Aina silloin tällöin fysiikan kentälle putkahtelee ilmiö, joka lupaa ratkaista kaikki ongelmat kerralla. Kylmäfuusio kuuluu tähän sarjaan. Se vaikuttaa uhmaavan kaikkia tunnettuja sääntöjä, mutta säieteorian ja monen muun tapaan se pysyy pinnalla vuodesta toiseen.
Kylmäfuusion ongelma on tunnettu ja helppo muistaa: kukaan ei ole onnistunut toistamaan sitä luotettavasti eikä saamaan ulos enempää energiaa kuin systeemiin on laitettu sisään. Toisin sanoen tulos on vakaa: se on aina epävarma. Jos koe ei tuota energiaa, niin ainakin se tuottaa selityksiä!
Toisaalta, markkinoille on ihan oikeasti saatu näiden kokeiden seurauksina Sandia National Laboratoriesin valmistama neutristori. Tämä yksinkertainen siru tuottaa neutroneita kokeisiin kun siihen syöttää virtaa. Neutronilähteenä toimii palladiumpinnalle vangittu deuterium, joka selvästikin tekee jotain fusion kaltaista koska laite puskee ulos neutroneita. Harmi kyllä tästä systeemistä ei kannata haaveilla saavansa ulos enempää energiaa kuin siihen on laitettu sisään.
Onhan se selkeää. Jos laite tuottaisi enemmän energiaa kuin siihen laitetaan, se olisi välittömästi Nobelin arvoinen, EU:n kiireellisesti säädeltävissä ja naapurin kellarissa käyttökiellossa. Mutta koska se ei tee niin, sitä saa vapaasti myydä, kantaa, kuljettaa ja unohtaa varastoon muiden harrastusten, kuten kuntopyöräilyn ja abstraktin algebran, seuraan.
Neutronilähde siis muistuttaa kylmäfuusiota siinä missä säieteoria muistuttaa suhteellisuusteoriaa: omalla tavallaan samankaltainen, mutta ilman vaarallisia sivuvaikutuksia. Sillä erotuksella, että neutristori ei koskaan väitä ratkaisevansa kaikkea, tai edes energiakriisiä. Korkeintaan se ratkaisee fyysikon neutronitarpeet.
Kylmäfuusion lupaukset jäävät siis odottamaan tulevaisuutta, joka ei ole vieläkään tullut (eikä näillä näkymin ole tulossakaan). Neutristorit puolestaan jatkavat hiljaista elämäänsä laboratorioiden hyllyillä. •