Rio de Janeirosta Etelä-Afrikan Durbaniin –

pitkä tie ilmastonmuutoksen hillintää

Kuva: Raphael Nogueira on Unsplash  

Runsaat 50 vuotta sitten lähdin opiskelemaan Helsinkiin ja sillä tiellä ollaan.

Elin pari, kolme ensimmäistä elinvuottani Ilmajoen Koskenkorvalla vanhassa Säästöpankin talossa ja kouluvuodet Pietilän kylän pienessä maalaistalossa. Pääsin ylioppilaaksi keväällä 1967 Ilmajoen yhteiskoulusta. Opiskelin Helsingin yliopistossa fysiikkaa pääaineena ja muita matemaattis-luonnontieteellisiä aineita kuten matematiikka, teoreettinen fysiikka ja kemia. Sivussa suoritin myös arvosanat tilastotieteessä ja kasvatustieteessä. Maisterin tutkinnon sain valmiiksi 1974.

Opiskelun lomassa toimin Ylihärmän kunnallisessa keskikoulussa matematiikan ja luonnontieteiden lehtorina lukuvuonna 1971–1972 kerätäkseni rahaa opintoihini. Opiskelun lomassa loppuvaiheessa toimin myös fysiikan kurssiassistenttina Helsingin yliopistossa. Valmistuttuani olin tutkijana Säteilyturvakeskuksessa (silloinen säteilyfysiikan laitos) ja tein ihan oikeita fyysikon hommia. Olin jäsenenä ryhmissä, joissa suunnittelimme ja toteutimme nykyisten ydinvoimalaitosten Loviisan ja Olkiluodon ympäristövalvontajärjestelmät. Vastuullani olivat ympäristönäytteiden gammaspekrometriset analyysit. Ryhmissä oli työkavereita erilaisilla koulutustaustoilla. Oli radiokemistejä, kemistejä ja biologeja. Näin avautui ympäristöasioiden laajuus ja ekosysteemien luonne myös fyysikolle. Samoilla periaatteilla ympäristön valvonta toteutetaan laitoksissa edelleenkin.

Siirtyminen hallintoon ja kansainvälisiin tehtäviin

Siirryin vuonna 1985 Kauppa- ja teollisuusministeriöön energia- ja ympäristötehtäviin. Energiantuotannon ympäristövaikutukset nousivat yhä lisääntyvästi tarkasteluun. Vesivoiman vaikutuksista oli jo ollut näyttöä niin, että vapaana virtaavia jokia ja koskia alettiin suojella. Happamoittavien päästöjen vaikutukset metsiin ja muuhun ympäristöön saivat aikaan uuden tekniikan kehittämistä päästöjen puhdistamiseksi. Otsonikerroksen oheneminen oli suuri ja aito huolen aihe. Suurissa energiahankkeissa edellytettiin ns. ympäristövaikutusten arviointi menettely ennen hankkeiden toteutusta. Hallinto rahoitti monia uuden teknologian kehitys- ja tutkimushankkeita tutkimuslaitoksissa ja ratkaisuja saatiin haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Vähitellen tehtävien joukkoon nousi hiilidioksidipäästöjen ja muiden kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttama ns. ”ilmastonmuutos”. YK:n yleiskokous nosti asian keskustelujen kohteeksi vuonna 1986 ja parin vuoden päästä aloitettiin kansainväliset neuvottelut YK:n ilmastosopimuksesta, jolla pyrittäisiin hillitsemään ihmisen toiminnan vaikutusta maapallon ilmastoon peruuttamattomien muutosten estämiseksi. Olin 1980-luvun lopulla niitä ensimmäisiä ja harvoja Suomesta, jotka osallistuivat näihin kansainvälisiin kokouksiin. Tämä johti siihen, että omalla työsarallani ilmastonmuutos ja siihen liittyvät selvitys- ja tutkimusasiat sekä tutkimusrahoitus eri laitoksissa saivat hallitsevan roolin. Niinpä osallistuin vuonna 1992 Etelä-Amerikan Rio de Janeirossa kehitys- ja ympäristökokoukseen Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä. Tuossa kokouksessa Suomi allekirjoitti YK:n kansainvälisen ilmastosopimuksen, joka astui kansainvälisoikeudellisesti voimaan vuonna 1994. Osallistuin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikkiin kansainvälisen ilmastosopimuksen osapuolten kokouksiin eläkkeelle siirtymiseeni saakka vuonna 2012. Kokousten määrä oli kymmeniä eri puolilla maailmaa. Vuonna 1998 siirryin ympäristöministeriöön. Tehtävinäni olivat edelleen ympäristö- ja energia-asiat. Ilmastoasioiden valmistelu kotimaassa ja osallistuminen YK:n kansainvälisiin neuvotteluihin lisääntyivät koko ajan. Suomen ensimmäisenä puheenjohtajuuskautena vuonna 1999 Euroopan Unionissa sain myös toimia EU:n edustajana ja puhemiehenä neuvottelujen eri tehtävissä.

