Kuva: pixabay
Vierailu Kansallisteatterissa
MAL:n järjestämä tutustuminen Kansallisteatteriin ja sen näyttämön takaiseen tekniikkaan 8.12.2015 tarjosi lämpimän piristyksen pimeisiin joulukuun iltoihin. Ryhmä pääsi katsomaan ja kuulemaan, miten ammattitaitoinen ja kunnianhimoinen henkilökunta haluaa tarjota yleisölle parhaan mahdollisen kokemuksen, yhteisen illuusion. Monissa lauseissa toistui se, miten asioita katsotaan aina katsojan parasta ajatellen.
Tutustumiskäynnin järjestänyt Koiviston Pekka oli saanut sinnikkäillä viesteillään taivuteltua oppaaksemme itse teatterikuraattori Pirjo Virtasen, ja hän kuvailikin ammattiaan nykyajan tuomaksi uutuudeksi, jollaista ei vielä joitakin aikoja sitten ollut olemassa. Kuulimme historiaa teatterin alkuvaiheista ja nimenomaan suomenkielisen teatterin tärkeydestä maamme ja kansamme identiteetille. Kannattaa siis Kansallisteatterissa käydessä henkilökunnan tavoin kumartaa kiitokset teatterin ensimmäisten johtajien Kaarlo ja Emilie Bergbomin rintakuville teatterin aulassa. Samoin kannattaa katsella itse rakennusta, taideteoksia, aistia tunnelmaa, ja voipa olla pieni mahdollisuus törmätä myös käytävillä hiipivään kummitukseen.
Suuren näyttämön katsomossa istuen saimme seurata Saiturin joulun kulissien viimeistelyä, valojen ja äänitehosteiden testailua. Kukin ammattilainen kertoi oman osa-alueensa teknisistä edistysaskelista ja mieliinpainuneista hetkistä. Kuulimme todella paljon mielenkiintoisia teknisiä yksityiskohtia sekä muisteluita menneistä tapahtumista ja näytöksistä. Antia lisäsivät joidenkin ryhmäläistemme esittämät tarkat kysymykset. Näyttämöhenkilökunnalla riittää töitä kahteen vuoroon, kun näyttämölle pystytetään ja puretaan asetelmia päivällä enimmäkseen harjoituksia ja illalla esityksiä varten. Näyttämön taakse varastoidaan kunkin esityksen tarvitsemat lavasteet ja rekvisiitta järjestelmällisesti autosta appelsiiniin.
Näyttämötekniikka on kehittynyt vuosien saatossa ja tehtyjen remonttien myötä. Enää ei tarvitse nostella lavasteita köysien avulla ihmisvoimin, vaan sähköiset nostimet hoitavat tehtävän. Valaistuksen mahdollisuudet illuusioiden luojana ovat moninkertaistuneet tietokoneohjattujen järjestelmien avulla. Valaisimien liikkeet ja valon intensiteetti, väri ym. voidaan tallentaa etukäteen erilaisiksi ohjelmiksi, joita sitten näytöksen aikana rytmitetään esityksen kulkuun. Toki toisella parvella olevia Unispot-valonheittimiä pitää vielä käännellä manuaalisesti seuraten näyttelijöiden kulkua lavalla.
Nykytekniikka antaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia myös äänen muunteluun ja käyttöön tehosteena ja tunnelman luojana. Mikrofonit laajentavat näyttelijöiden ilmaisuvapautta, kun enää ei tarvitse huolehtia siitä, että takarivikin varmasti kuulee. Ja näyttelijä voi istua vaikka selin yleisöön, jos videokuva näyttää kasvot isolla screenillä livenä.
Kehitys on aina hieno asia, mutta onhan sillä kääntöpuolensakin esim. kasvaneina sähkölaskuina. Toki teatterilla on pyrkimys vihreisiin arvoihin kaikessa mahdollisessa kuitenkaan laadusta tinkimättä. Katsomossa oli ollut jonkin aikaa energiansäästölamput, mutta valojen himmentäminen näytöksen alkaessa ei toiminutkaan näillä lampuilla kauniin tasaisesti. Yksittäiset lamput saattoivat jäädä välkkymään ja häiritä siten tunnelmaa. Niinpä teatterissa päädyttiin palaamaan takaisin hehkulamppujen käyttöön katsojien parasta tässäkin ajatellen.
Seuraavaksi siirryimme näyttämölle ihastelemaan lavasteita lähempää, ja katsomaan teatteria uudesta näkökulmasta näyttämöltä katsomoon. Ei voi kuin ihailla lavastajien ammattitaitoa, miten he onnistuvat luomaan 1800-luvun raskaat tiilitalot ja talvisen kaupungin kevyesti liikuteltaviksi, kestäviksi elementeiksi.
Melkoinen muutos tunnelmaan olikin siirtyminen historiallisista maisemista modernille pienelle näyttämölle. Tämä 1950-luvulla valmistunut Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema näyttämö herätti aikanaan oppaamme mukaan monenlaisia mielipiteitä. Kansallisteatterissa on myös pienille ja kokeileville produktioille näyttämöt Willensauna ja Omapohja.
Kierroksemme jatkui vielä valtavalla tavarahissillä ylös ompelimoon ja lavastamoon. Todellista luovuutta tarvitaan, että kaikki ohjaajien visiot saadaan toteutettua toimivina ja kestävinä konkreettisina ratkaisuina. Kaiken on kestettävä näytöksestä toiseen, välillä korjaten ja paikaten. Tekstiilejä käsitellään erilaisilla aineilla esim. vanhan ja kuluneen vaikutelman aikaansaamiseksi, mutta asun on kuitenkin säilyttävä hyvässä kunnossa koko esityskauden. Yksityiskohtien pitää näkyä eturivistä piippuhyllylle. Kaikkea ei voi heittää pyykkikoneeseen, onneksi hienhajun ja muut sotkut saa asuista pois otsonikäsittelyllä.
Tutustumiskierros oli todella antoisa ja pää oli täynnä uutta tietoa. Ilta jatkui vielä Saiturin joulun näytännöllä. Hetken mietin, pystynkö eläytymään näytelmän tarinaan nyt, kun tiedän, mitä kaikkea taustalla tapahtuu. Pelkoni oli turha. Teatterin taika vei mukanaan jälleen kerran.
Marita Kohtamäki