Kaarle Hämeri on toiminut Helsingin yliopiston kanslerina lokakuusta 2017 alkaen. Helsingin yliopiston aerosolifysiikan professorina hän aloitti vuonna 2003. Opintonsa Hämeri teki Helsingin yliopistossa ja hän valmistui aerosolifysiikan alalta filosofian tohtoriksi vuonna 1995. Aiemmin hän on toiminut erilaisissa tutkijan tehtävissä Helsingin yliopistossa ja Työterveyslaitoksessa.
Kaarle Hämerin tutkimus on liittynyt ilman epäpuhtauksiin ja erityisesti pienhiukkasiin. Hän on julkaissut noin 140 vertaisarvioitua kansainvälistä artikkelia. Hämerin tutkimuskohteet kattavat laajan aihepiirin yhdyskuntien ilmanlaadusta ja sisäilmasta mittaustekniikoihin ja aerosolien ilmasto- ja terveysvaikutuksiin. Viimeaikaiset tutkimushankkeet ovat suuntautuneet lisäksi nanoteknologian riskeihin ja terveysvaikutuksiin.
Työtehtävien ohella Hämeri on työskennellyt aktiivisesti useissa kansainvälisissä aerosolifysiikan tieteenalan järjestö- ja opetustehtävissä. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin International Aerosol Fellow –tunnustus, kansainvälisestä toiminnasta aerosolitieteen edistämiseksi.
Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset r.y. täyttää 60 vuotta ja on ansiokkaan päivätyön tehnyt. Maailma on muuttunut 60 vuodessa ja yhdistys varmasti sen mukana. 1960 luku oli muutosten vuosikymmen. Nuorisokulttuuri muokkasi maailmaa, The Beatles etunenässä. Elettiin kasvun ja muutosten vuosia. Vuonna 1961 ilmassa oli optimismia, joka osin turhautumisina purkautui vuosikymmenen lopulla. Suomi otti ensiaskeleensa kohti läntisiä talousliittoja.
Vuonna 1961 osallistuimme ensi kertaa Laila Kinnusen kappaleella ”Valoa ikkunassa” euroviisuihin ja pääsimmekin 10. sijalle.
Maailmalla – tai sen yläpuolellakin – tapahtui. Juri Gagarin kiersi 12. huhtikuuta maapallon ensimmäisenä ihmisenä. Avaruusalus Vostok 1 kiersi maapallon kerran ja käytti tähän aikaa 108 minuuttia. Jo toukokuun 25. päivä tuli Yhdysvaltojen vastaus. John F. Kennedy julisti Apollo-ohjelman alkavan ja asetti tavoitteeksi saada mies kuuhun vuosikymmenen loppuun mennessä. Ohjelman onnistumisesta voitaisiin vieläkin ottaa oppia esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan toteuttamisessa.
Elokuussa 1961 alkoi Berliinin muurin rakennus. Suomeenkin idän ja lännen välinen jännitys kohdistui. 30. lokakuuta saapui Neuvostoliitosta Suomeen nootti, jossa vaadittiin Suomelta toimia Länsi-Saksan ja sen liittolaisten aiheuttaman uhan torjumiseksi. 11. joulukuuta alkoi Vietnamin sota. Vuoden viimeisenä päivänä perustettiin OECD, johon jäljessä päin tulen viittaamaan.
Kaiken tämän keskellä Suomessa päätettiin perustaa yhdistys Matemaattis-luonnotieteellisten aineiden asiaa edistämään. Vaikka yhdistyksellä on arvokas historia, täytyy kuitenkin aina olla katse tulevaisuuteen. Siellä on kaikenlaista.
Huolestuttavaa on pitkään jatkunut trendi matematiikan ja luonnontieteiden hiipuvaan kiinnostukseen nuorten parissa. Opiskelupaikkoja on ja mielekkäitä työpaikkoja löytyy, mutta OECD vertailussa suomalaiset nuoret ovat peräpäässä alan kiinnostavuuden osalta. Onneksi tämä ei suoraan näy osaamisessa. Vaikka PISA tuloksissa onkin hienoista laskua ollut, olemme yhä kärkikastia.
