Talvivaaran tehdas-alue. Kaivos sijaitsee Itä-Suomessa, Sotkamossa, noin 35 kilometriä Kajaanista. Esiintymät, Kuusilampi ja Kolmisoppi muodostavat yhden Euroopan suurimmista sulfidisen nikkelin varannoista.
Kuva: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Kävimme syksyllä GTK:lla tutustumisvierailulla, kuulimme mm. mainion esityksen kaivostoiminnasta Suomessa. Vierailuesitelmien powerpointit ovat nähtävissä nettisivuilla, joten en kertaa niissä esitettyjä faktoja.
Jatkaisin GTK:lla alkanutta keskustelua kysymällä, onko pohjolan paimen, piispa Samuel Salmi oikeassa kun hän lausuu Suomen kuvalehden 38/2013 haastattelussa ”millä oikeudella kansainväliset yhtiöt tulevat tänne ja ryöstävät uusiutumattomat luonnonvaramme meiltä ja tulevilta sukupolvilta ?”… ”Kaivostoiminta on totaalista riistoa, sillä se tyhjentää lopullisesti luonnonvaran, joka ei koskaan uusiudu. Samalla aiheutetaan vahinko herkälle luonnolle. Pohjoisen ihminen ei hyväksy sitä että suurpääomalle annetaan mahdollisuus ryöstää luonnonvarat ja viedä hyöty pääsääntöisesti ulkomaisiin laareihin.”
Kaivostoimintaan liittyy avoimia kysymyksiä: työllisyys vs. ympäristö, omavaraisuus, alkuperäisväestön oikeudet, omistus, EU:n kriittisten mineraalien tarve, pääoman tarve, yhteiskunnan tuki- ja valvontavelvollisuudet, luonnonvarojen hyödyntäminen vs. kestävä kehitys. Kuka hyötyy malmivarojen esiin kaivamisesta ja missä? Onko parempi perustaa kaivoksia kehittyneisiin maihin kuin sademetsiin, Intiaan tai Amazonin alueelle, missä alkuperäisväestö joutuu luopumaan ikiaikaisista asuinsijoistaan kaivosten tieltä? Mihin tarkoitukseen ja missä Suomessa kaivettu mineraali hyödynnetään?
Suomi kaivostoimintaa edistämässä
Hallitus teki ohjelmassaan 2011 kaivosalan osaamisesta yhden Suomen EU politiikan painopisteistä tarkoituksena nostaa Suomi johtavaksi luonnonvarojen ja materiaalien kestävän hyödyntämisen osaamisen maaksi. UNEPin kansainvälisen luonnonvarapaneelin perustajajäsenen Antero Honkasalon mukaan ympäristöpolitiikassa onkin näkökulma siirtymässä päästöistä luonnonvarojen hyödyntämiseen. Luonnonvarojen lisääntyvä kulutus on ilmasto- ja biodiversiteettiongelmien taustalla oleva yhteinen tekijä.
Vuonna 2011 hyväksytty kaivoslaki astui voimaan vuodenvaihteessa. Lain tarkoituksena on ”edistää kaivostoimintaa ja järjestää sen edellyttämä alueiden käyttö ja malminetsintä niin, että ne ovat yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä”. Uusi laki sallii EU-säädöksiin nojaten ulkomaisille yrityksille samat oikeudet kuin suomalaisille kotimaan maaperän rikkauksien hyödyntämiseen. Kaivoslakiin lisättiin jo 1994 EU-neuvottelujen yhteydessä ulkomaisille yrityksille lupa etsiä malmia Suomessa. Kaivoslakia on kritisoitu siitä, ettei siinä ole huomioitu EU:n kaivosjätedirektiiviä (Näätänen 2013).
