Usein tarvitsen vähän aikaa, jotta ymmärrän, mikä on kestävää ja mikä ei. Vuosi sitten TEK julkaisi tutkimukseni ”Onko Suomi hukannut tulevaisuuden?”. Siinä pohdittiin varsin laajasti innovaatiotoiminnan tilaa Suomessa. Tutkimuksen kohteena olivat erityisesti koneoppimiseen liittyvät kysymykset, mutta on selvää, että pyrkimys oli tarkastella innovaatiotoimintaa myös yleisemmällä tasolla. Tutkimus oli tehty laadukkaasti Delfoi-tekniikkaa käyttäen, ja siihen oli osallistettu tunnettuja ajatusjohtajia yhteiskunnan neljästä pääilmansuunnasta, quadruple helixii -hengessä.
Kun tutkimusta selaa tänään, on selvää, että sen ajankohtaisuus ei ole yhtään vähäisempi kuin vuosi sitten. Tutkimuksen identifioimat ongelmat eivät ole vuoden aikana korjautuneet juuri mihinkään. Innovaatiostrategia on edelleen epäselvä. Rahaa on vuoden kuluessa kyllä luvattu lisää: on luotu ohjelma, jolla Suomen TKI-panostus nostetaan 4% tasolle. Se on hyvä alku, mutta kirkkaita ajatuksia siitä, miten raha käytettäisiin, odotellaan edelleen.
Tutkimus korostaa osaamisen olevan innovaatiotoiminnan tärkein edellytys. Tämä on raportin selkein viesti. ”Osaaminen” sanana toistuu moneen kertaan, keskimäärin yhden kerran joka sivulla (yhteensä 113 kertaa raportin 112 sivulla). Ja eihän tästä voi olla eri mieltä? Silti varsin vähän on edistytty vaikkapa osaamiseen liittyvän maahanmuuttopolitiikan implementoinnissa, pikemminkin päinvastoin.
Usein tärkeät heikot signaalit eivät löydy konsensuksen suunnasta, vaan sieltä missä on vahvoja eriäviä mielipiteitä. Raportin mukaan asiantuntijat eivät olleet yhtä mieltä siitä, miten regulaatio vaikuttaa innovaatioihin. Onko koneoppimiseen liittyvä sääntely enemmän hidaste tai jopa este, vai antaako se kasvulle tukevan alustan ja turvalliset reunat?
Viimeisen vuoden aikana Euroopan komissio on julkaissut huomattavan määrän juuri tutkimuksen kohdealueelle osuvaa regulaatiota. GDPR-asetuksen lisäksi on ilmestynyt sääntelyä digitaalisten markkinoiden, palveluiden, datan käytön ja tietoturvan alueille, sekä erityisesti koneoppimiseen liittyen.
Kenties tutkimuksella onkin ollut positiivinen vaikutus näiden sääntelyiden syntymiseen. Jää vielä nähtäväksi, kuinka hyvin näiden sääntelyiden puitteissa innovaatiot kukoistavat, vai nääntyvätkö ne liiallisten kahleiden alle. On selvää, että sääntely vaikuttaa vahvasti raportin nostamien tärkeiden asioiden, kuten innovaatioiden kansainvälisen skaalautumisen sekä yritysrakenteiden, laajemmin ekosysteemien dynamiikkoihin.
Tutkimuksessa peräänkuulutetaan systeemistä ajattelua ja siitähän näiden asioiden yhteydessä on kysymys. Jos yritysten toimintaympäristö Suomessa poikkeaa kansainvälisten kohdemarkkinoiden ympäristöstä, innovaatioiden skaalaus ei toimi. EU:n ajama vaatimusten ja standardien harmonisaatio on hyvä asia, ellei se hankaloita kohtuuttomasti suomalaisten yritysten toimintaa EU:n ulkopuolella.
Olen hieman jäävi kehumaan tätä tutkimusta, sillä olin siinä puuhassa itsekin pikkuisen mukana. Enkä sitä tietenkään haukkumaankaan ryhdy. Raportti on ehdottomasti lukemisen arvoinen edelleen ja suosittelenkin sen selaamista, vaikka uudestaankin. Aikaa on kulunut ja omatkin peukaloisen ajatukset muuttuvat koko ajan, kun kehitys harppoo seitsemän peninkulman saappaillaan päivästä toiseen.
Tulee kuitenkin mieleen kysymys, pitäisikö seuraavan tutkimuksen paneutua syvemmälle systeemisyyteen? Uskon, että sieltä löytyisi lääkkeitä tutkimuksen peruskysymykseen, tuottavuuden kasvun katoamiseen Suomesta.
Paradoksaalisesti investoinnit teknologiaan eivät ole saaneet tuottavuutta kasvuun. Ehkä kysymys ei ole kummajaisesta vaan kangastuksesta. Näemme todellisuudesta vain heijastuksen, emme rakennetta. Tuottavuus on aikaisemmin ottanut loikan, kun teknologia on saavuttanut riittävän kypsyyden ja laajuuden markkinoilla.
Joka kerta tähän murrokseen on liittynyt myös jokin uusi raaka-aine ja sen jalostukseen liittyvä uudenlainen tapa toimia. Ehkäpä nyt olisikin oikea aika paneutua datan saatavuuden ja jalostuksen kysymyksiin sekä datatalouden keskeisimmän toimintatavan, monenpuoleisen alustan toimintaan ja laajaan soveltamiseen niin yksityisten yritysten kuin julkisen vallankin hankkeissa. Mistä löytyisi taho tällaisen tutkimuksen tekijäksi?
Paneelin asiantuntijoiden konsensus on kiitettävän tulevaisuususkoinen. Maailman onnellisimman kansan tulisi olla globaalisti kokoaan suurempi kestävän kehityksen toimija. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet, kuten tasa-arvo, ovat säilyttämisen arvoisia, sillä näin ehkä teemme Suomesta houkuttelevimman maan myös korkean teknologian yrityksille. Näin itsekin uskon.
Raportin viimeiseen unelmaan vaihtaisin yhden sanan. ”Suomen tulee tavoitella laajaa joukkoa menestyviä yrityksiä yhden Nokian sijasta”. Minusta parempi sana tuossa lauseen lopussa olisi ”rinnalle”. Me tarvitsemme myös tulevaisuudessa niitä harvoja isoja globaaleita yrityksiä, joita meillä jo on. Ja niiden rinnalle tarvitsemme kipeästi pienempiä, mutta kasvuhakuisia, innovatiivisia yrityksiä. •
iiQuadruple Helix on innovaatiomalli, joka laajentaa aikaisemman julkisen, yksityisen ja yliopistojen muodostaman kolmikannan (Etzkowitz H, Leydesdorff L (1998) The endless transition: a “Triple Helix” of university–industry–government relations, introduction to a theme issue.) neljäksi ottamalla siihen mukaan ihmisyksilöiden innovaatio-toiminnan, kuluttajina tai yksinyrittäjinä startup-tyyliin.
Timo Ali-Vehmas