Seniori projektitöissä

Namibiassa suomalaiset auttoivat viranomaisia uraani-lainsäädännön kehittämisessä.

Jäin eläkkeelle eräänä marraskuisena perjantaina. Koska aloitin samassa virastossa konsulttina seuraavana maanantaina, en viitsinyt kovin kummoisia läksiäisjuhlia pitää.

Tein Säteilyturvakeskuksen (STUK) kanssa toimeksi­antosopimuksen. Sopimuksen mukaan toimin asiantuntijana STUKin palvelutoimintaan liittyvissä kansainvälisissä hankkeissa. Lisäksi sovittiin, että olen valmis tekemään myös muita erikseen sovittavia tehtäviä. Tämä viimeinen lause toikin mukanaan mielenkiintoisia työtehtäviä, joten tämmöinen kannattaa aina kirjata työ/toimeksiantosopimuksiin.

Toimeksiantosopimuksessa sovittiin lisäksi tunti­palkka ja kuukausittain lähetettävä lasku. Sovittiin myös, että työtä tehdään pääasiassa STUKin toimi­tiloissa käyttäen STUKin tietovälineitä ja muita työkaluja.

Tässä työssä totesin, että tämmöistä olisi työn teon pitänyt olla aina. Koko hallinnollinen byrokratia putosi harteiltani ja ainut hallintoon viittaava asia oli kuukausittainen laskun lähettäminen. Myös työajoista päätin itse ja myöskin siitä, mihin projekteihin osallistuin. Seuraavassa esimerkkejä projekteista, joissa olin mukana.

Fyysikko terroristijahdissa

Aether-projektissa tutkittiin terroristien aiheuttamaa CBRN-uhkaa lentomatkustajille (CBRN = Chemical, Biological, Radiological, Nuclear). Projektin tavoitteena oli mm. selvittää tiedonkulkua ja tilannekuvan muodostumista ilmailuliikenteeseen kohdistuvassa häiriötilanteessa.

Keskeisenä osana projektia oli valmiusharjoitus, jossa Finnairin lentokoneessa matkalla Hong Kongista Helsinkiin havaitaan osalla matkustajista terveys­ongelmia. Samaan aikaan saadaan eräältä terroristi­ryhmittymältä uhkavaatimus mahdollisesta laajemmasta CBRN-uhasta EU:n jäsenmaissa.

Kaksipäiväinen valmiusharjoitus oli eräs Aether-projektin kulminaatiopisteistä. Ensimmäisenä päivänä pidettiin Säätytalolla tilannekuvaharjoitus, jossa kaikki osallistujat harjoittelivat rakennukseen luodussa tilanne­kuvakeskuksessa. Toisena päivänä harjoiteltiin käytännön toimintaa Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa harjoituksen käytössä oli Finnairin Airbus 320 lentokone. Projektin osanottajina oli sekä viranomais- että muita organisaatioita Suomesta, Ruotsista, Italiasta ja USA:sta.

Valmiusharjoituksen toinen päivä harjoitteli tilannetta, jossa kone on laskeutunut lentokentälle ja valmistaudutaan koneen evakuoimiseen. Lentokone on paikallaan ovet suljettuina. Portaiden eteen on pystytetty peräkkäisistä teltoista koostuva matkustajien käsittely/dekontaminointi -linjasto ja kenttäsairaala. Kentällä pelastustoimintaa johtaa lentokentän palokunnan palopäällikkö.

Ensin täytyy selvittää, mistä mahdollisesti on kyse. Koneeseen nousee tehokkain suojavälinein varustettu pelastuspartio mukanaan tarvittava mittauskalusto. Mittauksin suljetaan pois, että kyse olisi kemiallisesta myrkystä tai kaasusta. Säteilyturvakeskuksen mittauspartio toteaa, että kyse ei ole radioaktiivisista aineista. Pelastuspartio seuloo matkustajat kiireellisyys­järjestykseen hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi. Osa matkustajista kykenee itse kävelemään pois koneesta, osa joudutaan kantamaan paareilla. Seitsemän matkustajaa on tajuttomana.

