Kuva: Seija Knuth
Terveisiä MALin syyspäiviltä Tallinnasta! Matkanjohtajamme Merja oli onnistunut neuvottelemaan MAL/TEKin matkaamme varten Eckerö Linelta loistavan ilman, mukavan majoituksen ja erinomaiset opastukset eri tutustumiskohteissa. Ainut vahinko oli se, ettei useampi teistä ollut niistä nauttimassa! Ehkä se johtui ensin suunnitellusta matkasta (Karjalan unohdetut kaupungit), jonka matkatoimisto peruutti vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Kun Finlandia lähti Länsisatamasta perjantaiaamuna 8.30, joukkomme oli jo aloittanut aamiaisen laivan loungessa. Meri oli tasainen. Kahvi ei läikkynyt yhtään, kun Tallinna nousi eteemme aamupäivän autereessa. Satamassa meitä odotti täysimittainen turistibussi, joka oli ryhmämme kokoon nähden valtaisa. Matemaatikkomme laskivat nopeasti, kuinka monta istumapaikkaa meistä itse kukin voisi kokeilla ensin matkalla Viru -hotelliin laukkuja jättämään ja siitä ensimmäiseen tutustumiskohteeseen eli Viron parlamenttiin.
Viron parlamentissa kaivoimme passimme esiin ensimmäisen ja ainoan kerran matkan aikana. Laukut läpivalaistiin ja itse kuljimme metallinpaljastimen läpi. Viron parlamentti on nykyään laaja rakennusten kokonaisuus, joka itse asiassa on osa tanskalaisten 1200-luvulla rakentamaa Toompean linnaa. Pitkän Hermannin tornissa on liehunut eri valloittajien lippuja. Viron sini-musta-valkoinen lippu nousi salkoon ensimmäisen kerran 12. joulukuuta 1918 ja sitten uudemman kerran 28. helmikuutta 1989.
Ensin pysähdyimme nykyään seremoniallisessa käytössä olevaan Valkoiseen saliin, joka sijaitsee Katariina Suuren aikana rakennetussa vaaleanpunaisessa barokkipalatsissa. Kaikille on tullut tutuksi se seinämä, jonka edessä isäntäväki ja vieraat ensin kättelevät ja sitten hymyilevät vierekkäin kameroille maiden lippujen näkyessä taustalla. Opas kertoi, että oikeastaan palatsin rakentaminen aloitettiin, koska keisarinnalle ei ollut Tallinnassa säällistä asuinpaikkaa tarkastusmatkoillaan. Viro itsenäistyttyä Valkoinen sali oli liian pieni ensimmäisen Riigikogun kokoontumisiin. Parlamenttitalon rakentaminen aloitettiin 1922 keskiaikaisen luostarin perustuksille. Fragmentteja vanhasta luostarista on jätetty rakennuksen sisään. Rakennuksen keskus on 100-jäsenisen Riigikogun kokoontumissali, joka jälleen on meille television katsojille tuttu. Ihailimme joukolla rakennuksen kokonaisvaltaista arkkitehtuuria. Suomalaiselle siitä tuli mieleen vuosisadan vaihteen jugend. Tuolit, ovenkarmien puuleikkaukset, lamput ja värit olivat vaikuttava kokonaisuus. Istuntosalissa lipun sininen näytti päivänvalossa paljon kauniimmalta kuin televisiossa.
Iso turistibussimme odotti taas ja nyt suuntasimme Sakun Oluttehtaalle kaupungin ulkopuolelle. Siellä meitä oli vastassa nuori opas, joka osoittautui erinomaiseksi asiansa markkinoijaksi. Puimme yllemme huomioliivit ja meitä varoitettiin ankarasti kävelemästä viivoin rajattujen reittien ulkopuolella. Kohteemme oli moderni tehdaslaitos, jonka oli perustanut Sakun kartanon silloinen omistaja Karl Friedrich von Rehbinder vuonna 1820. Viinakeittiöt ja olutpanimot olivat tärkeimpiä kartanonomistajien perustamista teollisuuslaitoksista, jotka saivat alkunsa maaorjuuden kumoamisen jälkeen 1800-luvun alkupuolella. Nyt tehdas kuuluu tanskalaiseen Carlsberg-konserniin. Humalat tuodaan puristettuina pelletteinä Tanskasta, kuten valmiiksi mallastettu ohrakin. Kaukana ovat ajat, jolloin Itämeren ympäristössä Ruotsin kruunu määräsi, kuinka monta humalasalkoa jokaisella talonpojalla piti pihapiirissä kasvaa. Varsinaisessa kartanorakennuksessa toimii nykyään hotelli. Yhdessä hallissa näimme 50000 litran kuparinväriset käyttämisastiat. Siellä oli lämmintä, mutta opas valisti, että kesäkuumalla hän kertoo asiat ulkopuolella ja 50 asteen lämmössä vain käväistään. Lopuksi istuimme koko retkikunta ravintolasalissa, johon oppaamme kattoi kymmenkunta tehtaan juomamerkkiä maisteltaviksi.
