Tulevaisuuskuvia ja ydinvoimaa

Posted on

Kuva: pixabay

TVO:n vieraana

järjesti 1.12 2012 retken Olkiluotoon, paluumatkalla pysähdyimme lounaalla Vuojoen kartanossa. Toivon, ettei kellään osallistujalla ole suurempaa valittamista, minulla on: emme päässeet Posivan Onkaloon 450 metrin syvyyteen, näimme ainoastaan TVO:n voimalaitosjäteluolan noin 60 metriä maan alla. Mikä pettymys, isännät selittivät, että Onkalossa tehdään korjaustöitä. Alueella käy 20 000 vierailijaa vuodessa, joten ehkä tutkimusluolastoa ei voi pitää jatkuvasti turistikohteena; sitä tn. valmisteltiin loppusijoitusluvan hakemusta varten. Saimme mukaan kotimatkalle erinomaisen kirjan /17/, mistä kiitokset isännille ja emännille.

Olkiluodon kaksi kiehutusvesireaktoria, OL 1 ja OL 2 käynnistyivät vuonna 1978 ja 1980. Sähkötehoa on korotettu (600 MWe -> 885-860 MWe). Rakenteilla oleva OL 3 on 1600 MWe:n painevesireaktori. OL 4:n YVA-suunnitelmat löytyvät työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta esim. /27/, siellä on runsaasti laitosten toimilupiin ja turvallisuuteen liittyvää materiaalia. Voimalaitosjäteluolaan haudataan aikanaan mm. primääripiirin vedensuodattimien hartsit, voimalaitostoiminnassa syntyvä, sairaaloiden yms. radioaktiivinen jäte sekä sähköntuotannon loputtua voimaloiden kontaminoituneet osat. Hauta on varsin kostea: opastaulujen mukaan luolasta joudutaan pumppaamaan 40 litraa vettä minuutissa. Seinämät olivatkin paikoin kauniin vihreiden sammalten ja saniaisten peittämiä.

Meille annettiin valoisa kuva ydinvoimasta. Isännät painottivat laitosten olevan loistavassa kunnossa; käyttölupaa on tarkoitus pidentää vuoteen 2040 /27/. 1970-luvulla opetettiin säteilyn haurastuttavan ydinvoimalaa s.e. käyttöiän enimmäismäärä on 40 v. Kyselyosuus oli lyhyt: mm. voisiko hukkalämpöä (nykyisin 2×1670 MWth, joka nostaa meren lämpötilaa 13.3 oC, kartat /27/ s. 113) käyttää enemmän hyödyksi; yksi kasvihuone on aika vähän. Polttoaineen loppusijoituksesta ei yleisesittelyssä puhuttu mitään, ehkä niistä olisi syntynyt liikaa kysymyksiä. Senpä takia keskitytään ydinjätehautaan ja sen tulevaisuuteen.

Ydinjätehuollosta

Vielä 1970-luvulla käytetyn polttoaineen radioaktiiviset aineet oli tarkoitus erottaa jälleenkäsittelylaitoksissa ja kierrättää hyötöreaktoreissa; nestemäiset jätteet piti kiinteyttää esim. lasittamalla ja haudata keskitetysti. Jälleenkäsittely osoittautui kuitenkin kalliiksi ja vaaralliseksi; lähellä asuvan väestön epäiltiin sairastuvan säteilyhaittoihin ja erotettu materiaali sopi myös ydinaseisiin. Kun hyötöreaktoreiden kehitys pysähtyi prototyyppiasteelle ja jälleenkäsittelysopimuksiin lisättiin 1970-luvulla vaatimus palauttaa jälleenkäsittelyjäte alkuperämaahan havaittiin, että jokaisen jätteentuottajan on hävitettävä ydinjätteensä lopulta omin neuvoin.

Posiva haki loppusijoituslaitosten rakennuslupaa valtioneuvostolta joulukuussa /18, liitteet/. Ruotsalainen ydinjäte haudataan tn. Forsmarkin peruskallioon Selkämeren vastakkaiselle rannalle, muualla maailmassa loppusijoitusohjelmat /13a, 13b/ ovat suunnitteluasteella tai vaikeuksissa, kansainvälisesti hyväksyttyä loppusijoitusratkaisua ei ole. EU:ssa moni toivoo keskitettyä ydinjäteluolastoa, saksalaiset toisivat mielellään jätteensä Suomeen /19/. Lähes kaikki ydinvoimaloiden käytetty polttoaine makaa voimalaitosalueilla vesialtaissa, jäähtymässä. Sotateollisuuden jätteet ovat vielä oma lukunsa. Välivarastoinnissa on vaaransa; Fukushima toi sen yleiseen tietoisuuteen.

