensimmäiset allekirjoitukset tehtiin Riossa. Ilmastosopimuksella oli ennen Rioa (International Negotiation Committee INC) ja sen jälkeen oma valmisteluprosessinsa UNFCCC (United Nations Framework Convcention on Climate Change), mutta YK on luonut neuvotteluille laajemmat kehykset.
Suomi on osallistunut 1980-luvun lopulta lähtien erilaisiin ilmastonmuutosta käsitteleviin kokouksiin, kuten YK:n yleiskokouksiin, yksittäisiin ministerikokouksiin, tiedeyhteisön konferensseihin, IPCC:n kokouksiin, Euroopan Unionin sisäisiin kokouksiin ja varsinaisiin neuvottelukokouksiin. Omaa päätöksentekoa ja neuvotteluja varten Suomi on tehnyt kansallisia taustaselvityksiä ja tutkimuksia. Niillä on saatu selville ilmastonmuutoksen torjunta- ja sopeutumistoimien tarve ja merkitys sekä eri toimien taloudelliset vaikutukset.
Ilmastosopimuksen toimeenpanosta
Ilmastosopimuksen voimaantulo kansainvälisesti vuonna 1994 aloitti sopimuksen virallisten osapuolikokousten sarjan vuonna 1995. Kokoussarjaan kuuluvat Berliini, Geneve, Kioto, Buenos Aires, Bonn, Haag, Bonn, Marrakesh, New Delhi, Milano, Buenos Aires, Montreal, Nairobi, Bali, Poznan, Kööpenhamina, Cancun, Durban ja Doha. Ne muodostavat ketjun, jossa joka kokouksella on hieman erilainen, mutta oma tärkeä tehtävänsä sopimusneuvottelujen viemiseksi kohti maailmanlaajuista ja kaikkia osapuolia sitovaa sopimusjärjestelmää.
Osa kokouksista on noussut yli muiden, koska ne ovat olleet konkreettisia virstanpylväitä kohti päätavoitetta: ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä vaarattomalle tasolle. Merkittävimpiä kokouksia päätavoitteen kannalta ovat olleet Berliini, Kioto, Marrakesh, Montreal, Bali, Cancun ja Doha. Kokoukset, joissa on koettu pettymyksiä, ovat vuosien mittaan osoittaneet oman merkityksensä asioiden kypsyttämisessä kohti päätöksiä. Tällaisiin kokouksiin kuuluivat muun muassa Kööpenhamina ja Durban.
Berliinissä käynnistettiin neuvottelut ilmastosopimusta täydentävästä pöytäkirjasta, joka hyväksyttiin Kiotossa, Marrakeshissa saatiin valmiiksi kaikki Kioton pöytäkirjan avoimeksi jättämät kysymykset. Montrealissa ne hyväksyttiin osapuolikokouksen päätöksiksi ja osapuolet saattoivat siirtää ne kansalliseen lainsäädäntöönsä, Balilla hyväksyttiin tiekartta Kioton pöytäkirjan ensimmäisen sitoumuskauden jälkeistä aikaa koskevista keskusteluista, Cancunissa täsmennettiin tulevien neuvottelujen sisältöä ja Dohassa päätettiin Kioton toisesta velvoitekaudesta (2013–2020). Samalla täsmennettiin tulevan sopimusjärjestelmän neuvottelutavoitteita ja aikataulua. Niistä on määrä sopia vuonna 2015.
Ilmastotoimien kansallinen valmistelu on laajentunut ja syventynyt lähes 30 vuoden aikana. Laaja tutkija- ja asiantuntijajoukko on tuottanut ilmastonmuutosta, sen vaikutuksia ja käytännön torjuntatoimia koskevia tutkimuksia ja selvityksiä neuvottelujen tueksi ja toimeenpanoa varten. Ministeriöt ovat järjestäneet sekä omaa ilmastotyötään että yhteistyötään. Kansallisen koordinaation ja poliittisen päätöksenteon toimintatavat ovat vakiintuneet. Poliittiset päättäjät ovat lisääntyvästi ottaneet kantaa ilmastokysymyksiin.
Suomi on pitänyt tärkeänä sitä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisessä voidaan edistyä maailmanlaajuisesti. Suomi on kautta vuosien kannattanut YK-prosessia neuvottelujen pohjana sekä tukenut EU:n vahvaa roolia kansainvälisissä neuvotteluissa ja EU:n sisäisessä ilmastopolitiikan toimeenpanossa.
Suomen tavoite on ollut myös kattavuuden lisääminen sekä velvoitteisiin osallistuvien maiden lukumäärässä että niiden päästövähennysvelvoitteissa. Kansainvälisen tiedeyhteisön viesti ihmistoiminnan osuudesta ilmastonmuutoksessa on jatkuvasti tullut selvemmäksi ja päästövähennystarpeen tasoa on kiristetty. Ilmastoneuvottelut ovat sen myötä vaikeutuneet.