Uuteen kaivokseen saa malminetsintäluvan enimmillään 15 vuodeksi lähes kaikkialta; hautausmaat, torit, tiet, lentokentät, sähkölinjojen aluset, alueet joissa liikkuminen on kielletty, sotilasalueet ja asumiseen tai työntekoon tarkoitetut alueet 150 m:n ympäristöineen pois lukien. Lisäksi malminetsintään ja kaivostoimintaan käytetyt alueet pitää jättää kolmeksi vuodeksi rauhaan. Maanomistajalle on maksettava korvausta 20 € /ha 4 ensimmäistä vuotta – 50 € /ha (≥ 11 v) ja kaivosviranomaisille on annettava vakuus mahdollisten vahinkojen varalta. Etsintälupa antaa haltijalleen etuoikeuden kaivoslupaan, joka oikeuttaa esiintymän hyödyntämiseen. Malmia löydettäessä aluetta ei enää vallata, vaan siihen saa anoa 24 kk:n pituisen varauksen. Kaivoslupa oikeuttaa hyödyntämään alueen mineraalit ja sivutuotteet ml. orgaanisen pintamateriaalin siltä osin kuin niiden käyttö on tarpeen kaivostoimintaan ko. alueella.
Suomessa toimi vuonna 2012 yhteensä 12 metallimalmikaivosta ja 31 teollisuusmineraalikaivosta tai louhosta. Lisäksi on teollisuus- ja jalokivilouhoksia. Metallikaivoksista kaksi on suomalaisessa omistuksessa. Loput kymmenen ovat australialaisten, kanadalaisten ja ruotsalaisten yhtiöiden hallussa. Jokaisen metallikaivoksen johdossa, vähintään kaivosyhtiön hallituksessa, on entinen Outokummun työntekijä (Sorjanen, 2013).
TEM:n mukaan metallimalmikaivosten liikevaihto, joka ylitti miljardin euron vuonna 2012, on kasvanut yli viisinkertaiseksi vuodesta 2005 ja kasvaa edelleen. Valmisteilla on 10-15 merkittävää kaivosten käynnistämiseen ja laajennuksiin liittyvää hanketta, joiden investoinnit ovat yhteensä yli 4 miljardia euroa (TEM 2012). Kaivostoiminnan ja louhinnan kokonaisliikevaihto v. 2011 oli 1,85 miljardia (Mrd) €, yrityksiä oli 1007 ja ala työllisti 5521 henkilöä. Metallien jalostusyritysten liikevaihto 2012 oli 9.4 Mrd €, ja henkilöstöä oli yli 14 000. Metallien jalostus on riippuvainen tuonnista (arvo 2012 1.9 Mrd € kun vienti oli vain 89 M €). Metallien hinnan lasku ja rahoitusvaikeudet on vähentänyt työllisyyttä alalla.
Malmia louhittiin vuonna 2005 noin viisi Mt (josta sivukiveä 0.2 Mt), 2012 36.8 Mt josta sivukiveä oli 17.2 Mt; sivukiven määrä kasvoi merkittävästi. Teollisuusmineraalien louhinta on myös kasvanut, mutta vain sivukiven osalta.
Malminetsintää harjoittaa Suomessa nelisenkymmentä yhtiötä; etsintään investoitiin vuonna 2011 n. 81 M € ja v. 2012 86.8 M €. Heinäkuussa 2012 voimassa olevat varaukset kattoivat 6686 km2:n pinta-alan, valtaukset ja malminetsintäkuvat 1220 km2 ja kaivokset 287 km2. Hakemukset edellä mainittuihin lupiin kattoivat 27 658 km2. Jos hakemukset menevät läpi, 10.6 % Suomen maa-pinta-alasta on vähintään varattu kaivostoiminnan harjoittamiseen.
Viime vuonna Suomi oli maailman suosituin kaivosinventointien kohde. Kaivosvarausten ja anomusten käsittelyssä on syntynyt ruuhkaa, koska ennen lain voimaantuloa jätetyt hakemukset käsitellään vanhan lain mukaan ja vanhat valtaukset ovat voimassa. GTK on helpottanut kaikkien malminetsijöiden toimia julkaisemalla netissä karttapohjaisen tietokannan Suomen teollisuusmineraali- ja teollisuuskiviesiintymistä ja niiden käytöstä. Venäjällä ollaan enemmän patriootteja; luulisin, ettei kansallisista luonnonvaroista kerrota muille.