Pisa-tutkimus koululaisten osaamistasosta on tärkeää seurattavaa. Vuoden 2018 tutkimuksen tuloksista voimme huomioida, että matematiikassa suomalaisnuorten osaaminen oli edelleen selvästi OECD-maiden keskiarvoa parempaa. Suomi sijoittui OECD-maiden joukossa sijoille 7–13 ja kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden ja alueiden joukossa sijoille 12–18. Luonnontieteiden osaamisessa Suomen nuorten pistekeskiarvo (522) oli OECD-maiden kärkeä heti Viron (530) ja Japanin (529) jälkeen. Suomen tulokset ovat kuitenkin laskussa (seitsemäs). Nämä tulokset ovat hyviä ja niissä näkyy varmasti suomalaisten opettajien ja koulun korkea taso.
Kilpailu kärjessä on kovaa ja muutaman sijan menetys ei vielä kerro kehityksen huonosta suunnasta. On varmasti todennäköistä, että ainakin osa tästä johtuu muiden onnistuneista ponnisteluista. On tietysti myös hyvä tiedostaa, että nuorten osaaminen ei aina myöskään suoraan kerro hyvästä yhteiskunnasta tai hyvästä elämästä.
Tilanne ei ole matemaattis-luonnotieteellisissä aineissa yliopistotasolla huolta vailla. Kiinnostus ei ole riittävää, vaikka opiskelupaikkoja on paljon. Ylioppilaaksi kirjoittava ikäluokka on noin 30000 henkeä ja noin 10000 kirjoittaa pitkän matematiikan ja noin 5000 fysiikan. Korkeakouluilla on tarjolla noin 10000 aloituspaikkaa STEM aineissa laajasti ottaen eli tilanne on lukiolaisen kannalta hyvä. Valitettavasti kilpailu nuorten kiinnostuksesta ei aina toteudu kokonaisedun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Useat matemaattisesti lahjakkaat nuoret ovat kaikessa muussakin lahjakkaita ja valinta osuu monesti muualle. Kaikki aloittaneet eivät myöskään valmistu, joka on sekä yliopistojen oma että myös laajempi yhteiskunnallinen ongelma.
Tänään kuitenkin juhlitaan yhdistystä ja sitä kautta niitä henkilöitä, jotka ovat tehneet ja tekevät töitä matematiikan ja luonnontieteiden hyväksi.
Opettajat ovat Suomen vahvuus ja minusta kansallinen ylpeyden aihe. Juuri eilen keskustelimme Helsingin pormestarin ja apulaispormestarien kanssa kansainvälistymisestä ja miten Suomeen saapuville perheille järjestetään parhaiten heidän tarvitsemat olosuhteet. On tietysti hieman kyse siitä, millaisista aikaperspektiiveistä asiaa tarkastelee, mutta minusta on pääsääntöisesti selvää, että Suomeen tulevat tuntevat ja arvostavat suomalaista koulujärjestelmää. Perheen nuorille on mielestäni paras vaihtoehto aloittaa koulu suomalaisten lasten joukossa kielestä riippumatta. Nuoret oppivat kieliä nopeasti ja opettajakunnalla on myös hyvä kielitaito auttaa perheitä alkuvaiheen tilanteissa.
Minulla oli koulussa opettajat, jotka jäivät mieleen. Utelias maailmankatsomukseni kesti opettajien osin haasteelliset persoonallisuuspiirteet, mutta oli koulunkäynnissä myös omat pikantit yksityiskohtansa. Yläasteen matematiikan opettaja oli kaikkien pelkäämä mies, joka isona ja tuimana johti koulua. Minulla oli matematiikan tunneilla mukavaa, mutta ymmärrän hyvin, että kaikille ja varsinkin huonommin pärjääville ei perinteisen oloinen tiukka opettaja täysin sopinut. Levoton yläaste saattoi tarvita fyysisesti vahvan rehtorin, mutta matematiikan opetus olisi voinut olla leppoisampaa. Erityisen kahtiajakoisesti muistan kokeiden palautustilanteet, joissa samat henkilöt aina saivat kunniaa, muiden jäädessä taustalle. Mikäköhän koulutovereitteni myöhempi suhtautuminen matematiikkaan mahtoi olla?