Kenttäharjoituksen taustalla tapahtuu suuri määrä asioita: tilannekuvan muodostaminen, tiedonvaihtoa eri viranomaisten ja muiden turvatoimijoiden välillä, EU-maiden turvatoimijoiden verkoston hälyttäminen, tiedon leviäminen internetiin ja tiedotusvälineille, terroristit esittävät uhkavaatimuksia, näkyy merkkejä, että terroristit ovat suunnittelemassa samantapaisia iskuja myös muiden pohjoismaiden ja EU-maiden kohteisiin.

Keskeisiä toimijoita tämäntapaisessa tilanteessa Suomessa ovat Poliisi, jolla on vastuu rikosperusteisen tilanteen johtamisesta, pelastustoimi, joka vastaa pelastustoiminnasta, valtioneuvoston kanslian tilannekeskus, sisäasiainministeriö, liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja lisäksi joukko asiantuntijavirastoja, esim. Ilmatieteen laitos ja Säteilyturvakeskus sekä tietenkin lentoyhtiö.

Namibian uraania

NAMUPOL-projektin (Namibian Uranium Policy) aikoihin 2010-luvun alkupuolella Namibiassa oli toiminnassa kaksi uraanikaivosta (Rössing ja Langer Heinrich). Näiden lisäksi oli neljä lupaavaa esiintymää.

2000-luvulla Namibiassa oli alkanut ”uusi” uraani­ryntäys, jolloin uraanin etsintälupia haettiin kaikkiin tunnettuihin kohteisiin. Tämä sai Namibian kaivos- ja energiaministeriön huolestumaan toiminnan vaikutuksista ja ministeriö keskeytti uusien etsintälupien myöntämisen, jotta lainsäädäntö ja ohjeistus voitaisiin saada vaadittavalle tasolle.

Projektin suomalaisten osanottajien Geologian tutkimus­keskuksen ja Säteilyturvakeskuksen tehtävänä oli tukea Namibian viranomaisia lainsäädännön kehittämisessä. Projektin yhtenä tarkoituksena oli luonnostella Namibialle Uraanipolitiikka-paperi. STUKin asiantuntijat olivat mukana erityisesti säteilyturvallisuuden ja ydinmateriaalivalvonnan osalta. Projektin alkaessa projektiryhmä kävi tutustumassa kaikkiin toiminnassa oleviin uraanikaivoksiin ja tunnettuihin esiintymiin.

Projektin suomalaiset asiantuntijat tuottivat projektia varten kirjallista materiaalia, joka kattoi kaiken mahdollisen alkaen työntekijöiden ja ympäristön turvallisuudesta ja päättyen uraanin tuotantoon liittyviin kansainvälisiin vaatimuksiin. Materiaalia käytiin myös esittelemässä projektiin liittyvissä seminaareissa, joissa samalla työstettiin tulevaa politiikkapaperia.

Projektin lopputuloksena saatiin aikaiseksi (Draft) Nuclear Fuel Cycle Policy. Tiedossani ei ole, missä määrin politiikkapaperissamme olevia asioita on implementoitu Namibian lainsäädäntöön ja muihin asiakirjoihin. Ehkäpä projektiin liittyvien keskusteluiden seurauksena Namibia kuitenkin ratifioi ydinsulku­sopimuksen valvonta­sopimuksen lisäpöytäkirjan vuonna 2012. Pöytä­kirja oli kylläkin allekirjoitettu, mutta sen toimeen­pano viipyi.

Namibiassa on kuitenkin perustettu Namibian Uranium Institute, joka koordinoi ja on yhteistyössä kaikkien uraanin louhimiseen liittyvien tahojen kanssa. Yhteistyö alkaa jo siinä vaiheessa, kun uraanin tuotantoa aletaan suunnitella ja jatkuu tuotannon, myynnin ja kuljetusten vaiheissa ja päättyy kaivos­toiminnan alasajoon.