Suomessa on etsitty myös timantteja 1980-luvulta lähtien. Aikana, jolloin ulkomaisten yritysten malminetsintä Suomessa oli kielletty, australialainen Ashton Mining etsi kultaa Malmikaivos OY-yhtiön kanssa ja sen nimissä. Jo 1963 Kaavin Liukonlahdesta oli löytynyt kimberliittiä, josta 20 vuotta myöhemmin löydettiin mikrotimantteja. Suomen timanttibuumista löytyy loistava tarina artikkelista Timanttikuume (Sirkesalo 2014). Kaavilla hääräsivät vuosia kaikki merkittävät ulkomaiset timanttikaivosyhtiöt. Viimeisin, European Diamonds lopetti toimintansa Kaavin Lahtojoella vuonna 2009, jolloin kansainvälinen taantuma pysäytti melkein kaikki muutkin ulkomaisten yhtiöiden timanttiprojektit Suomessa. Lahtojoelle jäi 40 m vettä vanhan kaivoksen päälle ja kimberliittimurskekasoja; papereiden mukaan käynnissä on maisemointityö.
Kaivosten tulot valuvat ulkomaille
Suomen valtausjärjestelmän perusteet ulottuvat 1400-luvulle. Kaivoslainsäädäntöä muutettaessa on pidetty tärkeänä kaivoskivennäisten hyödyntämistä valtakunnan tarpeisiin. 1700-luvun kaivoslain mukaan myös maanomistajalla oli oikeus osallistua kaivoshankkeeseen. Vuoden 1943 kaivoslaissa maanomistajien osallistumisoikeus poistettiin, mutta sen korvaukseksi säädettiin maanomistajille maksettavat valtaus- ja louhintakorvaukset. (TEM 2012). EU-sopimuksen solmimisen jälkeen kaivoslakia on useaan otteeseen muutettu. Nykyisin ulkomaisilla yhtiöillä on samat oikeudet malmivarojen hyödyntämiseen kuin Suomalaisilla.
Kaivosyhtiö Outokumpu sai alkunsa vuonna 1910 löytyneestä kupariesiintymästä Kuusjärven pitäjässä. Outokumpu kävi välillä norjalaisessa omistuksessa, siirtyi takaisin suomalaisille, muuttui valtion liikelaitokseksi ja lopulta valtion osakeyhtiöksi. 1930-1950-luvuilla kaivostoiminta kasvoi voimakkaasti. 1980-luvulla Outokummusta muodostui monikansallinen monimetalliyhtiö, jolla oli kymmenisen tuhatta työntekijää. Kun kotimaiset malmivarannot ehtyivät, yhtiö alkoi laajentaa kaivostoimintaansa ulkomaille. Samaan aikaan metallien hinnat laskivat (Sorjanen, 2013).
1990-luvun lopussa yhtiön johto arvioi, että kaivostoiminnan tulevaisuuskin olisi synkkä. Yhtiö tarvitsi pääomaa terästeollisuuden käynnistämiseen. Vuoden 2001 lopussa Outokumpu ilmoitti luopuvansa perusmetallien kaivostoiminnasta lopullisesti. Yhtiölle jäi vain Kemin kromikaivos, kansallisvarallisuutena pidetyt malmit sekä ulkomaiset esiintymät, mm. maailman paras nikkeliesiintymä Australian Silver Swan, myytiin ulkomaiseen omistukseen. (Sorjanen, 2013). Tukesin tietojen mukaan ainakin kahdeksan Suomen 12 metallikaivoksesta on Outokummun entisiä esiintymiä.