Lukioon tullessa tarvitsin vapauksia ja onneksi opettajien tiukkuus myös väheni. Anti-autoritaariseen mieleeni ei opettajan valta-asema sopinut ja onneksi opettajat antoivat tilaa. En varmaankaan ollut helppo oppilas, vaikka hoidinkin koulutyöni kunnialla.
Olen jaksanut myös hämmästellä päätymistäni opiskelemaan fysiikkaa. Lukiossa oppiainetta vaivasi, kaimaani emeritusprofessori Kaarle Kurki-Suoniota siteeratakseni, kaavatauti. Lisäksi empiirisyys loisti poissaolollaan. Ihmeellisiä ovat ihmisen tiet.
Opettajan työ on tänä päivänä aivan toista kuin 60 vuotta sitten. Yhteiskunta on vapautunut ja nuorilla on enemmän mahdollisuuksia. Opettajan pitää olla valmentaja, innostaja, osaaja ja monipuolinen sosiaalisilta kyvyiltään.
En usko, että kukaan on luonnostaan tätä kaikkea ja lisäksi osaaja omissa oppiaineissaan. Tarvitaan laajaa tämän päivän matematiikan, fysiikan ja tietojenkäsittelyn hallitsemista, mutta myös historiallisen kehityksen ymmärrystä. Lisäksi tulee tarpeet osaamiseen mm. digitekniikassa, ohjelmistoissa, ryhmätyötaidoissa, kirjoittamisessa, luovuudessa ja lukuisassa muussa. Tämän hallitsemiseen ja oppimiseen oleellisen osan antaa yliopisto-opiskelu, mutta varmasti osa jää opettajien ja myös harrastuneisuuden varaan.
Arvoisat juhlavieraat. Sanon muutaman sanan yliopistoista.
Yliopistoissa olemme eläneet muutosten keskellä. Yliopistouudistus 2010 antoi meille uuden autonomisen aseman, mutta taloudellisesti olemme olleet aivan liialti kiinni valtiovallan poukkoilevassa päätöksenteossa. Olemme nähneet leikkauksia koko 2010-luvun ja tälläkin hetkellä tulevaisuuden rahoituksessa on paljon epävarmuuksia ja rahoitusleikkausten uhkia. Valtiokoneisto ei ole aina toiminut järkevästi ja kun vikoja korjataan, on yhteiskunnassa usein kipuilua. Viimeisimpiä korjausliikkeitä ollaan tekemässä veikkaustappiovarojen käyttöön ja siellä on ollut paljon epämääräistä, joka nyt vihdoin pyritään saamaan avoimeen päätöksentekoon. Osin vanhoja asetelmia ravistaen.
Meillä on yhteinen tavoitetila poliittisten päättäjien ja korkeakoulutoimijoiden keskuudessa korottaa korkeakoulututkinnon saavien nuorten osuus 50 %:iin ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on haasteellinen nykyisen noin 42 % tason ollessa lähtökohta. Tavoitteeseen ei päästä vahingossa ja itsekseen, vaan siihen vaaditaan päättäväisiä toimia ja resursseja.
On myös aika yleinen harha ajatella, että korkeakoulutukseen saapuvan ikäluokan koko laskee alhaisen syntyvyyden johdosta. Ja että nykyisillä resursseilla automaattisesti koulutetaan nuorista suurempi osa, jos absoluuttinen määrä pysyy vakiona. Kyllä ikäluokan koko toki saattaa laskeakin, mutta ne ajat ovat pitkällä tulevaisuudessa. Korkeakoulun aloittavien ikäluokan eli aina kyseisenä vuonna noin 21-vuotiaiden määrä tunnetaan pitkälle 2030-luvun loppuun. Hehän ovat jo syntyneet. Tilannetta voi muuttaa vain maahanmuuton muutokset ja nekin lähinnä ylöspäin. Kun näitä tilastoja katsoo, voidaan havaita, että itseasiassa ikäluokan koko kasvaa koko ajan ja saavuttaa huippunsa joskus vuoden 2031 tuntumassa. Pitääksemme koulutustason edes ennallaan, tarvitsemme jatkuvasti lisääntyviä resursseja. Toki kymmenen vuoden päästä voimme alkaa karsia resursseja, jos maahanmuutto ei korjaa tilannetta.