Posivan tarkoitus on haudata OL 1-3 ja Loviisa 1-2:n korkea-aktiiviset jätteet, 6500 tU sekä mahdollisen OL 4:n käytetty polttoaine, 2500 tU peruskallioon n. puolen km:n syvyyteen. Polttoainesauvat upotetaan valurautakehikkoon, jota ympäröi 5 cm vahva kuparikuori. Kapselien ympäristö täytetään bentoniittisavella, luolasto suljetaan bentoniittiharkoilla/kivimurskalla ja haudan pitäisi kestää seuraavat 100 000 vuotta. Konsepti on alun perin ruotsalainen, ns. KBS-malli, jonka ensimmäinen versio esiteltiin 1970-luvulla. Ydinjätehuoltosuunnitelmat vaadittiin jo voimalaitosten käyttölupien ehdoissa. Turvallisuusanalyyseja on runsaasti, vuoden 1983 puoliväliin mennessä ydin- jätetoimikunta oli julkaissut n. 130 raporttia. Yhteenvedon Olkiluodon 1990-luvun alun tilanteesta kirjoitti Timo Vieno, 1994 /28/.

Onko loppusijoituspaikka turvallinen?

Loppusijoituspaikan turvallisuus on kyseenalaistettu: voiko ihminen päätellä mitä tapahtuu 100 000 vuoden kuluessa korkeintaan 40 vuoden kenttäkokeiden perusteella. Onko peruskallio kyllin tiivis s.e. suolaisen pohjaveden virtaukset eivät rapauta tunnelin täyttävää kivimassaa ja vie bentoniittisavea mennessään, muuttuuko bentoniitti osin illiitiksi joka ei laajene vettyessään, kestävätkö kuparikapselit korroosiota ja miten seuraava jääkausi vaikuttaa luolan oloihin?

Loppusijoitusratkaisua on ydinvoiman vastaisen kansalaisliikkeen ja Greenpeacen /9, keskustelua 29/ lisäksi julkisuudessa kritisoinut mm. GTK:n entinen tutkimusjohtaja, professori Matti Saarnisto /19/. Joissain asiakohdissa viesti on sama: kun Posivassa /17/ muotoillaan: ”Olkiluodon kallioperä on haasteellinen rakentamisympäristö”, Saarnisto selventää sanomaa ”kallioperä on ruhjeiden rikkomaa eikä tiivistä, ehjää, vettä läpäisemätöntä kiveä”. Löysin yhden, 1999 kairatusta kilometrin syvyisestä reiästä tehdyn porausanalyysin /16/. Maallikosta tuntuu että geologi on oikeassa.

Professori Saarnisto on useasti muistuttanut kapselien korroosiovaarasta. Juuri ennen lupahakemuksen jättämistä YLE uutisoi ruotsalaisten vanhan korroosiotutkimuksen /24a, 24b/. Sen mukaan kapselit kestävät korkeintaan 1000, eivät 100 000 vuotta. Nykyisten polttoainesauvojen pintalämpötila on n. 100 astetta. OL 3:n palama on suurempi, niin myös jäänneradioaktiivisuuden aiheuttama jälkilämpö. Korkea lämpötila nopeuttaa korroosiota, ja sen vaikutus bentoniittiin tunnetaan huonosti /19/. STUK on luvannut tutkia asiaa /23/.

