Uusi suojarakennus vaurioreaktorin päällä Tshernobylissa. Kuva Tim Porter.
Tässä numerossa toisaalla on lyhyt uutinen Janne Koivukosken väitöskirjasta. Väitöskirja käsitteli Suomen säteilyvalvontajärjestelmän kehittämistä erityisesti Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.
Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuushan oli henkilövahingoiltaan ja ympäristövaikutuksiltaan tähänastisesti suurin ydinvoimalaitos-onnettomuus maailmassa. Onnettomuuden ja sitä seuraavan tulipalon seurauksena tulipalon lämpö nosti osan reaktorissa olevista radioaktiivisista aineista korkealle ilmaan, josta ne sitten levisivät ympäri pohjoista pallonpuoliskoa.
Kaikissa pohjoisen pallonpuoliskon maissa tehostettiin säteilyvalvontaa ja ryhdyttiin toimenpiteisiin väestön mahdollisen säteilyaltistuksen pienentämiseksi. Suomessakin tähän työhön osallistui suuri määrä eri viranomaistahoja.
Väitöskirjaa lukiessani huomioni kiinnittyi väitöksen lähdeluetteloon, jossa eri artikkeleiden kirjoittajien joukossa oli runsaasti tuttuja. Entisiä kollegoita Säteilyturvakeskuksesta. Myös väitöskirjan yhtenä esitarkastajana oli toiminut Simo Rannikko, pitkäaikainen kollega hänkin.
Pikaisen silmäilyn perusteella vanhin lähteenä käytetty julkaisu oli vuodelta 1971. Siinä Olli Paakkola oli kirjoittanut väestönsuojelulehteen otsikolla ”Radioaktiivisten aineiden kulkeutuminen ravintoon”. Myös Olli Paakkola oli pitkäaikainen työtoverini.
Omalta ja STUKin (aikaisemmin Säteilyfysiikan laitos, Säteilyturvallisuuslaitos) osalta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen liittyvät toiminnat alkoivat maanantaina 28. huhtikuuta 1986. Toimin silloin STUKin luottamusmiehenä, ja sen päivän iltapäivällä meillä oli meneillään sopimusneuvottelut. Neuvotteluissa oli mukana myös STUKin pääjohtaja.
Neuvottelujen kuluessa alkoi pääjohtaja saada puhelinsoittoja siinä määrin, että päätimme jatkaa neuvotteluita jonain myöhempänä ajankohtana. Eri puolilla Suomea oli havaittu kohonneita säteilytasoja.
Tästä alkoi STUKin osalta tehostettu säteilyn mittaus- ja valvontatyö.
Koska sen aikaiset varsinaiset työtehtäväni liittyivät luonnosta peräisin oleviin radioaktiivisiin aineisiin, ei statukseni STUKin valmiusorganisaatiossa ollut kovin korkea. Sanoinkin aina, että kiinnostun valmiustoiminnasta vasta sitten kun tapahtuu luonnonsäteilyonnettomuus. Tämän vuoksi seurasin meneillään olevaa valmiustilannetta lähinnä tarkkailijana.
Maanantai-iltana Neuvostoliiton televisiossa kerrottiin, että ”Tshernobylin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus”. Tämä uutisoitiin myös YLEn pääuutisissa 20.30.
Säteilyvalvontaverkossa alettiin heti tehdä tehostetusti ja maan kattavasti ulkoisen säteilyn mittauksia. Säteilyvalvontaverkko koostui sisäasiainministeriön ja puolustusvoimien ylläpitämistä lähes 300 säteilymittausasemasta.
STUKin Valvontaosasto tehosti omaa mittaustoimintaansa, joka kohdistui mm. ilman, sade- ja talousveden, kasvinäytteiden ja elintarvikkeiden mittauksiin.
STUKin Valvontaosaston tilat sijaitsivat Helsingin Konalassa, jossa koottiin ja analysoitiin mittaustietoja ja raportoitiin niistä eteenpäin. Valvontaosastoa johti Olli Paakkola. Mielestäni Valvontaosasto myös kantoi tilanteessa ja sen selvittelyssä raskaimman taakan. Varsinkin tilanteen alkuvaiheessa säteilytilannetta analysoitiin lähes vuorokaudet ympäri. Tämä kiihkein vaihe kesti useita viikkoja.
