Salmisaaren yliopisto

Suomen Kaapelitehtaan elektroniikkaosasto käynnisti vuonna 1960 Elliott 803 -tietokoneeseen pohjautuvan laskentakeskustoiminnan. Alkuvaiheessa piti keskittyä osaavan henkilökunnan hankkimiseen ja kouluttamiseen, ja paikkaa alettiinkin kutsua nimellä Salmisaaren yliopisto.

Laskentakeskuksen henkilöitä ja tehtäviä

Vuonna 1962 laaditusta laskentakeskuksen henkilöiden tehtävänkuvauksien luettelosta on nähtävissä ryhmän suuntautumisen ja toimintatavan piirteitä.  

Matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä 1900-luvun viimeisten vuosikymmenien aikana yliopistossa opiskellut tämän lukija saattaa havaita nimiluettelossa tuttuja nimiä. Tämä perustuu siihen, että Elliott-­laskentakeskusta alettiin 1960-luvun alkuvuosina kutsua nimellä Salmi­saaren yliopisto. 

• Seppo Mustonen: tilastomatemaattinen systeeminsuunnittelu, matemaattiset
  vaikeat erikoistyöt.
• Eero Peltola: maanmittausalan ohjelmasysteemien kehittely, matemaattiset ja loogiset yksittäistehtävät.
• Johan Fellman: yksittäiset matemaattiset tehtävät, biostatistiikka, vakuutusmatematiikka.
• Stig Gustafsson: laivanrakennusala, yhdysmies Hietalahden telakalle.
• Seppo Torvinen: käyttöpäällikkö, ohjelmakirjaston hoito, vaikeiden tietojenkäsittelytehtävien systeemisuunnittelu.

Olli Lehto Salmisaaren yliopistosta 

Olli Lehto (1925–2020) meni 17-vuotiaana ase­palvelukseen ja taisteli sekä jatkosodassa Syvärillä ja Kannaksella että Lapin sodassa. Lehto väitteli tohtoriksi 1949. Hän toimi Helsingin yliopistossa dosenttina ­1951–1956, apulaisprofessorina 1956–1961 ja professorina 1961–1988 sekä sen rinnalla Suomen Kaapeli­tehdas Oy:n matemaatikkona 1947–1962. Lehto oli Helsingin yliopiston rehtorina 1983–1988 ja kanslerina 1988–1993. Hänen matemaatikon elämäntyönsä keskeisin alue oli kvasikonformikuvausten teoria. Uransa aikana Lehto opetti yli sadassa yliopistossa eri puolilla maailmaa. Hän toimi kymmenissä tieteen ja kulttuurin luottamustehtävissä. 

Helsingin yliopiston kanslerina Olli Lehto kirjoitti vuonna 1991 ”Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa” kirjan esipuheessa muun muassa seuraavaa: 

”Voimakkaan sysäyksen tietotekniikan kehittämiselle [Suomessa] antoi Suomen Kaapelitehtaan 1950-luvun lopussa tekemä päätös ulottaa toimintansa tälle alalle. Jokseenkin tyhjästä ryhdyttiin vaativalle alalle rakentamaan kaupallista yritystä. Sen oli pystyttävä kilpailemaan siihen asti monopoli­asemassa olleen IBM:n kanssa, jolla oli tukenaan mahtava ja osaava emoyhtiö.” 

”Paljolti korkeakoulumaailmasta siirtynyt henkilökunta antoi Kaapelitehtaan elektroniikkaosastolle siinä määrin tutkimus- ja koulutuspainotteisen leiman, että osastoa yleisesti ruvettiin kutsumaan Salmisaaren yliopistoksi.” 

Kirjassa Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa julkaistiin Pertti Jotunin tekemä Olli Lehdon haastattelu, sen mukaan ”Lehto korostaa hyvin voimakkaasti, että tapahtunut [Björn Westerlundin päätös laajentaa Kaapelitehtaan toimintaa elektroniikkateollisuuteen ja tietokonealaan] oli koko alan ja sen vastaisen kehityksen kannalta Suomessa erittäin tärkeä ja monille tahoille ulottuneita vaikutuksia omaava päätös”. 