Viime jääkauden aikana jäätikön enimmäispaksuus oli Pohjanlahden kohdalla 3.3–3.7 km ja maankuori painui noin 900-1000 m, Olkiluodossa n. 800 m alaspäin /7,19/. Kun jäätikkö vetäytyi, maan pinta kohosi alussa nopeasti. Kohoamisesta tapahtui arviolta n. 500 m sulavan jäätikön alla, mutta esim. Rovaniemen–Pellon alueella maa nousi vielä vv. 10200 – 9300 ennen nykyhetkeä yli 10 metriä 100 vuodessa. Maanjäristykset synnyttivät maankuoreen mittavia siirroksia, joista pisin on Pohjois-Ruotsin Pärvie-siirros, 165 km /7/. Jääkauden aikaista geologiaa tutkinut Saarnisto arvioi, että ennusteet ydinjäteluolan turvallisuudesta pitkällä aikavälillä eivät voi perustua tieteellisiin faktoihin. Seuraavien 100 000 vuoden kuluessa ydinjätehauta tulee olemaan mannerjäätikön peitossa n. 30 000 vuotta, ja meren peitossa useita tuhansia vuosia ilman, että sen tilaa voidaan millään tavalla valvoa. Posiva aliarvioi ikiroudan syvyyden, 182 m. Samalla mallilla laskettu ikiroudan syvyys Kanadassa ja Ruotsissa on 750 m /19/.

Posivan geologit ovat eri mieltä: ”ei ole havaittu jääkauden sulamisvesien tunkeutumista syvälle kallioperään aikaisemman jääkauden aikana. Samaten jääkausien, niiden jälkeisten merivaiheiden ja muiden vastaavien prosessien vaikutukset loppusijoitussyvyydessä on voitu arvioida merkityksettömiksi” /17/. Meriveden tunkeutumisesta syvälle Etelänavan mannerjäätikön alle pitäisi olla kokeellista näyttöä /19/.

Ilmasto vaihtelee

Jos planeetalla on kaasukehä, pintalämpötila nousee sen koostumusta vastaavasti. Maapallon pinnan keskilämpötila olisi n. -6 oC ilman ilmakehän vesihöyryä, hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja; nykyään se on n. 21 oC korkeampi /8/. Eniten lämpötilaan vaikuttaa vesihöyry. Myös Marsilla on jääkautensa; NASAn mukaan Mars lämpenee, napa-alueiden hiilihappojääalueet ovat pienentyneet, mutta aikasarja ei ole pitkä. Lämpenemisen on arveltu riippuvan sekä rataparametrien että auringon säteilyn vaihtelusta.

Milankovich julkaisi v. 1924 taivaanmekaniikkaan perustuvan laskelman auringonsäteilyn vaihtelusta maapallolla leveysasteittain. Maan radan eksentrisyys (0.002 – 0.05, säteilyvaikutus 0.2 %) vaihtelee n. 100 000 vuoden, pyörimisakselin kaltevuus (22.05°-24.50°, vaikutus 6 W m-2) 41 000 v:n ja prekessio (maapallon akselin hyrrämäinen huojunta, enimmäisvaikutus päiväntasaajaseudulla n. 60 W m–2) 19-23 000 v:n välein. Jääkaudet saavat alkunsa, kun pohjoisen kesän alussa samanaikaisesti maapallo on kauimpana auringosta, radan eksentrisyys on suurimmillaan ja pyörimisakselin kaltevuus pienimmillään. Tällöin pohjoisen talvet ovat kylmiä ja suuret zonaaliset lämpötilaerot synnyttävät tuulia, jotka siirtävät kosteutta pohjoiseen. Talvella kertynyt jää ei ehdi kylmien kesien aikana sulaa. Myös merivirtojen kierto muuttuu /8,10,4,6/.

Jää- ja lämpökaudet ovat vuorotelleet koko geologisen historian ajan. Vaihtelua ovat synnyttäneet mm. mannerlaattojen liikkeet, tulivuoritoiminta, meteoriittien törmäykset, auringon aktiivisuus, maan kiertoradan muutokset sekä kasvihuonekaasupitoisuuksien taso. Maapallon hidas viileneminen viimeisten 65 M vuoden ajan on selitetty lisääntyneellä rapautumisella, joka on vähentänyt CO2:n määrää. Noin 2.6 M vuotta sitten maapallo jäähtyi dramaattisesti; sen jälkeen on ollut n. 50 jääkautta. Muutoksen syitä ei tiedetä; yksi selitys on Panaman kannaksen synty n. 4 M vuotta sitten. Se esti Atlantin ja Tyynen valtameren väliset virtaukset ja synnytti Golf-virran. N. 800 000 vuotta sitten jääkausien ilmestymisväli muuttui 41 000/23 000 vuoden syklisyydestä selvemmin 100 000 v:n vaihteluksi, jään enimmäismäärä alkoi kasvaa jokaisen uuden kylmän vaiheen aikana /10/. Antarktiksen ja Grönlannin jääkairauslustojen vertailu osoittaa, että lämpimät ja kylmät vaiheet ovat hiukan eriaikaisia eri pallonpuoliskoilla; kun Grönlannin jäätikkö kasvaa, Etelänapamantereen jäätikkö vähenee ja päinvastoin, mahdollisesti koska merivirrat jakavat eri aikoina lämpöä päiväntasaajalta eri määrät kullekin pallonpuoliskolle (/10,3/.

