Royal Society on 360 vuotta vanha englantilainen tiedeseura, jota pidetään yhtenä suurimmista tieteeseen vaikuttaneista voimista historian aikana. Kirjailija Bill Brysonin toimittama kirja ”Seeing Further – The Story of Science and the Royal Society” kuvaa useiden nimekkäiden kirjoittajien voimin tiedeseuran ja sen jäsenten toimintaa tutkimuksen eturintamassa.
Bill Bryson toimi aikanaan toimittajana muun muassa The Times ja The Independent -lehdille. Hän on julkaissut noin 20 kirjaa, joista tunnetuin lienee A Short History of Nearly Everything.
Esipuhe
Kirjan esipuheessa Bryson ottaa esille 1700-luvulla eläneen pastori Thomas Bayesin, joka kaikesta päätellen oli kehno saarnamies, mutta loistava matemaatikko. Jossain vaiheessa elämäänsä Bayes esitteli monimutkaisen matemaattisen teoreeman, jonka periaate nykyisin tunnetaan Bayesin kaavana. Sen avulla voitiin laskea todennäköisyyksiä empiiristen todennäköisyysestimaattien virheille (siis todennäköisyyksiä koskevia todennäköisyyksiä!).
Teoreemaa ei voinut aikanaan käyttää käytännön sovelluksiin, koska vähänkin vaativammat ongelmat vaativat sellaista laskennallista tehoa, jota vasta nyt on käytettävissä. Bayesin aikana se oli vain mielenkiintoinen harjoitus ilman käytännön sovelluksia.
Tänä päivänä supertietokoneiden aikakaudella Bayesin kaavaa käytetään rutiininomaisesti ilmastonmuutosten mallintamisessa, ja yleensäkin sään ennustamisessa, radiohiiliajoitusten tulkinnassa, avaruusfysiikassa, osakemarkkinoiden analysoinnissa ja lukemattomissa muissa yhteyksissä, joissa todennäköisyyksiä estimoidaan monimutkaisen systeemin tuottaman datan perusteella.
Bayesin tutkielma julkaistiin Royal Societyn lehdessä tekijän kuoleman jälkeen, ja Bryson esitti tämän esimerkkinä siitä, että aikanaan joku Royal Societyssä piti asiaa niin merkittävänä, että se kannatti julkaista ja samalla säilyttää tuleville sukupolville.
Royal Society
Royal Society perustettiin vuonna 1660, kun tusinan verran miehiä kerääntyi kuuntelemaan astronomiaan liittyvää esitelmää. Miehistä tuntui hyvältä ajatukselta perustaa seura, joka auttaisi säilyttämään ja levittämään käyttökelpoista tietoa. Miehet päättivät tavata viikoittain ja keskustella tieteestä ja tehdä kokeita.
He muodostivat seuran ”College for the Promoting of Physico-Mathematical Experimental Learning”. Jo tässä englanninkielisessä nimessä yhdistyi kaksi näkökulmaa – matemaattinen ja kokeellinen – jotka yhdessä muodostivat uudenlaisen tieteellisen menetelmän.
Aluksi ”tietämyksen parantamiseksi” suunnattu toiminta oli lähinnä keskusteluja eri aiheista. Keskusteluiden jälkeen siirryttiin sitten käytännön kokeisiin.
Uusi tapa tehdä tiedettä perustui havainnointiin ja biologisissa tieteissä se tarkoitti näytteiden tarkkaa tutkimista, ja myös näytteiden säilyttämistä mahdollisia tulevia tutkimuksia varten. Uutta oli myös koetulosten ja matematiikan yhdistäminen siten, että matemaattisilla yhtälöillä pyrittiin kuvamaan tutkittavia asioita.
Royal Society alkoi julkaista tieteellisiä artikkeleita ja otti ensimmäisenä käyttöön vertaisarvioinnin. Latinan sijaan seura otti julkaisukielekseen englannin. Seura edisti kokeellista tutkimusta ja vaati että asiat esitettiin selkeästi ilman korkealentoista retoriikkaa. Seura yhdisti parhaat tutkijat ja tiedemiehet eri puolilta maailmaa, ja loi samalla nykyaikaisen tieteellisen tutkimuksen.
Seura ja sen jäsenet olivat kiinnostuneita kaikista mahdollisista asioista mikroskopiasta lasin lämpölaajenemiseen. Kaksi vuotta seuran perustamisen jälkeen eräs perustajista laati julkaisun Aveburyssä sijaitsevista ikivanhoista kivimonumenteista ja tuli samalla perustaneeksi arkeologian. Seuran asiantuntemusta myös käytettiin ratkaisemaan tai antamaan neuvoja erilaisissa teknisissä ongelmissa.