Nuorta ja mahdollisimman päteväksi odotettua henkilöstöä palkattiin mm. Helsingin yliopistosta, ja apulais­professuurinsa ohella Lehto tuli uuden osaston ensimmäiseksi vetäjäksi. Lehto kertoo myös itse pestanneensa oppilaistaan yliopistolta mm. Martti Tienarin, Reino Kurki-Suonion ja Seppo Mustosen, jotka tulivat nuorina matemaatikkoina Suomen Kaapeli­tehtaan palvelukseen tutustumaan tietojenkäsittelyoppiin ja toimimaan yrityksen elektroniikkaosaston asiantuntija­ryhmän runkona. 

Lehdon mukaan ”akateeminen atk:n opetus pääsi meillä alkuun paljon nopeammin kuin mihin se muutoin olisi pystynyt, koska siihen oli käytettävissä ydinjoukko, joka oli Suomen Kaapelitehtaalla saanut tähänkin tehtävään tarvittavan koulutuksen”. ”Kaapelitehtaan toiminnasta oli siis myöhemmin se hyvä puoli”, jatkaa Lehto, ”että kun yliopistot olivat kypsiä aloittamaan oman atk-­opetuksen, siihen oli käytettävissä sitä henkilöstöä, joka ensin oli hakeutunut yliopistolta töihin Kaapeli­tehtaalle – ja joka nyt hakeutui takaisin mm. Helsingin yli­opistoon. Myös Jyväs­kylässä ja Tampereella ensimmäiset tietojenkäsittely­opin professuurit täytettiin Suomen Kaapelitehtaalta tulleilla henkilöillä.” 

Martti Häikiö haastatteli Nokia Oyj:n historiaa varten Olli Lehtoa, ja tämän haastattelun mukaan Lehto katsoi, että hänen merkityksensä elektroniikka­osastolla perustui ennen kaikkea siihen, että alku­vaiheessa piti keskittyä osaavan henkilökunnan hankkimiseen ja kouluttamiseen. ”Kun tietämys maassa oli lähes olematonta, oli siis kyettävä valitsemaan kehitys­kykyisen tuntuisia henkilöitä ja järjestettävä näille hyviä koulutus­paikkoja ulkomailla. Tähän yliopistotaustastani oli hyötyä… ”Kasvavasta työyhteisöstä kehittyi niin oppilaitosmainen, että siitä alettiin käyttää nimitystä ’Salmi­saaren yliopisto’”. 

Kaikkien mukana olleiden yhtäpitävän kertomuksen mukaan ”Salmisaaren yliopistossa” vallitsi innostunut henki. Toinen oleellinen piirre oli, että alan yleinen koulutus kytkettiin hyvin voimakkaasti yrityksen teolliseen toimintaan mukaan. Lehdon haastattelun mukaan ”asiak­kaat totesivat joskus, että IBM:llä on paremmat koneet, mutta teillä on paremmat ihmiset”. ”Salmi­saaren yliopiston” ehkä laaja-alaisin ja pitkä­aikaisin vaikutus oli toimintatavan luomisessa – siinä, että ryhdyttiin määrätietoisesti ja laaja-alaisesti kouluttamaan koko toimialan väkeä. Kaapelitehdas järjesti tietokone­alan kursseja käyttäjille ja laati monisteita alan perustiedon levittämiseksi. 

Professoreita Salmisaaren yliopistosta 

Useimmat Suomen yliopistojen tietojenkäsittely­opin ensimmäisistä professoreista tulivat Salmisaaren ­Elliott-ryhmästä. Reino Kurki-Suonio aloitti vuonna 1965 Pohjoismaiden ensimmäisenä tietojenkäsittelyopin professorina Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (sittemmin Tampereen yliopisto). Hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1980 ja siirtyi sitten vuosiksi 1980–2002 vastaavaan virkaan Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (myöhemmin Tampereen teknillinen yliopisto). Martti Tienari aloitti vastaavassa professorin tehtävässä Helsingin yliopistossa vuonna 1969 ja hoiti tätä virkaa vuoteen 1998. Eero Peltola toimi tietojenkäsittelyopin professorina Jyväskylän yliopistossa. Elliott-ryhmässä työskentelivät 1960-­luvun alkupuoliskolla myös sittemmin Helsingin yliopiston sovelletun matematiikan professorina toiminut Hannu Väliaho, Tampereen yliopiston matematiikan professorina toiminut Jorma Merikoski ja Hankenin matematiikan professorina toiminut Johan Fellman. 