Kanadalainen kaivosyhtiö Inmet osti vuonna 2002 Pyhäjärven kunnassa sijaitsevan Pyhäsalmen kaivoksen Outokummulta 60 miljoonalla eurolla. Vuosina 2011 ja 2012 Inmetin voitot Pyhäsalmen kaivoksesta olivat yli 100 miljoonaa M € ja 86 M €. Vuoden 2011 loppuun mennessä Pyhäsalmi oli tuottanut Inmetille voittoa jo 600 miljoonaa euroa. Työntekijöitä kaivoksessa on runsaat 200. (Lukkari, 2011)
Kanadalaisen Agnico-Eagle omistama Suurkuusikon kultakaivos Kittilässä tuotti v. 2012 kultaa 5400 kg, jonka myynnistä saatiin arviolta 75 M €:n voitto. Belvedere Miningin voitto Nivalan Hituran Ni-kaivoksesta oli vuonna 2012 n. 2 M €. Vuoden 2011 lopulla aloittanut Raahen Laivakankaan kultakaivos louhi v. 2012 noin tuhat kiloa kultaa, mutta jäi 18 M €:n tappiolle.
Kaivosten voiton kotiuttamisesta kaivosverolla tehtiin kansalaisaloite helmikuussa 2013. Esitys ei saanut riittävää kannatusta päätyäkseen lakialoitteeksi. Sen sijaan valtio tukee kaivostoimintaa suoraan ja välillisesti monin tavoin.
Valtio on jakanut yritysten kehittämisavustuksina ja energiatukina noin 22 miljoonaa euroa vuodesta 2000 lähtien. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) kautta on sijoitettu vuoden 2006 jälkeen 40 M €. Vuonna 2012 Tesi sai lisäpääomaa 30 M. Sijoituksista kolme on tuottanut voittoa. Solidiumin sijoitukset kaivoksiin ovat noin 166 miljoonaa euroa 5.9.2012. Sijoitukset kaivosklusteriin ja kaivoksiin ovat yhteensä noin 515 miljoonaa euroa, mikä on noin 7 % Solidiumin salkusta (> 7 miljardia €). Finnveran vastuut kaivosyhtiöistä olivat 83,4 miljoonaa euroa 31.8.2012.
GTK käytti v. 2011 malminetsintään ja mineraalivarojen kartoitukseen 11 M €. Tekesin Green Mining tutkimusohjelman (2011-2016) budjetti on 60 M €, josta 40 M € on julkista rahaa. Lisäksi kunnat saavat tukea, jota ohjataan yritystoimintaan; esimerkiksi Taivaljärven hopeakaivos Sotkamossa sai 2012 Kainuun kehittämisrahaa 1.5 M € ja Talvivaara 600 000 € tieyhteyksien parantamiseen. Valtio ja kunnat osallistuvat ulkomaisten laitosten infrastruktuurin kehittämiseen. Myös muu tutkimus, kaivosten toiminnan valvonta ja ympäristöluvitus maksaa. Lannoite- ja kaivosyhtiö Yara edellyttää valtion mukaantuloa Soklin kaivosradan (300 miljoonaa euroa) rahoittamiseen; ministeri Kyllönen pitää osallistumista mahdollisena.
On vaikea sanoa kuka lopulta maksaa ympäristölaskut. Suomen luonnonsuojeluliitto SLL on Talvivaaran lisäksi huolissaan kultakaivosten jätevesistä. Ongelmia on Raahen ja Oriveden kultakaivoksilla. Nordic Mines laskee Raahen Laivakankaan kultakaivoksen jätevedet ympäristöluvan mukaisesti Perämereen. YLE:n uutisten mukaan jätevesissä on ollut sulfaattia litrassa vettä 600–800 mg, kun sitä yhtiön arvion mukaan piti olla noin 70 mg. SLL:n mukaan Orivedellä Dragon Miningin kaivos on päästänyt ympäröiviin järviin sallittua enemmän typpeä, alumiinia, sulfaatteja, sinkkiä, nikkeliä ja kadmiumia. Talvivaara muutti lähijärvet sisämeriksi. SLL:n puheenjohtaja Risto Sulkava varoittaa; ”Kansainväliset kaivosyhtiöt seuraavat Suomen viranomaisten päätöksiä. Jos lupaehtojen tai lakien rikkomisesta ei seuraa merkittävää taloudellista tai muuta vastuuta, on selvää, että kaivosala tekee jatkossakin heikkolaatuisia suunnitelmia ja jättää noudattamatta määräyksiä”. Ongelmana on luvanhaltijan ja ympäristölupien myöntäjän kaksoisrooli: ELY keskusten virkamiehet ovat ajoittain kaivosyhtiön palkkalistoilla.
