Kulisseilla saadaan aikaan taitavasti silmänlumetta. Kuva: M Korpela
MAL:n kiinnostavien ekskursioiden sarjassa tutustuttiin 4.5. Kansallisoopperaan, jota esittelivät monipuolisesti Kaisa von Schantz ja näyttämömestari Marko Sunila painottuen tekniikkaan.
Tavallinen kävijä varmaan ajattelee oopperatalon sydämen koostuvan kahdesta osasta, näyttämöstä ja katsomosta, mutta työntekijät hahmottavat pohjakaavan ristin muotoisena: ristin keskellä on päänäyttämö, ja ristin sakaroina ovat takanäyttämö, kaksi sivunäyttämöä ja katsomo. Sivunäyttämöillä ei niiden nimestä huolimatta näytellä, vaan ne toimivat lavasteiden välivarastona, kun eri produktioita
esitetään vuorotellen.
Pitkäaikaisempia varastoja on naapurikunnissa, joista huolintaliike ajaa non-stopliikennettä oopperataloon ja takaisin. Toisinaan oopperatalossa on jopa valtakunnanraja, sillä EU:n ulkopuolelta rekkalasteina tulevat lavasteet tullataan ajorampin päässä oopperatalon kellarissa.
Päänäyttämön lattia muodostuu neljästä kymmenen tonnin nostimesta, jotka kykenevät myös kahdeksan asteen kallistukseen. Katossa on kulisseja varten 57 yhden tonnin tankonostinta. Videoita ja satoja näyttämövaloja ohjataan 5 x 512-kanavaisella järjestelmällä, ja lisäksi lavalla voi olla elävää tulta.
Tässä ympäristössä toteutettavien projektien johtamista näyttämömestari Sunila kuvasi ”jatkuvan kaaoksen hallinnaksi”. Kaaoksen mahdollisuuksia lisää muun ohessa sekin, että näyttämön vasen ja oikea puoli määritellään toisissa maissa näyttämöltä päin katsottuna ja toisissa katsomosta päin. Kansallisoopperan pysyvässä henkilökunnassa on parhaillaankin edustettuna 35 kansallisuutta. Ranskassa taas näyttämön laidat eivät ole lainkaan vasen ja oikea, vaan jardin ja cour eli puutarha ja piha. Käytäntö periytyy Tuileries’n palatsin arkkitehtuurista 1700-luvulta. Ranskankielisen Wikipedian mukaan jardin- ja cour-termeistä on se etu, että ne eivät riipu puhujan ja kuulijan katseen suunnasta. Näinhän toki onkin ainakin silloin kun salin ympäristössä todella on puutarha ja piha.
Oopperatalon uumenissa liikkumista helpottaa myös ovien värikoodaus: mustista ovista kuljetaan näyttämölle, sinisistä teknisiin tiloihin ja puupintaisista taiteilijoiden tiloihin.
Näyttämöiden ja tekniikan lisäksi kierroksella tutustuttiin talon eri kerroksissa moniin tiloihin, joissa produktioissa tarvittavaa materiaalia tehdään, kuten puutyöpajaan, maalaamoon ja ompelijoiden työpajoihin. Esimerkiksi erään ohjaajan toivoman suuren silkkisen ja kultaisen esiripun olivat maalarit toteuttaneet edullisemmin maalaamalla valkoiselle kankaalle punaoransseja poimuja (kuva 2). Lavasteista tehdään myös konkreettiset pienoismallit, jotta on suunniteltavissa, miten lavasteita voidaan kallistaen siirtää toistensa lomitse. Tietokonesimulaatiot eivät nykyisellään kuulemma sellaiseen taivu.
Lopuksi kierroksella saatu vinkki: Jos hankkii lipun ensimmäisille penkkiriveille, saa tilaisuuden seurata ”tekniikkaa, joka ei oikeastaan ole tarkoitettu näkyviin” sekä kuiskaajan toimintaa. Jos taas lavastukseen kuuluu vesi- tai peilipintoja lavalla, niin visuaalisesti parhaat paikat voivat olla 3. parvella. Paikan valinta on siis taiteenlaji sekin.
Pari meistä osallistujista meni vielä katsomaan saman illan Kullervo-balettia (kuva 3), jossa valaistutuksella oli tärkeä rooli. Pääsimme ekskursion lopuksi fiilistelemään vielä rekvisiitan parissa.
Teksti: Mikko Vänttinen