Seppo Mustonen, joka oli varsin keskeinen henkilö Salmisaaren yliopistossa, toimi Helsingin yliopiston tilastotieteen professorina. Mustosen eräs merkittävä elämäntyö on jo Elliott-ryhmässä aloitettu ja sitten yliopistossa viimeistelty tutkijoiden yleistyökaluksi tarkoitettu Survo-ohjelmisto. Survossa tilastollinen analyysi on integroitu osaksi tutkimustulosten käsittelyä ja raportointia. Monet Mustosen keskeiset ja myös hyvin varhaiset ajatukset tietokoneen käytöstä tutkijan apuvälineenä ovat säilyttäneet arvonsa jo yli puolen vuosisadan ajan. Nämä ajatukset ovat myös voimakkaasti vaikuttaneet tilastotieteen opetukseen Suomen yliopistoissa. 

Tietokoneosaston koulutuspäällikkönä vuodesta 1964 toiminut Lauri Fontell nimitettiin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin lehtoriksi vuonna 1968 ja apulaisprofessoriksi vuonna 1971. Fontell toimi sen jälkeen ATK-instituutin rehtorina ja keskeisenä rakentajana vuosina 1974–2000. 

Työntekijöiden muistikuvia Salmisaaren yliopiston arkipäivästä 

Esa Salminen kertoi haastattelussa:
”Minut palkattiin Kaapelitehtaan elektroniikka­osastolle Elliott 803 -koneen ohjelmoitsijaksi. Monesti tilanne oli se, että asiakas kuvaili ongelman ja aloin saman tien työstää sitä ohjelmaksi. Huumori­pitoinen tunnuslauseemme olikin: Ongelmasta ohjelmoimaan – vasen käsi taskussa nykien. Se oli todellista 1-to-1-bisnestä, vastapelureina yksi henkilö sekä toimittajalta että asiakkaalta.” 

Salmisaaren yliopistoksi kutsutun osaston ­ilma­piiristä Salmisella on paljon lämpimiä muistoja: 
”Se oli tieteellisesti inspiroiva ja avaran älyllinen”. Kaapelitehdas panosti henkilöstön kouluttamiseen. ”Pidimme toisillemme sisäisiä koulutus­tilaisuuksia. Seppo Mustonen luennoi porukan yleis­sivistämiseksi omalta alaltaan aiheesta Matriisi­algebra, vaikka se ei kaikkien varsinaiseen tietojenkäsittely­työhön liittynytkään. Tulihan matriisin inversiot ja transponoinnit tutuiksi. Ilmapiiri oli haastava, ja kunnianhimoa riitti.”  
”Tienaria pidettiin varsin vakavamielisenä henkilönä, mutta hänellä oli tuntuva rooli Salmisaaren yliopiston vapaan hengen luomisessa. Kurki-Suoniolla oli myös merkittävä rooli. Tämän hengen ruumiillistuma oli kuitenkin Seppo Mustonen. Salmisaaren yliopiston henki oli innoittava, teimme mm. oppi­kirjan levymuistitekniikasta ilman, että kukaan pyysi meitä tekemään sellaista. Tiimityö toimi ja yhteispeli sujui siinä ympäristössä.” 

Filosofian maisteri Seppo Torvinen aloitti ­Elliott-osastolla ohjelmoijana vuonna 1960. 
”Tiedostimme, että olimme tekemässä jotain uutta”, Torvinen kertoo. ”Tietokoneen tulevaisuutta ei osattu visioida, vaan käyttöä ajateltiin nyt katsottuna kapea-alaisesti. Tietokoneiden ajateltiin soveltuvan joko tieteellis-teknilliseen (kuten Elliott) tai ­taloudellis-hallinnolliseen (Siemens) käyttöön. Koneita käytettiin asiantuntija­sovelluksiin kuten tilasto­matematiikkaan, mikä oli ihan oma maailmansa.” 
”Hitauden takia kone jätettiin monesti yöksi suorittamaan tehtäviään. Muistia oli neljä kilosanaa. Elliottilla pystyi työskentelemään vain yksi henkilö kerrallaan; se oli siis varsinainen personal com­puter (vaikkei käsitettä vielä silloin tunnettukaan)!” Torvinen muistaa. Kohokohtina hän muistaa ne hetket, kun sai ohjelman toimimaan. Ohjelmat olivat herkempiä virheille kuin nykyään. 

