Tietokonemusiikin pioneeri Otto Romanowski esiintyy syyskuussa Science, Art and Technology -tapahtumassa. Samaa aihetta käsittelee myös ranskalainen säveltäjä ja tutkija, tietokonemusiikin uranuurtaja Jean-Claude Rissét.
Tietotekniikka tekee sen mihin soittaja eikä soitin pysty. Tekniikka avasi tietokonemusiikin pioneerille Otto Romanowskille tien äänimaailman uusiin ulottuvuuksiin jo 1970-luvulla. Se on tehnyt miehen villeimmistäkin unelmista totta.
Otto Romanowski panee tietokoneen laulamaan. Minun epämusikaalisissa korvissani se kuulostaa yhtä hyvältä kuin elävä huippusopraano Lappeenrannan laulukilpailuissa. Sitten vähän akustista kitaramusiikkia. Täydestä menee tämäkin.
Kovalevylle on kätketty ohjelmanpätkä, matemaattinen malli fysikaalisesta ilmiöstä. Se mikä todellisuudessa tapahtuu on muutettu konekielelle, ykkösiksi ja nolliksi, ja lopputulos huijaa ketä tahansa.
– Niin kävikin, kun tietokoneella sävelletty, sovitettu ja soitettu ”Yö on rakkauden maa” pyöri listahittinä radiossa muutaman viikon.
Säveltäjä ohjelmoi tietysti itse, mutta parinsadan euron softa toimii melodianikkarina kenen tahansa koneessa. Ei tarvitse kuin klikata valmiista valikosta ja tietokone alkaa soittaa, se jopa antaa luomukselleen nimenkin.
Sitten Romanowski näyttää temppuja: kone soittaa mahdotonta marimbaa ja muuttaa vähitellen japanilaisen Koto-soittimen tiibetiläiseksi kelloksi.
Sitä on mahdotonta ja järjetöntä tehdä muuten kuin tietokoneella. Romanowski määritteleekin tietokonemusiikin juuri näin: se on sitä mitä on mahdotonta tai äärimmäisen vaikeaa tehdä perinteisillä soittimilla.
Geenit keksijäisältä
Romanowskin tie tietokonemusiikin säveltäjäksi oli luonnollinen. Hän oli syntyjään äänikiinnostunut. Intohimo kaikkea uutta kohtaan tuli geeniperimänä keksijäisältä. Eikä konekammokaan perheen sähkökomponenttitehtaassa kasvaneeseen poikaan koskaan tarttunut.
Romanowskin elektronista musiikkia on esitetty julkisesti jo vuodesta 1972. Hän on yhdistänyt musiikkiinsa myös tietokonegrafiikkaa. Teoksia on syntynyt kaikkiaan yli viisikymmentä. Tätä nykyä hän opettaa musiikin tietotekniikkaa Sibelius-Akatemiassa, mutta toimii myös moninaisissa musiikkiteknologian konsulttitehtävissä, joista ajankohtaisin on Saundi Oy:n musiikkiautomaatin kehittäminen.
Romanowskin mielestä tekniikka ei vie ihmisen luovuutta – se antaa pikemminkin liikkumavaraa.
– Tietokone helpottaa, se tekee ja jaksaa aina vaan. Lisäksi se antaa mahdollisuuden sellaiseen, mikä olisi muuten järjettömän työlästä, älyttömän kallista tai kerta kaikkiaan mahdotonta.
Romanowskia viehättää se, että sähköllä voi tehdä muitakin kuin tuttuja ja totuttuja ääniä. Tietokoneen avulla avautui äänimaailman avaruus.
– Tietokone on ohjelmalla käskettävissä ja ohjelmaan voi sisällyttää myös satunnaisuutta. Se on puhdasta raikasta improvisaatiota, johon koulutuksen saanut muusikko ei pysty.
LEDeistä ei enää sydämentykytystä
Tekniikka kehittyy, mutta vie samalla myös ihmisen kehitystä eteenpäin.
– Keskinkertainen soittaja ei enää riitä, jos kone tekee paremmin – ja halvemmalla. Soittaja on pian leivätön, ellei yritä enemmän.
Oikeastaan tietokone haastaa koko ihmiskunnan. Romanowski innostuu maalaamaan tulevaisuuden kuvaa:
– Meistä tulee yhä enemmän mukavuusalueella pysytteleviä kuluttajia, sittemmin tietokone kehittyy, kehittyy, kehittyy… tapahtuu ihmisen ja koneen yhdistyminen. Ja lopulta koneiden voitto: sinä päivänä ihminen loi meidät omaksi kuvakseen, Romanowski ennustaa.
Uuden etsiminen on ollut Romanowskille elinehto. Nyt yli 50-vuotiaana hän suhtautuu uutuuksiin rauhallisesti.
– Välkkyvät LEDit eivät saa aikaan sydämentykytystä. Nuoret sanovat sitä kyynisyydeksi, minä olen mielestäni vain oppinut erottelemaan turhasta olennaisen.
– Sitä paitsi kaikki on keksitty jo aikaa sitten. Jos ihmiset vain tuntisivat historian… Hemholz keksi sähköisen resonaattorin vuonna 1870, syntetisaattori oli olemassa 1896 ja monikanavatoisto oli mahdollista 1906. Ja jo Mozart keksi musiikkigeneraattorin, se tosin toimi silloin arpakuutioiden avulla.
Jos siis haluatte keksiä jotain uutta, käykää läpi historiaa.
Teksti ja kuva: Kirsti Levander