Mitä eroa on yleislääkärillä ja erikoislääkärillä? Toinen hoitaa sitä, mitä luulee sinulla olevan ja toinen luulee sinulla olevan se, mitä hän hoitaa.
Edellä oleva on tietenkin hyvä anekdootti, mutta se saattaa pitää sisällään totuuden siemenen. Diagnoosin tekeminen potilaan vaivoista ei ole aina helppoa, mutta se on alku potilaan hoitamiselle.
Käytännössä diagnostinen prosessi etenee anamneesin (kaikki haastattelemalla potilaasta kerätty tieto), kliinisen tutkimuksen ja tarvittavien lisätutkimusten kautta tilanteeseen, jossa kerättyä tietoa verrataan ehdolla olevien tautien ominaisuuksiin.
Se tauti, johon kerätty tieto parhaiten sopii, on diagnoosi.
Diagnoosin teossa ongelmana usein on, ettei löydetä hyvää vastaavuutta kerätyn tiedon ja oletetun taudin ominaisuuksien välillä.
Diagnoosia tehtäessä paras tietolähde on potilas. ”Kuuntele potilasta, hän kertoo sinulle diagnoosin.” Tämä on erään arvostetun lääkärin toteamus.
Toisaalta lääkäri ei saa olla liian sinisilmäinen. Potilashan voi kertoa muunneltua totuutta saadakseen jotain etua (sairaslomaa, sosiaalisia etuuksia tai muuta vastaavaa). Potilas voi myös valehdella vain saadakseen huomiota.
Kun diagnoosi on sitten saatu, alkaa potilaan sairauden hoitaminen.
Helpoin tapaus on sellainen, jossa lääkärin tehtävänä on huvittaa potilasta siihen asti, kunnes sairaus paranee itsestään.
Toinen tapa on antaa potilaalle lumelääkettä. Tälläkin tavalla osa sairauksista paranee. Ainakin Afrikassa noitatohtorien aikaan. En tiedä kuinka paljon sitä käytetään nykyisin länsimaissa.
Kolmas tapa parantaa ihmisiä on tietenkin estää heitä sairastumasta, eli erilaiset rokotukset. Niitähän me nyt parhaillaan olemme saaneet koronaepidemiaan liittyen.
Päinvastaisista puheista huolimatta rokotukset ovat länsimaisen lääketieteen menestystarina. Niiden avulla on pelastettu suuri määrä ihmisiä, ja onpa joitakin tauteja hävitetty kokonaan.
Ei ole penisilliinin voittanutta. Erilaisilla tämän tuoteryhmän lääkkeillä parannetaan suuri määrä tauteja. Vahinko vain, että erilaisia antibiootteja käytetään jo niin runsaasti, että rupeaa löytymään antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja.
Terveitä ovat vain ne, joita ei ole riittävästi tutkittu. Tämä on vanha sanonta, joka ehkä aikaisempaa paremmin sopii nykyhetken todellisuuteen. Niin paljon on tullut erilaisia uusia laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia. Ja niitä myydään suoraan asiakkaiden (potilaiden) tilattavaksi ilman että välissä on lääkäri, joka kirjoittaa lähetteen.
Vaarana on, että terve ihminen todetaan sairaaksi. Vähäinen havaittu poikkeama saattaa johtaa hoitoihin tai jopa leikkauksiin.
Näihin helposti saataville oleviin ja hinnaltaan edullisiin tutkimuksiin, kun liitetään vielä erilaiset terveydentilaa ja kehon toimintoja mittaavat hyvinvointilaitteet, niin ihminen voi suuren osan ajastaan vain seurata oman kehonsa toimintaa. Tämä tuskin on ollut tarkoitus, kun ihminen on kehittynyt.
Ja että ei menisi turhan vakavaksi, niin voidaan hieman arvuutella, minkälaisia ovat luonteeltaan lääkärit, jotka meitä hoitavat: kirurgit ovat nopeita ja kiukkuisia, sisätautilääkärit hitaita ja pohdiskelevia, lastenlääkärit pikkutarkkoja pilkun viilaajia, röntgenlääkärit sosiaalisesti rajoittuneita kopissa nyhrääjiä, psykiatrit hulluja ja patologit ihmisvihaajia.
Lopuksi voi vain todeta, että sisätautilääkäri tietää kaiken, mutta ei osaa mitään. Kirurgi ei tiedä mitään, mutta osaa tehdä mitä vain. Patologi tietää kaiken ja voi tehdä mitä vain – viikon myöhässä. •