Oppitunti Ukrainan raja-asemalla. Projektin tarkoituksena oli avustaa Ukrainaa torjumaan terrorismiuhkaa erityisesti jalkapallon EM-kisojen aikana.

Rautaa rajalle

POL11-projektin otsikkona oli ”Preparedness, Response and Consequence Management of CBRN Threats in Ukraine/Poland Border during UEFA EURO 2012”. Projektin tarkoituksena oli avustaa Ukrainaa (Ukrainan rajavartio­laitos SBGS:ää) torjumaan RN-aineisiin liittyvää terrorismi­uhkaa erityisesti jalkapalloon liittyvien vuonna 2012 Ukrainassa ja Puolassa järjestettävien EM-kisojen aikana.

Alun perin tarkoituksena oli toimittaa rajavartioasemille säteilymittausportteja, mutta ukrainalainen osapuoli halusikin muunlaisia mittalaitteita. Me konsultit olemme joustavia, joten Ukrainan rajavartiolaitos sai listan muista CBRN mittauksiin sopivista laitteista, joista se valitsi toimitettavaksi ChemPro 100i kädessä pidettäviä kemiallisten taistelukaasujen mittaamiseen soveltuvia mittalaitteita suomalaiselta toimittajalta. Ukrainalainen toimittaja puolestaan toimitti rajavartio­laitokselle RN-aineiden mittauksiin sopivia laitteita. 

ChemPro 100 i mittalaitteita vietiin kolmelle Ukrainan ja Puolan väliselle raja-asemalle. Projektin aikana koulutettiin näillä raja-asemilla yhteensä noin 50 rajavartijaa. Laitehankintojen ja rajavartioiden koulutuksen lisäksi projektiin kuului projektista saatujen kokemusten välittäminen laajemmalle yleisölle. Tätä varten järjestettiin Brysselissä seminaari, johon osallistui Ukrainan eri viranomaisten edustajia ja Suomesta STUKista ja laitetoimittajalta Environicsilta sekä edustajia Euroopan komissiosta.

Projektin päätteeksi oli myös harkinnassa valmistella projektin kokemuksista laajemmalle yleisölle tarkoitettu julkaisu. Tämän kirjoittaminen ei tietääkseni ole toteutunut.

Kokemuksia projekteista

Tulikasteeni tämäntapaisten projektien parissa työskentelyyn sain, kun aikanaan lupauduin melko mittavan EU-rahoitteisen tutkimusprojektin koordinaattoriksi. Projektin akronyymiksi keksin TENAWAn, joka tulee asia­sisältöä kuvaavasta otsikosta ”Treatment Techniques for Removing Natural Radionuclides from Drinking Water”.

Tämä projekti vei elämästäni 4 vuotta. Koko sen ajan projektiin liittyvät asiat olivat mielessäni, jos eivät aivan päällimmäisinä, niin ainakin melko lähellä pintaa. Tärkein saamani oppi oli, että tämmöiseen ei pidä toiste ryhtyä.

Kuten EU-rahoitteisiin projekteihin kuuluu, niin osanottajia tuli olla useasta EU-maasta. Tässäkin projektissa oli kaksi tutkimusryhmää Saksasta, kaksi Itävallasta, yksi Ruotsista ja kaksi Suomesta.

Toinen saamani oppi oli, että projektit ovat hyvin paperin­makuisia. Sen lisäksi että lupasimme laatia suuren määrän projektin sisäisiä, varsinaiseen substanssiin liittyä raportteja, tietenkin siinä toivossa, että saisimme rahoituksen, tuli laatia suuri määrä hallinnollisia, EU:lle toimitettavia raportteja. Projektin loppuraporttiin olen listannut, että projektin aikana tai heti sen jälkeen julkaistiin erilaisissa tieteellisissä tai asiantuntijalehdissä 19 artikkelia ja näiden lisäksi projektin sisäisiä raportteja 14 kappaletta. Eri lehdissä julkaistut artikkelit tietenkin pohjaavat näihin projektin sisäisiin raportteihin. Lisäksi on laadittu joitakin posteriesityksiä tieteellisiin kokouksiin.