Maistiaisten kaatelu sujui tottuneesti ja toden totta, oppaan innoittuneen esittelyn myötä jopa kymmenes annos lasinpohjalla maistui erilaiselta edellisiin verrattuna. Innolla odotimme oppaan varta varten tilaamaa portteria, josta hän sattui kertomaan kierroksen aikana. Ei yhtään maistunut oluelta, minkä vannoutunut viininjuojakin totesi tyytyväisenä! Opas itse kuulemma maistelee neljä vuotta kypsyttelemäänsä portterisatsia jouluna. Sitten ei ollutkaan muuta kuin paluu kaupunkiin hyvällä mielellä ja etsimään kaupoista sitä portteria. Ensin kuitenkin majoituimme Virun sisarhotelliin Estoriaan.
Ilta sujui hyvän ruoan ääressä lähistön ravitsemusliikkeissä. Muutamat ehtivät käydä kauneushoidoissakin (S-etukortilla alennusta Viru Ilusalongissa!). Aamiaiselle pyrkivät jakautuivat 2. kerroksessa oikealle ja vasemmalle. Me Estorian vieraat nautimme ehkä vielä leveämmät hymyt ja paremmat kahvit kuin Virun vasemmalle ohjatut asiakkaat. Maailman muutosta ei voi kuin hämmästellä.
Lisää maailman muutosta tuli, kun ohjelmallinen puoli alkoi klo 10 hissimatkalla hotellin 22. kerrokseen KGB-museoon. Oikeastaan museo oli 23. kerroksessa, mutta hissillä pääsi vain edelliseen kerrokseen. Museossa oli kuvamateriaalia ja esineitä, mutta ennen kaikkea oppaalla oli värikkäitä tarinoita Viruhotellin rakentamisesta lähtien aina tähän päivään ja KGB -museon perustamiseen asti. Ensin opas ei ollut itsekään uskoa kaikkea kuulemaansa, mutta kun jutun kertoi tarpeeksi monta henkilöä, oli ollut pakko uskoa. Hotelli oli ensin empinyt museon rakentamisessa, mutta kun eräs valistunut keskieurooppalainen kysyi, miksi hotellin johtaja sitten päästi KGB:n taloon, virolaiset vakuuttuivat museon tarpeellisuudesta. Ehkä museossa parasta on sen kyky havainnollistaa miten totalitäärinen järjestelmä toimii ja kuinka voimallinen ase pelko on. Kaikki hotellissa työskentelevät pantiin esimerkiksi allekirjoittamaan paperi, jossa he sitoutuivat siihen, etteivät ole ulkomaalaisten kanssa tekemisissä.
Melkoisen mahdotonta henkilökuntaan kuuluville! Näin ollen kuka tahansa voitiin koska tahansa erottaa. Osa museon esineistä on saatu keräilijöiltä, kuten vaikkapa KGB:n ja miliisin univormut, osa on autenttisia. Museo ei kuvaa KGB:ta toiminnassa (koska sitähän museon perustajat eivät nähneet!) vaan sellaisena, miksi KGB paikan jätti. Se lähti Virosta huhtikuussa vuonna 1991, kun maa itsenäistyi elokuussa neljä kuukautta myöhemmin. Käynti museossa tuntui ensin hykerryttävältä, sitten pisti hiljaiseksi ja herätti halun tietää lisää. Ryhmämme osti toistaiseksi viimeiset kappaleet 2. kerroksen Valuuttabaarissa myydystä Sakari Nupposen kirjasta Aikamatka hotelli Viruun (Gummerus, 2012).
Sitten seurueemme jakautui. Samainen Finlandia -laiva olisi viemässä meitä muutaman tunnin päästä takaisin Helsinkiin. Osa lähti kaupungin uusimpaan, vuonna 2012 avattuun Lennusadam -museoon, osa suuntaisi vielä kauppoihin ja kaksi matkalaista lähti taidemuseo KUMUun. Se käynti oli aiemmilla matkoilla jäänyt väliin, kun museo sijaitsee niin ”kaukana” keskustasta, Kadriorgissa. Sinne pääsi kätevästi raitiovaunu ykkösellä. Reissu maksettiin pudottamalla kolikot punaiseen teräslootaan, jonka oviluukku aukesi vuoroin matkustajalle tai kuljettajalle. Päätepysäkiltä oli 10 minuutin kävely puiston läpi museolle. Puisto olisi vaeltelun arvoinen kesäaikaan. Kukkapenkit kukoistivat ja suihkulähteet olivat toiminnassa keskusaltaassa. Kaupunkilaiset tuntuivat itsekin tulleen sinne vapaapäivän viettoon. Vihkiparien autosaattueet ajoivat ohi torvet soiden. Museorakennuksen suunnittelukilpailun oli voittanut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Museo avattiin yleisölle vuonna 2006. Kiasma tuli mieleen vertailukohtana, mutta KUMU ympäristöineen tuntui voittavan sen mennen tullen. Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä.
Illalla laivan seisovassa pöydässä summasimme matkan antia. Ehkä Sakun tehdasvierailu oli lähimpänä matemaattis-luonnontieteellisiä kiinnostuksen kohteita; kemiastahan oluen valmistusprosessissa on kyse. Sakun portteria kukaan ei ollut löytänyt paikallisista myymälöistä. Olisiko se ehkä kausituote? Moni kolunnee vielä Alkon hyllyt.
Matka oli mitä mainioin ja järjestelyt erinomaiset säätä myöten. Vierailukohteet ja opastukset niissä todella kiinnostivat! Myös matkaseura sai kehut. Kyllä MALin järjestämiin tilaisuuksiin kelpaa tulla! Tervetuloa vielä useampi mukaan seuraavalla kerralla!
Seija Knuth