Viimeisin jääkausi alkoi n. 116 000 v sitten, kun auringon säteilytaso kesäkuun puolivälissä 65 oN oli n. 40 W m–2 nykyistä pienempi /6/. Pimenoff e.a. /15/ mukaan 60 oN leveysasteella säteily oli jopa 100 W m–2 Eem-kauden maksimia pienempi, ja se on vaihdellut n. 380-550 W m–2 rajoissa viimeisten 650 000 vuoden aikana. Lukuja voi verrata kasvihuonekaasujen säteilypakotteeseen, joka on nykyisin alle 3 W m–2 (mukana CO2, CH4, N2O ja halogeeniset hiilivedyt /21/). Valtamerten pinta laski kylmimmässä vaiheessa n. 120 m nykytasosta. Pohjois-Amerikassa (NA) jäämassa kasvoi huomattavasti massiivisemmaksi kuin Euroopassa ja ulottui etelämmäksi. Jääkauden aikana ilmasto koki ajoittain nopeita muutoksia; Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötila saattoi nousta jopa 6-8 oC muutamassa kymmenessä vuodessa esimerkkinä Dansgaard-Oescher jaksot, jolloin Grönlanti lämpeni 8:sta 16 asteeseen muutaman vuosikymmenen kuluessa ja Heinrich-jaksot jäävuorineen /10,6/. Pohjois-Amerikassa jäätikön reuna eteni nopeimmillaan 25-100 m/v haudaten alleen eläviä kuusia, joissa oli kaarnaa. NA jäätikköjen sulamisvaiheessa jääjärvien purkautumistulvat aiheuttivat paikoin katastrofaalisia seurauksia. Euroopassa etenemisnopeudesta ei ole vastaavia todisteita, puusto oli jo kuollut kun jäätikkö kasvoi suurimmilleen. Jääkautta edeltäneen n. 15 000 vuotta kestäneen lämpimän vaiheen, Eem-kauden aikana jäätiköt olivat nykyisiä pienempiä, merenpinta oli vähintään 4-6 m korkeammalla, Fennoskandia oli saari ja Olkiluoto oli edellisen jääkauden sulamisvesien alla. Etelä-Suomi oli parhaimmillaan 4-5 oC nykyistä lämpimämpi /4,6,10,15/.

Maapallo on lämmennyt IPCC:n /6/ mukaan 0.74 oC vuosina 1906-2005, mutta ei tasaisesti. Maapallon keskilämpötila Tave näyttää nousevan portaittain, Tave laski vuosisadan alussa ja jaksolla 1940-1976. Vv. 1976-1977 ilmakehän ja merten kiertoliikkeessä tapahtui jotain, joka vaikutti Tyynen valtameren alueen ENSO-vaihteluun. El Nino -jaksot yleistyivät, mikä muutti monsuunikiertoa ja Itä-Afrikan sadekausia; samalla Pohjois-Amerikan itäosat jäähtyivät ja pilvisyys ja sademäärä kasvoi ja NA länsiosat

muuttuivat kuumemmiksi ja kuivemmiksi /6/. Tyynen valtameren alueen kiertoliike on vaihdellut jaksoittain ollen heikko vv. 1900-1924 ja 1947-1976, voimakas vv. 1924 – 1946 sekä 1976-2005. Tave on seurannut ko. vaihtelua, CO2-pitoisuus on samaan aikaan kasvanut tasaista vauhtia.