Lävistäjät lävistivät datan eli esimerkiksi taulukon tiedot reikänauhalle. Nauha syötettiin koneelle, kone laski tulokset ja tulosti ne reikänauhalle. Reikänauha piti korjata käsin, koneaikaa oli monesti vaikea saada ja silloin oli testattava öisin. 

”Töitä tehtiin hyvin itsenäisesti ja ilman kontrollia, sillä toimintavapaus oli suuri. Työpaikalla viihdyttiin hyvin”, Torvinen luonnehtii 1960-lukua Kaapelitehtaalla. 60-luvulla lauantaitkin olivat työpäiviä. Lauantaista on jäänyt Torviselle mukavat muistot: iltapäivisin töiden jälkeen oli kiva tunnelma. Työpaikalle jäätiin joskus heittämään tikkaa. Työporukalla vietettiin myös kotihippoja. 

Ruokatauko kesti tunnin, joten siinä jäi hyvin aikaa vaikkapa pelata jalkapalloa: ”Potkimme palloa Kaapeli­tehtaan kattotasanteella. Joskus pallo karkasi alas rantaan, siinähän sitä oli hakemista… Työasuna olivat yleisesti valkeat nailonpaidat solmion tai rusetin kera – hyvin ne sopivat myös jalkapalloon”, Torvinen myhäilee. 

Heikki Kutvonen oli aloittanut vasta­valmistuneena diplomi-insinöörinä syksyllä 1963 Suomen Kaapeli­tehtaan elektroniikkaosastolla Elliott-ohjelmoitsijana (nimike oli nimenomaan ohjelmoitsija). Hänen tehtävänään olivat insinöörisovellutukset. 

”Elliott 803, jota käytimme, vastasi teholtaan noin vuoden 1995 mallista pc:tä. Sen varassa tapahtunut liiketoiminta elätti kuitenkin noin 20 henkeä perheineen”, Kutvonen vertaa. Kun tietokoneajo tapahtui, tuli asiakkaan yhteyshenkilö usein Salmisaareen valvomaan ja tekemään korjauksia datoihin paikan päällä. Kapasiteetti oli monesti niin tiukalla, että seuraavaan ajoon saattoi kulua viikko, vaikka ajot olisivat olleet yölläkin. Asiakkaalla oli teknillisellä puolella usein vain yksi asiantuntija samoin kuin Kaapelitehtaalla, joten projektin valvonta, yhteis­työ ja kehitys olivat siinä suhteessa helppoja.” 
”Tietojenkäsittely oli uutta ja kiinnostavaa; Suomen Kaapelitehdas taas vanha, turvallinen, iso teollisuus­yritys. Yhdistelmä oli työntekijöiden kannalta houkutteleva. Henkilökunta oli nuorta ja saman­ikäistä eikä klikkejä esiintynyt.” 

Kutvonen sanoo, että ilmapiiriin vaikutti suuresti toimitus­johtaja Kurt Wikstedtin rento asenne ja osallistuva johtamis­tyyli. Kaikki olivat sinuja keskenään, mikä ei ollut voimassa muualla Kaapelitehtaalla. Pientä jännitettä syntyi tietokoneosaston ja Kaapelitehtaan insinöörien ja johtajien välillä tietokoneväen vapaamman pukeutumisen ja käytöksen takia. •

Kirjoittaja Henry Ehrstedt on DI ja harrastus­historioitsija. Hän on työskennellyt Nokia Elektroniikassa ja sen seuraaja­yhtiöissä 1969–2003 useissa tehtävissä asiantuntijasta toimitusjohtajaan.

Henry Ehrstedt, DI, harrastushistorioitsija