Mellin opetti Hietalahden torilla sijainneessa Polyteknillisessä opistossa (lähde: Helsingin Kaupunginmuseo / Signe Brander, 1908).
Suurmiehetkään eivät ole immuuneja erehdyksille. Suomen matematiikan huippuihin lukeutuva Hjalmar Mellin oli kiivas Einsteinin teorian vastustaja.
Huhtikuun alussa tulee täyteen 90 vuotta matemaatikko Robert Hjalmar Mellinin (1854–1933) kuolemasta. Mellin on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka elävät ikuisesti osana matematiikan vakiintunutta sanastoa. Mellinin muunnos on Fourierin ja Laplacen transformaatioiden ohella yksi tunnetuimmista integraalimuunnoksista.
Hjalmar Mellinin kuoltua Helsingin Sanomat kirjoitti hänestä tavalla, jota ei enää nykyään odottaisi näkevän suurelle yleisölle suunnatussa mediassa. Lehti ei säikkynyt vaikeita matematiikan termejä:
Paitsi väitöskirjaansa, hän on julkaissut useita arvokkaita matemaattisia tutkimuksia. Niinpä on huomattava hänen kehittämänsä resiprookkisten funktioiden ja integralien teoria. Sitten hän osoitti v. 1895, että gammafunktioiden teoria ja hypergeometristen funktioiden teoria hänen kehittämänsä teorian kautta sulavat yhdeksi ja yhtenäiseksi teoriaksi. Prof. Mellinin teoria on luonut uusia näkökohtia ja uusia tehtäviä, jotka yhä kannustavat nykyajan matemaatikkoja uusiin tutkimuksiin.
(HS 6.4.1933, s. 3)
Hjalmar Mellin syntyi Tyrnävällä, jossa hänen isänsä toimi kappalaisena. Robert-isällä oli liiallisen alkoholinkäytön takia vaikeuksia pitää työpaikkaansa. Hän ehti toimia monissa pohjoispohjalaisissa seurakunnissa ennen kuin hänet lopulta erotettiin pappisvirastaan. Hjalmar kävi koulunsa Hämeenlinnassa ja piti itseään hämäläisenä.
Sata vuotta sitten Suomi oli matematiikan alalla maailman kuulu vahvan funktioteoreettisen koulukunnan ansiosta. Maineikkaita funktioteoreetikkoja olivat muun muassa Ernst Lindelöf, Rolf Nevanlinna ja Lars Ahlfors, joka palkittiin Fieldsin mitalilla. Koulukunnan kantaisä on Lindelöfin – ja myös Mellinin – ohjaaja Gösta Mittag-Leffler.
Ruotsalainen Mittag-Leffler toimi matematiikan professorina Helsingin yliopistossa vain neljän vuoden ajan, mutta hänen vaikutuksensa suomalaiseen matematiikan tutkimukseen kesti paljon kauemmin. Hjalmar Mellin sattui opiskelemaan Mittag-Lefflerin ollessa Helsingissä. Valmistuttuaan Mellin kävi opissa myös Mittag-Lefflerin oppi-isän Karl Weierstrassin luona Berliinissä. Sieltä hän jatkoi vielä takaisin Mittag-Lefflerin luo, tosin tällä kertaa Tukholmaan.
Mellin tunnetaan parhaiten integraalimuunnoksestaan. Hänen työnsä yleistettyjen gammafunktioiden parissa johti hänet muunnoksen äärelle. Funktion ɸ Mellinin muunnos on
Sen käänteismuunnos on
Julkaistessaan artikkelin, jossa muunnos esitettiin, Mellin toimi matematiikan opettajana vain vähän aikaisemmin perustetussa Helsingin Polyteknillisessä opistossa. Opisto muutettiin vuonna 1908 Teknilliseksi korkeakouluksi. Mellinistä tuli korkeakoulun ensimmäinen matematiikan professori.
Opettajana Hjalmar Mellin oli arvostettu. Hänen luentonsa olivat selkeitä. Taitavat matemaatikot eivät välttämättä ole taitavia opettajia, mutta Mellin oli.