Ensimmäisistä mittaustuloksista valmistui toukokuun alussa raportti, joka kattoi aikavälin 26.4. – 4.5.1986. Seuraava raportti kattoi aikavälin 5. – 16.5.1986. Raportit julkaistiin sekä suomeksi että englanniksi.
En tiedä, kenen idea oli laatia nuo aikaiset raportit, mutta ihailin sitä ajatusta jo silloin. Olli Paakkola kertoi myöhemmin, että oli mukava mennä johonkin kansainväliseen kokoukseen ja jaella näitä raportteja ja kysellä, että onko teillä vaihtareita?
Jo tilanteesta tiedottaminen oli oma vaativa työsarkansa. Ensimmäinen varsinainen tiedotustilaisuus pidettiin Valvontaosaston tiloissa tiistaina 29. huhtikuuta. Tiedotteita annettiin käytännössä lähes päivittäin. Kaikkiaan tiedotustilaisuuksia järjestettiin reilusti toistakymmentä.
Itse olin mukana useissa tiedotustilaisuuksissa. Niissä STUKin asiantuntijat aluksi kertoivat viimeisimmät mittaustulokset ja sen jälkeen paikalla olevat tiedotusvälineiden edustajat saivat kysyä tarkennuksia esityksiin. Mitään tiedonpimitystä en kyllä noissa tilaisuuksissa havainnut.
Kansalaiset olivat tietenkin huolissaan tilanteesta ja ottivat puhelimitse yhteyttä Säteilyturvakeskukseen. Tämän vuoksi järjestettiin STUKiin erityinen puhelinpäivystys, jossa minäkin olin yhtenä ringissä.
Erään kerran minulle soitti henkilö, joka kertoi olleensa ulkoilemassa sateella juuri silloin, kun säteilypilvi oli kohdalla. Hän kysyi mitä hänen tulisi tehdä silloin päällä olleille vaatteilleen. Pikaisesti vastasin, että vaatteet olisi hyvä pestä. Huolestunut soittaja haukkui minut pystyyn ja sanoi, että hän on sentään toimittaja niin että ei hänelle voi mitä tahansa puppua syöttää. Myöhemmin kyselin sitten muilta asiantuntijoilta, mikä olisi ollut oikea vastaus? Vaatteiden pesua pidettiin hyvänä toimenpiteenä.
Soittaja olisi varmaan ollut tyytyväinen, jos olisin kehottanut häntä hautaamaan vaatteet metrin syvyyteen.
Matkalla Suomeen säteilypilvi kulki läheltä Ruotsin rannikkoa, jossa sijaitsi myös Forsmarkin ydinvoimalaitos. Myöhemmin eräässä kokouksessa tapasin henkilön, joka oli ollut töissä ko. voimalaitoksella. Voimalaitoshan evakuoitiin hetkeksi suurten säteilymäärien vuoksi. He vain ihmettelivät sitä, että miksi ulkona oli suuret määrät säteilyä, ja sisällä missä olisi pitänyt olla oikein paljon säteilyä, oli normaali säteilytilanne.
Viimeisen kerran, kun tapasin Olli Paakkolan, kysyin häneltä, miksi hän oli jäänyt ennenaikaisesti eläkkeelle Säteilyturvakeskuksesta. Paakkola vastasi, että häntä harmitti se, että koko siitä työstä minkä hän teki Tshernobylin onnettomuuteen liittyen, ei saanut minkäänlaista ylimääräistä palkkiota. En tiedä tarkoittiko hän nyt ainoastaan rahallista palkitsemista vai oliko kyse enemmänkin tunnustuksen antamisesta. No, sehän ei ollut siihen aikaan tapana.
Olli Paakkolan kuoleman jälkeen hänestä oli eräässä paikallislehdessä muistokirjoitus. Kirjoituksessa puhuttiin pääasiassa siitä, miten Olli Paakkola oli toiminut uimavalmentajana. Yhdessä lauseessa mainittiin, että hän oli työskennellyt Säteilyturvakeskuksessa.
Jos Säteilyturvakeskuksella olisi jonkinlainen nimilista niistä henkilöistä, jotka ovat olleet STUK:in sankareita, niin Olli Paakkolan nimen tulisi olla sillä listalla. •
Martti Annanmäki