Suomalaisen yliopiston tulevaisuus
Osallistuin hiljattain seminaariin, jonka pääpuhujana oli kansainvälinen konsultti Tim Rogers. Hänen palveluitaan käyttävät mm. Suomen, Ruotsin ja Tanskan opetusministeriöt kehittäessään korkeakoulutustaan vastaamaan Bologna-prosessin vaatimuksia ja henkeä.
Rogers näki, että lukukausimaksut ovat muutaman vuoden kuluessa toteutuneet myös suomalaisissa yliopistoissa. Havahduttavaa oli se, mitä Britannian lukukausimaksukäytännöstä on opittu. Muutaman tuhannen euron lukukausimaksuilla ei voida ajatella korjattavan yliopistojen nykyistä rahoitusvajetta. Päinvastoin, jo maksujen käyttöönotto kasvattaa sinällään kustannuksia enemmän kuin lukukausimaksuista saatavat tulot ovat. Kulujen nousu selittyy sillä, että yliopistojen perinteinen opettaja/ohjaaja-opiskelija-asetelma on muutettava palveluntarjoaja-asiakas-asetelmaksi, ja se tuo mukanaan yllättäviä tilanteita ja syö sangen paljon resursseja. Tulkintani Rogersin ajatuksesta oli, että lukukausimaksujen myötä yhä syvenevä rahoitusvaje voidaan kattaa supistamalla tutkimustoimintaa, jolle luontevampi ympäristö on yritysmaailma, joka pystyy kankeita yliopistoja joustavammin vastaamaan markkinoiden tarpeisiin.
Jos Rogersin ennustukset käyvät toteen, näen melkoisen synkän tulevaisuuden yhteiskunnan. Kuinka riippumatonta mahtaisi olla esimerkiksi suuryritysten koordinoima ympäristötutkimus, jonka perusteella säädettäisiin uusia päästödirektiivejä? Erityisesti luonnontieteen ja tekniikan aloilla monet nyky-yhteiskunnan perustavanlaatuiset innovaatiot, kuten puolijohdetekniikka, pohjautuvat perustutkimukseen, jonka päätarkoituksena ei ole ollut uusien tuotteiden kehittäminen kuluttajien käyttöön.
Vaikka on hankala nähdä, että Rogersin visiot Suomen korkeakoulutuksen tulevaisuudesta toteutuisivat sellaisinaan, on hyvä tiedostaa, että tällaisiakin äänenpainoja keskustelussa on. On tärkeää, että meidän luonnontieteilijöidenkin sana kuuluu kehitettäessä koulutusta ja tutkimusta sekä niiden suhdetta toisiinsa.
Antti Lauri
SMFL:n puheenjohtaja