Projektin tiimoilta on laadittu kolme väitöskirjaa, yksi Saksassa ja kaksi Suomessa.

TENAWA-projektin lisäksi olen osallistunut useaan muuhunkin asiantuntijaprojektiin, joista edellä oli kolme esimerkkiä.

Kaikkien projektien osalta, joihin olen osallistunut, olen kyllä ihmetellyt noiden vaadittavien hallinnollisten raporttien suurta määrää. Lukeekohan niitä oikein kukaan? Olen myös todennut, että Euroopan Unionin kieli on Bad English, sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Sama pätee muihinkin kansainvälisiin organisaatioihin. •

Viitteet

Aether-projektin loppuraportti: Securing Air Traffic – Case CBRN Terrorism. Toimittanut Timo Hellenberg ja Pekka Visuri. Aleksanteri instituutti, Helsingin Yliopisto 2011.

TENAWA-projektin loppuraportti: Treatment Techniques for Removing Natural Radionuclides from Drinking Water. Final Report of the TENAWA project. Toimittanut Martti Annanmäki ja Tuukka Turtiainen. STUK-A169.

Republic of Namibia, Ministry of Mines and Energy, Draft Nuclear Fuel Cycle Policy.

Radioaktiivisia aineita, mukaan lukien ydinaineet, voi terrori-iskussa käyttää usealla eri tavalla. Äärimmäinen näistä on ydinpommin tai vastaavan omatekoisen pommin käyttö. Toinen on nk. likainen pommi, jossa tavanomaisella räjähteellä levitetään radioaktiivista ainetta ympäristöön. Kolmas on, että jollain muulla tavalla levitetään ympäristöön laajalle alueelle kontaminaatiota tai saastutetaan esim. vesilaitos.

On olemassa useita kymmeniä valtioita, joiden hallussa on ydinaineita, joista voidaan tehdä räjähteitä. Ydinmateriaalivalvonta ei välttämättä pysty takaamaan, että kaikki aine pysyy valvonnan piirissä. Radioaktiivista ainetta häviää ja toisaalta löydetään kadonneita ”orpoja” lähteitä, joiden ei edes tiedetä kadonneen. IAEA:n arvion mukaan suurta osaa löydetyistä lähteistä ei koskaan ole ilmoitettu kadonneeksi eikä suurta osaa kadonneista lähteistä ikinä löydetä.

Eräs tietokanta, johon on kerätty julkisuudessa olevista lähteistä tietoa tapauksista, joissa on yritetty hankkia, omistaa tai käyttää CBRN -aineita terroriteossa luettelee noin 100 tapausta, joissa on ollut kyse radioaktiivisista aineista. Pääosa näistä tapauksista on ollut sellaisia, joissa on uhattu käyttää radioaktiivisia aineita tai joissa on yritetty hankkia tai on ollut hallussa radioaktiivisia aineita. Tietokanta luettelee vain noin 10 tapausta, joissa radioaktiivista ainetta on todella käytetty.

Kuuluisin näistä on varmaankin vuonna 2006 uutisoitu Litvinenkon tapaus, jossa käytettiin radio­aktiivista poloniumia (polonium-210) henkilön surmaamiseen. Muita luetelluissa tapauksissa käytettyjä radioaktiivisia aineita ovat olleet mm. jodi-131, plutonium-239, uraani-238 ja monatsiitti (sisältää thorium-232:ta). Nämä muut tapaukset ovat olleet melko vähäisiä, lähinnä yksittäisiä rikoksia, eivätkä varsinaisia terroritekoja. Niissä radioaktiiviset aineet ovat lähinnä aiheuttaneet pelkoa eikä niinkään ruumiillisia vammoja tai hengenvaaraa. 

Teksti ja kuvat: Martti Annanmäki