Ilmastoneuvottelijana maailmalla

Vuosien mittaan kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat tarjonneet monta ikimuistoista kokouspaikkaa ja hetkeä. Japanin Kiotossa vuonna 1997 neuvoteltiin Kioton pöytäkirja. Vuonna 2000 Hollannin Haagissa piti saada täsmennyksiä tuohon pöytäkirjaan niin, että se voisi tulla kansainvälisesti voimaan, mutta petyttiin. Samoin kävi vuonna 2009 Kööpenhaminassa, jossa piti avata ja linjata kautta Kioton sitoumuskauden 2012 jälkeen. Taas petyttiin. On toki kokouksia kuten Buenos Aires vuonna 1998, New Delhi, Montreal ja Bali sen jälkeen. Kaikissa näissä on merkittävästi saatu tuloksia ja edistetty eri osa-alueilla asioiden kypsymistä niin, että suurem- mat ja lopullisemmat päätökset ovat olleet mahdollisia. Tämän prosessin huipentumana saatiin vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimus koskien tulevia toimia 2020 ja sen jälkeen.

Ympäristöministeriössä ilmastoasioiden tehtäväkenttä laajeni ja niiden painoarvo kotimaan valmisteluissa ja politiikassa kasvoivat. Ministeriössä perustettiin vuonna 2009 oma 12–13 henkilön tulosryhmä ”ilmastoryhmä”, jonka ryhmäpäällikkönä ympäristöneuvoksen virassa toimin viimeiset työvuodet. Jäin eläkkeelle vuoden 2012 keväällä.

Ehdin urani loppuvaiheessa panna alulle valmistelut, jotka johtivat ilmastolain säätämiseen Suomessa vuonna 2015. Valmistelin myös hallituksen esityksen ilmastopaneelin perustamisesta. Se on elin, missä tiedemiehet voivat antaa näkemyksiään poliittiseen päätöksentekoon kotimassa siitä, miten ilmastomuutoksen hillintätoimissa tulisi edetä. Kansainvälisesti vastaava elin on IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). Mieleenpainuva oli viimeinen ilmastosopimuksen osapuolten kokous osaltani Durbanissa Etelä-Afrikassa 2011. Siellä Suomi ei saanut toivomaansa sisältöä ns. nieluja (hiilen sidonta metsiin ja maaperään) koskevaan päätökseen. Päätöksessä määriteltiin maaperän, maaperän muutosten ja metsän aiheuttamien päästöjen tarkastelun ja laskennan periaatteita. Euroopan Unionin komissio lupasi kuitenkin kompensoida eli hyvittää Suomelle suurena metsäisenä maana päätöksestä aiheutuva haitta. Näin sitten tapahtuikin, mutta asian lopullinen hyväksyntä EU:n jäsenmaiden kesken ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Tämän varmistaminen ja jäsenmaiden yksimielisyyden saavuttaminen vei tiiviisti työurani viimeiset viikot ja vaati useita Brysselin matkoja. Asian loppuunsaattaminen tapahtuikin niin, että olin jo eläkkeellä. EU komission lupaus piti. Tulevaisuutta ajatellen vuoden 2020 jälkeen asia on neuvottelujen kohteena ja mitä ajankohtaisin. Ratkaisulla on vaikutus siihen, pystyykö Suomi pitämään ns. metsien nielun riittävänä ja se heijastuu Suomen metsien käyttöön.

Työurani eri vaiheissa hyödynsin koulutustani laajasti. Fysiikan ja erilaisten fysikaalisten ilmiöiden ymmärrys antoi hyvän pohjan niin radioaktiivisten aineiden analyysien parissa kuin energiakysymyksissä ja ilmakehään liittyvien mallinnusten ymmärtämisessä sekä kasvihuonekaasupäästöjen päästömäärien laskelmien parissa. Suuri useiden vuosien mittainen työ tehtiin monien tutkijoiden kanssa, kun luotiin Suomeen kasvihuonekaasujen päästöjen inventaariojärjestelmä. Tämä järjestelmä toimii Tilastokeskuksessa ja tuottaa viralliset päästömäärien inventaariot vuosittain ilmastosopimuksen alla kansainvälisten tarkastajien arvioitaviksi. Matemaattis-luonnontieteellinen koulutus on ollut hyvä pohja työurani tehtävissä.

Onko Pohjanmaa vielä mielessä?

Olen käynyt Etelä-Pohjanmaalla kaikkien näiden vuosien mittaan muutamia kertoja vuodessa. Vaikka vanhempieni kuoleman jälkeen käynnit ovat harventuneet, vielä on sisar Kurikassa sekä Ilmajoella ja lähipitäjissä monia sukulaisia. Viime vuosina on vietetty useita serkkujuhlia, joissa olen tavannut lähisukulaisiani.

Näin erään mainosfilmin, jossa henkilö luetteli ja kehuskeli käymillään kaiken maailman paikoilla. Toinen kuunneltuaan tuon luettelon kysyi ”Mutta ootko käynyt Alavudella?”. Kerroinkin jo aika moisen luettelon käymistäni paikoista maailmalla ja vielä lisää: Thai Mahalin temppeli, Iguassun putoukset Brasilian ja Argentiina rajalla, Mauritiuksen paratiisisaaren, Kioton buddhalaistemppelit, Balin ihanat hiekkarannat, Buenos Airesin ”la bogan” tangopaikat jne., mutta koska olen käynyt Pohojanmaalla, Ilmajoella, Koskenkorvalla – osaan kaivata näitä käyntejä uudestaan. •

Jaakko A. Ojala