Poliittinen päätöksentekijä ja konkreettisesti Opetus- ja kulttuuriministeriö on kokonaistilanteen varmasti ymmärtänyt ja koska lisäresursseja ei isossa kuvassa ole saatu aikaiseksi, on päädytty pyrkimyksiin tehostaa toimintaa. Yliopistot ovat tänä päivänä tiukkojen indikaattorien ohjaamia. Rahoitusta saa tuottamalla ministeriön tilaamia tuotteita kuten tutkintoja ja tieteellisiä julkaisuja. Tämä tiedostaen on yliopistolaitos liikkunut koko ajan tuottavampaan suuntaan. Siis näillä mittareilla arvioituna. Indikaattorien tuoma ohjausvaikutus on siis totta. Rahoitus on kuitenkin nollasummapeliä ja kun kaikilla on samat kannusteet, yksittäisten yliopistojen kannalta rahoitus ei ole oleellisesti parantunut, vaikka tulokset ovatkin lisääntyneet.
Yliopistojen vahva riippuvuus valtiovallan ohjauksesta on yhdistynyt vahvaan säätelyyn koulutusaloista ja sisäänotosta. Yliopistot ovat omilla päätöksillään tukeutuneet pitkälti pääsykokeisiin sisäänoton kriteereinä ja vasta viime vuodet ovat muuttaneet asetelmaa. Todistusvalinnat ovat tulleet rinnalle ja sitä kautta tiukat pääsykoevalinnat ovat osin siirtyneet tiukkaan kilpailuun lukion aikana. Molemmissa on hankaluutensa ja opiskelemaan pyrkivän kannalta on tietysti tärkeää, että säännöt ovat tiedossa eikä niitä liian tiuhaan muuteta.
Kaiken kaikkiaan opiskelemaan pyrkiviä on paljon ja nuorilla on intoa osallistua tavoitteluun kohti 50 % korkeakoulutettujen osuutta. Vaikeaa se kuitenkin on. Suomi on OECD maista selektiivisin, 2/3 hakijoista ei pääse hakemaansa koulutukseen. Täytyy toki huomata, että aloituspaikkoja kyllä on, mutta alat ja paikkakunnat eivät kohtaa aina kovin hyvin nuorten tarpeita. On kuitenkin melkoista tyhjäkäyntiä antaa nuorten pyrkiä useita vuosia päästäkseen oman toiveen mukaiseen koulutukseen. Suomessa vain noin 25 % nuorista aloittaa korkea-asteella ylioppilaaksivalmistumisvuotenaan. Tämä viive myös näkyy työelämässä. Suomessa on jatkuva pula koulutetusta työvoimasta korkeaa koulutusta vaativilla työpaikoilla. Tässäkin olemme OECD:n joukossa heikoimmassa asemassa.
Suomen yliopistoissa valmistutaan maisteriksi noin 6–7 vuoden opintojen jälkeen, tavoitteen ollessa 5 vuotta. Tämä on nähty ongelmaksi työelämään siirtymisen hidastumisen kannalta ja heijastuu varmasti havaittuun korkeasti koulutettujen työvoiman saatavuusongelmaan. On toki huomattava, että nopea opiskelu ei ole yliopistojen kannalta itseisarvo ja yliopistojen täytyy tässä olla harkitseva taho valtiovallan taholta tulevan paineen hillitsemisessä. On myös tärkeää, että opiskelijat sivistyvät omaa alaa laajemminkin ja saavat opiskeluistaan muutakin kuin täsmällisen putkitutkinnon.