Seura oli perustamisestaan lähtien erittäin kansainvälinen. Seuran ensimmäisen lehden päätoimittajaksi valittiin saksalaissyntyinen Henry Oldenburg ja lehden nimeksi annettiin ”Philosophical Transactions: Giving some Accompt of the Present Undertakings, Studies and Labours of the Ingenious in Many Considerable Parts of the World”. Nykyään seura julkaisee yhteensä seitsemää tieteellistä lehteä.
Eräs kirjoittaja sanoo, että kansainvälinen näkökulma oli seuran toiminnassa keskeistä ja sen vuoksi seurasta tuli niin menestyksekäs heti alusta lähtien. Tiedemiehet eri puolilta maailmaa lähettivät tutkimuksiaan seuran julkaistavaksi, ja näin ajatukset levisivät kaikkialle. Maailmansotien aikana vihollismaiden jäseniä ei erotettu seurasta ja heti sotien jälkeen heihin luotiin uudet yhteydet.
Eräs merkittävä piirre seuran toiminnassa oli, että ei tarvinnut olla ylhäistä syntyperää voidakseen olla seuran jäsen.
Seuran historian aikana jäseniä ovat olleet mm. Isaac Newton, Edmond Halley, Robert Boyle, Benjamin Franklin, Charles Darwin, Ernest Rutherford, James Watt, Henry Cavendish, Michael Faraday, James Clerk Maxwell, ja Paul Dirac.
Jäsenten kirjoittamia artikkeleita
Kirjan varsinainen sisältö ovat tunnettujen seuran jäsenten kirjoittamat artikkelit seuran kiinnostuksen aiheista. Artikkeleita ovat kirjoittaneet mm. Margaret Atwood, Richard Dawkins, James Gleick, ja Ian Stewart. Kirjassa on kaikkiaan 20 artikkelia, ja lisäksi Martin Reesen kirjoittama yhteenveto, jossa kurkotetaan 50 vuoden päähän tulevaisuuteen.
Artikkeleissa kuvataan seuran alkuaikojen toimintaa ja seuran piirissä eri aloilla (seuran jäsenten toimesta) tehtyjä tutkimuksia ja yleensäkin seuran kiinnostuksen kohteita. Kirjoituksissa kerrotaan mm. hulluista tiedemiehistä, uskonnon ja tieteellisen maailmankatsomuksen välisestä ristiriidasta (seuran toiminnan alkuaikoina), ukkosenjohdattimista, Darwinista ja luonnonvalinnasta, suurista rakennelmista, kuumailmapalloista, ja ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa.
Ian Stewart kirjoittaa, että kaiken takana on matematiikka. Kaikki nykypäivän teknologia perustuu matematiikkaan, ja se on äärimmäisen tärkeää myös muilla elämän osa-alueilla. Matematiikan merkitystä ei huomaa, koska teknologian käyttäjien ei tarvitse osata matematiikkaa, eikä edes olla tietoinen takana olevasta matematiikasta.
Useimpien tieteenalojen merkitys ihmiskunnalle on ilmeistä, mutta matematiikka on huomattavasti näkymättömämpää kuin insinööritieteet tai biologia. Matematiikka on kaiken nykyaikaisen tekniikan takana, ja se on olennaisen tärkeää kaikilla elämän osa-alueilla. Jonkun täytyy laskea tarvittavat laskut, suunnitella algoritmit ja ohjelmoida ohjelmat.
Erityisenä esimerkkinä Ian Stewart kuvaa kirjoituksessaan nykyisten digitaalisten kuvauslaitteiden ja kuvien tallennusmenetelmien takana olevaa matematiikkaa.
Martin Rees kirjoittaa, että kuluneina 350 vuotena ymmärryksemme maailmakaikkeudesta on ylittänyt kaikki seuran perustajajäsenten mahdolliset kuvitelmat. Uusi tietämys ja tieteen uudet sovellutukset lisäävät merkittävästi ihmiskunnan hyvinvointia tulevina vuosikymmeninä.
On olemassa kahdenlaista tiedettä, sovellettua ja sellaista, jota ei vielä ole sovellettu.
Tiede on päättymätön kilpajuoksu. Kun tutkimuksessa mennään tiedon äärirajoille, niin esille tulee uusia selvittämättömiä asioita. Osa sellaisia, joita ei voitu edes kuvitella 50 vuotta sitten. Tällä hetkellä emme voi nähdä, mikä tulee kiinnostamaan seuraajiamme tulevaisuudessa.
’Seuraavan 50 vuoden aikana tutkimuskohteina ovat mm.:
- elämän etsiminen muualta maailmankaikkeudesta.
- Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian yhdistäminen.
- ”Monimutkaisten” ilmiöiden tutkiminen. Miten atomit yhdistyvät suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja erityisesti elollisiksi olioiksi.
- maapallon lämpeneminen.
- biodiversiteetin säilyminen.
Bill Bryson (Editor): Seeing Further – The Story of Science and the Royal Society.
Martti Annanmäki