Mellin ehti toimia myös Polyteknillisen opiston johtajana. Mikään byrokraatti hän ei kuitenkaan ollut, vaan pyrki omistautumaan tieteen tekemiseen siinä määrin kuin mahdollista. Mellin onnistui johtajana herättämään kuitenkin jonkun verran huomiota. Hän poisti koulun seinästä pelkästään ruotsinkielellä olleen tekstin ”Polytekniska Institutet”.
Mellin oli muutenkin fennomaani. Tästäkin syystä hän oli mukana perustamassa Suomalaista Tiedeakatemiaa. Tiedeakatemia syntyi ainakin osittain sen takia, että Suomen Tiedeseura eli Societas Scientiarum Fennica oli pitkälti ruotsinkielisten hallinnassa. Mellin itse oli kuitenkin jäsen molemmissa, joten kovin raakaa ei Tiedeakatemian ja Tiedeseuran kilpailu koskaan ollut.
Tieteen historia on mielenkiintoista, koska tiedettä tekevät ihmiset. Ihmiset taas ovat erehtyväisiä. Niinpä samat henkilöt, jotka saavat jotain suurta aikaan, saattavat mennä täysin metsään toisissa asioissa.
Mellin meni metsään vastustaessaan Einsteinin suhteellisuusteoriaa. Erityisesti eläkkeelle jäätyään tuntui asiasta tulevan lähes pakkomielle hänelle. Mellinin vastustus sai paljon palstatilaa suomalaisissa sanomalehdissä. Ylittäähän se uutiskynnyksen, jos kansainvälisesti tunnustettu kotimainen matemaatikko väittää Einsteinin olleen väärässä.
Koska Hjalmar Mellin oli matemaatikko, saattaisi kuvitella, että hänen kritiikkinsä liittyisi suhteellisuusteorian matemaattiseen puoleen. Matemaattista teoriaahan voi oikeastaan vastustaa kolmenlaisilla argumenteilla:
1. Osoittamalla teorian olevan matemaattisesti ristiriitainen.
2. Falsifioimalla sen kokeellisten tulosten avulla, jotka eivät ole teorian mukaisia.
3. Osoittamalla, että teoria perustuu virheellisille olettamuksille.
Mellinin kritiikki ei lukeutunut ensimmäiseen, vaan kolmanteen kategoriaan. Mellinin vastustuksen keskiössä oli suhteellisuusteorian ydinajatus eli samanaikaisuuden ja ajan suhteellisuuden käsite. Helsingin Sanomissakin julkaistussa esitelmässään hän sanoo:
Matematiikka, tässä tapauksessa se osa siitä, jota sanotaan analyysiksi, on siksi yleinen, että se sallii Einsteininkin epäjohdonmukaisuudet. Olisi tietysti voinut vaatia, että matemaatikot olisivat altistaneet Einsteinin todistuksen tarkan kritiikin alaiseksi. Tässäkin antaa meille Einstein hyödyllisen opetuksen. Analyysia ei pidä tarpeettomasti ja varsinkaan ei liian aikaisella asteella sekoittaa luonnontieteisiin. Ensin pitää luonnontieteellisten perusteitten, prinsiippien ja edellytysten logillisessa suhteessa olla tutkittuina ja selvästi formuleerattuina, ennenkuin niille annetaan analyyttinen muoto. Ainoastaan, jos tämä ehto on täytettynä, tulee analyysista varma ja voimakas apuneuvo viemään näitä tieteitä eteenpäin.
(HS 15. 5. 1925, s. 8)
Myös suhteellisuusteorian puolustajat saivat jonkin verran palstatilaa. Esimerkiksi Uusi Suomi kertoi 13. 12. 1925 Ursan kokouksessa pidetystä esitelmästä ”Einsteinin teorian puolesta”. Esitelmän piti V. A. Heiskanen, joka pyrki kumoamaan Mellinin keväällä ilmestyneen kirjoituksen Das Lichtproblem väitteitä.