Tässä juhlassa on kyse laajemmin kasvamisesta, tai oikeastaan vanhenemisesta.
MAL on päässyt arvokkaaseen 60 vuoden ikään. Enää yksi 4-vuotiskausi ja voidaan kuunnella The Beatlesin When I’m 64 uusin korvin. Ehkä syntymäpäivän viinipullo tai puuhailu puutarhan rauhassa alkaa vaikuttaa toivetilalta.
Akateemikko Ilkka Niiniluodon kirjoituksista poimin myös ajatuksia arvokkaasta vanhuudesta. Niiniluoto kertoo klassikosta, Ciceron teoksesta De senectute (Vanhuudesta), jonka valtiomies-filosofi kirjoitti 62-vuotiaana 44 eaa, vuotta ennen kuin tuli Antoniuksen lähettämien murhamiesten surmaamaksi. Teos on ilmestynyt suomeksi Marja Itkonen-Kailan kääntämänä (WSOY, 1967).
Ciceron teoksessa 84-vuotias Marcus Porcius Cato vanhempi kertoo nuorille kuulijoilleen, että vanhuus on hänelle “suorastaan kevyttä ja suloista”. Hän huomauttaa, että on epäjohdonmukaista toivoa pääsevänsä vanhuuteen mutta siihen päästyään moittia sitä. On myös turhaa luuloa, jos annamme vanhuuden tulon yllättää meidät. Ikää ei pidä syyttää luonteen vioista: tasaluontoisilla on siedettävät vanhuudenpäivät, kun taas särmikkyydestä ja tylyydestä saa harmia olipa minkä ikäinen tahansa. Tieteet ja hyveiden vaaliminen ovat sopivimpia aseita vanhuuteen: “on suloista tietää eläneensä elämänsä hyvin ja muistella niitä lukuisia hyviä töitä, jotka on tehnyt”.
Cicero antaa Caton mainita neljä syytä, jotka saavat vanhuuden näyttämään onnettomalta: 1) se pakottaa luopumaan toiminnasta, 2) se heikentää ruumiin, 3) se riistää meiltä aistinautinnot, ja 4) siitä ei ole enää pitkälti kuolemaan.
Ensimmäiseen teesiin Cato huomauttaa, että suuria asioita saadaan aikaan harkinnalla, arvovallalla ja mielipiteiden painolla, jotka kaikki voimistuvat vanhuusiässä. Toisesta teesistä hän toteaa, että hengen voimien puolesta muistin heikentymistä vastaan voi taistella ylläpitämällä harrastusta ja toimeliaisuutta. Terveydestä on pidettävä huolta harjoittamalla ruumista kohtuullisessa määrin. Henki kevenee harjoittamalla. Kun vanhuus ei ole veltto ja toimeton, voi opettaa kunnioitusta osoittaville nuorille tärkeitä asioita mutta on myös mahdollisuus itse oppia lisää.
Kolmannen teesin osalta tulevat näkyviin Ciceron vaikutteet Platonilta ja stoalaisilta: jalointa ihmisessä on järki, jonka pahin vihollinen on aistinautinto. Ikä suo meille suurenmoisen lahjan vapauttaessaan meidät kiihkosta ja himosta, joka estää järkevän harkinnan. Syöminkien ja päihtymyksen sijasta on kuitenkin sopivaa nauttia kohtuullisista pidoista ja niihin liittyvistä keskusteluista. Hienoja nautintoja syntyy myös älyllisestä uuden oppimisesta sekä maanviljelyksestä ja puutarhanhoidosta.
Neljännen syyn osalta Cato esittää, että vanhuksen kuolema kypsymällä ja kylliksi eläneenä on luonnollinen asia, jonka suhteen ei pidä olla levoton. Elämä on kuin näytelmä, jonka loppunäytös kuolema on. Cato vetoaa filosofeihin, jotka ovat todistelleet sielun kuolemattomuutta, mutta lisää skeptikoilta oppimansa varauksen: jos erehdyn tässä uskossa, erehdyn mielelläni; jos kuoltuani en tunne mitään, kuolemaan voidaan suhtautua täysin välinpitämättömästi.