Talvivaara
Kannattaako suomalaisten omistaa kaivos- ja kaivannaisteollisuuden osakkeita? Luvut kertovat jotain:
Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon.
Talvivaaralla (nettotulos -95 M € 2012 ja – 104M € 2013) on 79 340 omistajaa. Solidium omisti vuoden lopussa osakkeista 16,7 %, Pekka Perä 3,9 %, Norilsk Nickel 0,64 % ja loput kukin hyvin pienen osuuden. Talvivaara teki viime vuonna Suomen suurim- man osakeannin keräten omistajiltaan 261,4 M €, rahojen käytössä tehtiin sijoittaja Kim Lindströmin arvion mukaan Suomen nopeusennätys. Osakkeen arvo on ylittänyt parhaimmillaan 5 €; nyt se on n. sadasosa, 5 c, Lontoon pörssissä. Suomalaisilla piensi- joittajilla tuskin lienee toivoa rahojensa takaisin saamisesta.
Outokumpu, (nettotulos -533 M € 2012 ja -785 M € 2013) keräsi kaksi vuotta sitten 64 847 omistajaltaan miljardin ulkomaisia yrityskauppoja varten. 2014 alussa Outokumpu hakee osakeannilla 650 miljoonaa euroa (Talouselämä 1/2014).
Hyvin ei mene kultakaivoksillakaan olivat ne kenen omistuksessa hyvänsä. Huhtikuussa 2013 kullan maailmanmarkkinahinta putosi kahdessa päivässä 13 %. Kyseisten kahden päivän aikana myytiin n. 3100 t:n arvosta kultafutuureita, enemmän kuin kullan vuotuinen tuotanto, 2800 t. Asiantuntijoiden mukaan kullan hinnan laskun laukaisi spekulanttien toiminta futuurimarkkinoilla. Fyysisen kullan ostajat hankkivat itselleen alennusmyynnin. (Talouselämä 17/2013)
Kullan tuottajille hinnan lasku merkitsi vaikeuksia. Karjalan Pampalossa toimiva Endomines ilmoitti yt-neuvotteluista nyt tammikuussa samalla kun Laivan kaivoksen omistaja Nordic Mines ja Pahtavaaran Lappland Goldminers olivat jo yrityssaneerauksessa. Kaikkien kolmen yhtiön osakekurssit ovat romahtaneet. Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä tuottaa edelleen voittoa omistajalleen, kanadalaiselle Agnico Eaglelle, koska esiintymä on rikas ja tuotanto yli 5000 kg vuodessa, kun Laivan kaivos tuotti vuoden viime neljänneksellä vain 241 kg kultaa (Talouselämä 1/2014). Laivan kaivoksen takana on ruotsalainen liikemies Michael Nilsson, joka on aiemmin johtanut kahta muuta Suomessa toimivaa konkurssiin päätynyttä kaivosyhtiötä. (Silvander 2013)
Nikkelin hinnan lasku parissa vuodessa puoleen on pysäyttänyt myös Nivalan Belvedere Resoursces kaivoksen.
Vielä Kittilää suurempi kultakaivos on haussa: Rovaniemen lähellä Rompaksessa kanadalaisen kullanetsintäyhtiön Mawsonin porukat ovat Erkki Vanhasen johdolla löytäneet jälkiä Suomen ehkä rikkaimmasta kultaesiintymästä. (Tekniikka ja talous 30.8.2013). Mawsonilla on kullanetsintälupa Rompaksessa 106 km2:n alueella, siitä suurin osa on Natura-aluetta. Koska GTK on aiemmin kartoittanut alueen, ja suomalaiset GTK:n tai Outokummun entiset työntekijät tietoineen ovat mukana malminetsinnässä, voitaisiin kysyä, mitä valtio tai yksityiset alueella asuvat saavat kompensaatioksi ylikansallisen yhtiön toiminnasta ko. kohteessa. Mawsonin pääjohtaja Michael Hudson haluaisi parantaa Suomen kaivosalan raportointisäännöstöä; esim. Kanadan N143-101 säädös estää kaivosyhtiöitä huiputtamasta sijoittajia suurentelemalla tietoja mineraalivaroista.