Tähän Uuden Suomen kirjoitukseen Mellin kirjoitti vastineen, johon Heiskanen vastasi jälleen omallaan. Asiaan vihkiytymätön kansalainen ei varmaankaan osannut valita puoltaan väittelyssä.
On ongelma, kun media esittää kiistelevät näkemykset samanarvoisina. 1920-luvulla suhteellisuusteoria oli vielä niin uusi, että toimittajien oli varmasti vaikeaa tietää, milloin kritiikki oli aiheetonta. Varsinkin jos kritiikkiä esitti Mellinin tasoinen tieteen huippu.
Toisinaan Melliniä vastustettiin ihan kasvotusten. Nuorena dosenttina Rolf Nevanlinna osallistui Suomalaisen Tiedeakatemian kokoukseen, jossa esiteltiin Mellinin julkaistavaksi tarjoama Einsteinia vähättelevä kirjoitus. Teksti oltaisiin julkaistu, jollei Nevanlinna olisi puuttunut peliin.
Nevanlinnan elämäkerran kirjoittanut Olli Lehto kuvailee, että pitkäpartainen Mellin toi näkemyksiään esiin lahkolaissaarnaajan kiihkolla (Korkeat maailmat: Rolf Nevanlinnan elämä [Otava, 2001], s. 83). Nevanlinna kritisoi Mellinin käsityksiä pontevasti ja ehdotti, että tekstiä ei julkaistaisi ennen asiantuntijalautakunnan antamaa lausuntoa. Lopulta teksti jäi kokonaan julkaisematta.
Tapahtuneen seurauksena Mellinin ja Nevanlinnan välit katkesivat. Mellin ei enää tervehtinyt Nevanlinnaa ja syytti tätä juutalaisten kätyriksi. Tällainen syytös pistää miettimään, että liittyikö Mellinin suhteellisuusteorian vastustamiseen ideologisiakin syitä. Julkaistuissa teksteissään hän kuitenkin kritisoi teoriaa vain filosofisten syiden pohjalta.
Mellinin Einsteiniin kohdistama kritiikki osuu ajallisesti yhteen Saksassa vallinneeseen ajatukseen arjalaisesta fysiikasta. Suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka haluttiin hylätä spekulatiivisena juutalaisena fysiikkana. Arjalaisen fysiikan kärkinimiä olivat Nobel-palkitut Philipp Lenard ja Johannes Stark.
Jonkinlaista yhteyttä Mellin piti saksalaisiin suhteellisuusteorian vastustajiin. Tämä käy ilmi siitä, että hän kirjoitti tekstin vuonna 1931 julkaistuun kirjaan Hundert Autoren gegen Einstein (Sata kirjoittajaa Einsteinia vastaan). Kirja sisälsi melko lyhyitä tekstejä 28 kirjoittajalta, otteita 19 muun kirjoittajan teksteistä ja listan ihmisistä, jotka vastustivat Einsteinia. Kirjaa ei voi pitää vakavasti otettavana tieteen sisäistä keskustelua kuvaavana teoksena, koska suurin osa kirjoittajista eivät olleet alan todellisia asiantuntijoita. Jälkikäteen ajatellen kirjoittajista oli Mellin ehkä yksi ansioituneimmista tiedemiehistä.
Huipputiedemiehetkin ovat vain erehtyväisiä ihmisiä. Siitä Mellin on todisteena. Einsteinin suhteellisuusteoria kohtaa kritiikkiä vielä tänäänkin. Sille on kuitenkin kertynyt vuosi vuodelta vakuuttavampaa todistusaineistoa, ja se on osoittanut merkittävyytensä työkaluna oikean maailman ongelmiin. Vaikka Mellin erehtyikin tässä asiassa, ei sen kuitenkaan pidä vähentää hänen arvoaan matemaatikkona. Harva suomalainen on jäänyt osaksi matematiikan sanastoa. Hatunnosto siitä. •
Niklas Hietala