Vanhenemiseen täytyy luonnontieteissä aina muistaa yhdistää aika ja sen käsittelyn monipuolisuus. Newton vakuutti Principia-teoksessaan absoluuttisen paikan ja ajan olemassaoloa: ”Absoluuttinen, oikea ja matemaattinen aika sellaisenaan ja oman luontonsa mukaisesti virtaa tasaisesti vailla relaatiota mihinkään ulkoiseen, ja toisella nimellä sitä kutsutaan kestoksi.” Kuullosta arkijärkeen sopivalta. Luonnontieteilijät toki nykyään ymmärtävät arkijärjen rajoitukset.
Ernst Mach, joka inspiroi Albert Einsteinin ajattelua, totesi tiukasti: ”Newton on jälleen menetellyt vastoin vakuutustaan pyrkiä tutkimaan vain aktuaalisia tosiasioita. Kukaan ei pysty sanomaan mitään absoluuttista paikkaa ja absoluuttista liikettä koskevaa asiaa, sillä ne ovat silkkoja ajatusrakennelmia, pelkkiä mentaalisia konstruktioita, joita ei voi löytää kokemusmaailmasta.”
Ottamalla eri näkökulmat vanhenemiseen ja aikaan huomioon, voimme siis juhlia 60-vuotis taivalta, tai olla juhlimatta.
Lopuksi pohdin hieman mikä on MAL:n kaltaisten liittojen näkymä tulevaan?
Työelämä muuttuu jatkuvasti. Tässä voimme nähdä ainakin kolmenlaisia piirteitä. Ammattirakenne kokonaisuudessaan muuttuu. Työmarkkinat polarisoituvat ja korkeaa osaamista vaativat, hyväpalkkaiset työt yleistyvät. Samanaikaisesti tehtävät muuttuvat ja rutiinitehtävät korvautuvat koneilla.
Työelämässä vaadittavat kompetenssit muuttuvat? Uskon, että täällä edustettujen teemojen merkitys kasvaa. Eli sosiaalisten ja matemaattisten taitojen työmarkkina-arvo kasvaa. Muutoksissa pärjäämisessä korostuvat myös metataidot, jotka ovat geneerisiä ja useaan tehtävään mahdollistavia.
Puhutaan myös paljon työurien pirstaloitumisesta. Tehtävät moninaistuvat ja osaamisen kehittämisen merkitys kasvaa muutoksissa. Elämästä tulee jatkuvan oppimisen alusta.
Muutoksiin sopeutuminen ja niiden kääntäminen voimavaraksi vaatii uudistuksia: Tarvitsemme matemaattis-luonnontieteellisille aloille lisää sukupuolten tasaisempaa edustusta ja tasa-arvoa, elinikäisen oppimisen esteiden purkamisia, teknologian saavutettavuutta eri ihmisryhmille, työntekemisen joustoja erityisesti aikaa ja paikkaan liittyen. Samanaikaisesti koulutuksen ja työn laadusta tulee pitää kiinni ja sosiaalisia turvaverkkoja pitää kehittää uuteen työelämään sopiviksi.
Paljon tapahtuu ympärillämme. Menneisiin onnistumisiin voimme katsoa tyytyväisyydellä ja virheistä oppia. Uskon, että näin voimme myös suhtautua tulevaan innolla ja luottavaisina.
Toivotan 60-vuotiaalle Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset r.y:lle onnea ja kaikille iloista iltaa.
Loppukevennys:
Mathematician, physicist, and engineer are taking a math test. One question asks ”Are all odd numbers prime?”
-The mathematician thinks, ”3 is prime, 5 is prime, 7 is prime, 9 is not prime — nope, not all odd numbers are prime.”
-The physicist thinks, ” 3 is prime, 5 is prime, 7 is prime, 9 is not prime — that could be experimental error — 11 is prime, 13 is prime, yes, they’re all prime.”
-The engineer thinks, ” 3 is prime, 5 is prime, 7 is prime, 9 is prime, 11 is prime, …” •