Miten Suomen ilmastotoimissa on edetty
Suomi on hoitanut sopimusvelvoitteensa kehitysmaille annettavasta rahoitusavusta tukemalla sekä kehitysmaiden valmiuksien parantamista että niiden sopeutumistoimia. Suomalaisia asiantuntijoita on koulutettu kansainvälisiin tehtäviin sopimusjärjestelmän palveluksessa. Suomi on myös hoitanut päästövähennysvelvoitteensa sitoumusten mukaan (ks. alla).
Suomelle tärkeä erityisteema neuvotteluissa on ollut metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tulokset eivät ole vastanneet kaikkia Suomen tavoitteita. Silti ne antavat Suomelle mahdollisuuden jatkaa metsien taloudellista hyödyntämistä, käyttää metsien bioenergiaa ja muita uusiutuvia luonnonvaroja päästöjen hillintään sekä suojella osaa kasvavasta biomassasta nieluna tulevaisuuteen.
Tehokas ja todennettava päätösten toimeenpano sekä luotettavan tiedon tuottaminen ja ylläpito on ollut Suomen neuvottelutavoitteiden kärkilistalla. Tämä lähestymistapa turvaa sopimusjärjestelmän perimmäisen tavoitteen saavuttamista: Ihminen ei saa aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia ilmastojärjestelmään ja kaikkien osapuolten on hillittävä muutosta.
Maailma on muuttunut siitä, kun ilmastosopimus vuonna 1992 solmittiin. Useat valtiot ovat kehittyneet silloisista lähtökohdistaan. Moni teollisuusmaa tiedostaa nyt paremmin sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset että ilmastotyön vaikeudet, vaikutukset ja mahdollisuudet. Moni kehitysmaa on kehittynyt taloudellisesti ja osa on jo saavuttamassa teollisuusmaiden kehitystason. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen suorista vaikutuksista on tullut arkipäivää ja vahinkoa haavoittuvimmille kehitysmaille. Sopeutumistoimille on tullut kiireellinen tarve. Tiedeyhteisön viesti on vuosien mittaan tullut vaativammaksi ja näyttö ihmisen toimien vaikutuksista ilmastojärjestelmään on entistä selvempi.
Kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin on vuosien saatossa nostettu monia vaikeita talouteen ja sen kehitykseen vaikuttavia kysymyksiä. Tämä erottaa ilmastosopimuksen muista kansainvälisistä ympäristösopimuksista. Etenemisen hitautta ovat voimistaneet eri neuvotteluosapuolten omien lähtökohtien ja käytännön mahdollisuuksien muutokset, joissa taloudellisilla näkökohdilla on suuri vaikutus.
Maailmanlaajuinen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä on ainoa ja paras mahdollisuus, jolla voidaan toimia näin mittavan globaalin ongelman ratkaisemiseksi.
Kuvasta 1 voidaan huomata, että energiasektorin päästökehitys (katkoviiva) alitti Kioton ensimmäisellä sitoumuskaudella 2008 – 2012 toiveikkaimmatkin odotukset päätyen vajaaseen 50 miljoonaan CO2 tonniin.
Kuva 1 ja taulukko 1 antavat kokonaistilanteen kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä Kioton pöytäkirjan perusvuodesta 1990 sen ensimmäisen sitoumuskauden vuosilta kauden 2008 – 2012 loppuun (vuoden 2012 tieto on Tilastokeskuksen ennakkotieto).
Kioton kauden lopulla 2012 voidaan todeta energiasektorin päästövähennysten olleen huomattavasti arvioitua tehokkaampia. Suomi myös toteutti Kioto-velvoitteensa kasvihuonekaasupäästöjen palauttamiseta vuoden 1990 määrään ( noin 70 milj. tn CO2) niin tehokkaasti, että päästövähennysten kokonaismäärä ylittyi yli 10 milj. tn:lla CO2ekv velvoitettua enemmän kaudella 2008 – 2012 yhteensä.
Seuraavalla sivulla olevassa taulukossa kasvihuonekaasupäästöt ja –poistumat jaoteltuina päästökauppasektoriin kuuluviin ja sen ulkopuolisiin päästöihin vuosina 2005 ja 2008-2012 (milj. tn CO2-ekv.) Lähde: Tilastokeskus
Taulukko 1.
| 2005 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 3) | Muutos, 2011–2012 | |
| Päästöt yhteensä pl. LULUCF-sektori Päästökauppasektori 1) Ei päästökauppasektori | 68,7 33,1 35,6 | 70,2 36,2 34,0 | 66,1 34,4 31,7 | 74,5 41,3 33,2 | 67,0 35,1 31,9 | 61,4 29,5 31,9 | -5,7 -5,6 -0,1 |
| LULUCF-sektori 2) | -29,9 | -29,6 | -39,3 | -24,6 | -24,6 | -24,8 | -0,2 |
Lähde: Energiamarkkinavirasto
2) Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) -sektori ei kuulu päästökaupan piiriin eikä taakanjakopäätöksen vähennysvelvoitteisiin
(negatiiviset luvut ovat poistumia)
3) Ennakkotieto