Yksi kaivostoiminnan ympäristöongelma on sivukiven määrä. Vuonna 2011 metallimalmikaivoksista sivukiveä tuotti eniten Talvivaara, 17 Mt 28,3 Mt:n kokonaismäärästä. Karbonaattikivikaivoksista v. 2012 sivukiveä jäi 1.8 Mt, muista teollisuusmineraaleista 14 Mt, mistä Yara tuotti Siilinjärvellä 11.4 Mt. (GTK tilastotietoja vuoriteollisuudesta, 2011, 2012). GTK:n mukaan kultakaivosten käyttämättömän mineraaliaineksen määrä kolminkertaistuu vuodesta 2010 vuoteen 2020, viisinkertaistuu vuoteen 2030. Samalla kaivosten CO2-päästö ja sähkönkulutus kaksin-kolminkertaistuu; metallimalmien osalta jopa seitsenkertaistuu (TT 30.8/2013).
Mitä jatkossa
Geologian professori Martti Saarniston mukaan Talvivaaran kaivoksen ympäristöhaitat ovat sitä luokkaa, että kaivos pitäisi sulkea. Saarniston mukaan toiminnan lopettaminen on yksinkertaista: lopetetaan rikkihapon ja ilman syöttäminen liotuskasoihin ja peitetään lopuksi malmiaumat ja sivukivikasat. Kaivoksen mustaliuskemalmi sisältää 8 % rikkiä; malmi reagoi hapen ja veden kanssa jolloin muodostuu rikkihappoa ja vapautuu raskasmetalleja; liukenemisprosessi pysähtyy vähitellen jos malmin kosketus hapen ja veden kanssa estetään. (HS 12.11.2013)
Talvivaara on hyvin köyhä malmio, ja nikkelin bioliotuksesta ei ole kokemuksia maailmalta, bioliuotusta on kokeiltu ainoastaan kuparin erotukseen. Kaivoksessa on vettä saman verran kuin viime vuoden kipsisakka-altaan vuodon aikana, jonka jälkeen louhinta keskeytettiin. Louhinta aloitettiin uudelleen toukokuussa veden pinnan yläpuolisilta, köyhemmiltä alueilta.
Kaivokset vaarantavat useita vesistöalueita; Sokliin suunniteltu fosforikaivos, jolle esitetään rautatien rakentamista yhteiskunnan varoin (https://www.sokli.fi/rautatie) sijaitsee Kemijoen latva-alueella. Metallien maailmanmarkkinahinnan vaihtelut vaarantavat usean kaivoshankkeen kannattavuuden, joten niiden työllisyys- ja tuotto-odotukset ovat epävarmoja.
Jos palataan alussa esitettyyn kysymykseen, asettuisin Kuusamossa syntyneenä piispan kannalle. Ei ole mitään kiirettä kaivaa luonnonrikkauksia nykyvauhdilla ja nykysäännöillä; työllisyysvaikutus on suuri, mutta väliaikainen.
Marke Hongisto
Muutama viite
Jukka Lukkari, 2011. Hyvä diili: Kanadalainen omistaja on netonnut 60 miljoonan Pyhäsalmen kaivoksesta jo 600 miljoonan voitot – ja lisää tulee ennätysvauhtia. Tekniikka ja Talous 23.11.2011
Silvander L., 2013. Laivan kaivos voi kaatua ylioptimistisiin malmiarvioihin. Tekniikka ja Talous 5.12.2013
Aino Sirkesalo, 2014. Tarinoita syvältä. Timanttikuume. Tekniikka ja Talous 8.1.2014. Sorjanen T-R., 2013. Tarinoita Syvältä. Kerran vielä pojat. Tekniikka ja Talous 30.12.2013. TEM 2012. Suomen kaivosteollisuuden tilannekatsaus vuonna 2012.
Näätänen M., 2013. Kaivosluvat, kaivosjätteet ja investoinnit kaivoksiin