ENSO-vaihtelu 1900-2006, /6a/ Graafinen esitys

Kuva 1. ENSO-vaihtelu 1900-2006, /6a/

Globaali Tave on kasvanut aikavälillä 1979-2010 /5/ mutta pysytellyt samalla, korkealla tasolla 2000-luvun. Jos samat kuukausikeskiarvot noukitaan tietokannasta hilapisteittäin ja lasketaan alueelliset keskiarvot, viimeisten 25 vuoden aikana trendillä on ollut selvä vuodenaikaisriippuvuus. Yllättäen pohjoisella pallonpuoliskolla kesät ovat lämmenneet, talvet viilenneet lähes kaikkialla maa-alueiden yllä /2/, kuva 2. Kesien helleaaltoja Keski-Euroopassa on selitetty myös havaitulla pilvisyyden vähenemisellä vv. 1984-2007, Itä- ja Pohjois-Euroopassa on taas ollut pilvisempää. Kuivuus on vähentänyt haihduntaa ja samalla maan pinnan jäähtymistä /25/. Latentin lämmön nettovuo jäähdyttää maapalloa vuoden aikana keskimäärin 78 W m–2. Kuivat kaupungit ja asfalttierämaat kuumenevat auringonpaisteessa. IPCC:n mukaan kaupungistuminen ja maan käytön muutokset ovat kuitenkin nostaneet globaalia lämpötilaa vain 0.006 oC 10 vuodessa. Vesihöyryn, tärkeimmän kasvihuonekaasun lämmitysvaikutuksesta en ole nähnyt arvioita. 1988-2004 vesihöyryn kokonaismäärä nousi 1.2±0.3 %/10v, yhteensä 4 % vuoden 1970 jälkeen. Maa-alueilla yö-päivä lämpötilaero kaventui pilvisyyden lisääntyessä 1950-luvulta lähtien. Merten yllä pilvisyys ei ole kasvanut /6/.

Uhkaako uusi jääkausi ja milloin?

Jääkairauslustotutkimusten sekä merten pohjasedimenttien happi-isotooppitulosten mukaan ilmakehän Tave:n, hiilidioksidipitoisuuden, metaanin ja jäätikköjään määrän muutokset seuraavat hyvin tarkasti toisiaan. Vaikka aikasarjoista on vaikea tehdä kausaalisia johtopäätöksiä, Lunkka /10/ päättelee: ”lämpötilan muutosta seuraa hiilidioksidipitoisuuden muutos ja pienellä viiveellä jäätikköjään muutos”; ja ”ilmakehän CO2:n vaihtelu ei ole ilmastoa ensisijaisesti muuttava voima, mutta kylläkin vahvasti ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä”.

Pintalämpötilan alueellinen trendi 10v vuoden ajoittain Pohjoisella pallonpuoliskolla 1988-2010
Kuva 2. Pintalämpötilan alueellinen trendi oC/10v vuoden ajoittain Pohjoisella pallonpuoliskolla 1988-2010, /2/.

Hiilidioksidin vaihto meren ja ilmakehän välillä riippuu lämpötilasta, pH:sta ja suolaisuudesta. Yhden asteen meriveden pintalämpötilan lasku vähentää 9 ppm CO2:n pitoisuutta ilmakehässä /10/. Jääkausien aikaista pientä CO2-pitoisuutta ei ole pystytty selittämään, merivesi oli tällöin suolaisempaa, mikä vähensi liukenemista mutta meriveden pH:n tasoa, vesikemian tilaa ja biologisen pumpun voimakkuutta ko. aikana vasta tutkitaan. On muistettava kuitenkin, että CO2:n kaikki merinielut, vaihto ilma-vesi rajakerroksen yli, kemiallinen hajoaminen merivedessä sekä biologinen pumppu, ovat kyllästyviä prosesseja.

Ilmasto vaikuttaa olevan herkkä ilmakehän koostumuksen muutoksille. Ydinvoimaloiden turvallisuussuunnitelmissa on jouduttu pohtimaan, viivästyttääkö hiilidioksidin syöttäminen ilmakehään seuraavaa jääkautta, ja kuinka paljon. Vuonna 1991 arveltiin /1/ seuraavan jääkauden viivästyvän kasvihuonekaasujen takia enintään muutamalla sadalla vuodella; se alkaa noin 5000 vuoden kuluttua Pohjois-Norjassa ja Ruotsissa. Lämpimän välijakson jälkeen jäätikkö laajenee kattaen Suomen n. 20 000 vuoden kuluessa. Ensimmäinen sulamisvaihe, jolloin Olkiluoto jää meren pinnan alle, alkaa 30 000 vuoden kuluttua.

Pimenoff /15/ ennakoi Olkiluodon tulevaisuutta seuraavien 120 000 vuoden kuluessa. Mallitulosten mukaan CO2-pitoisuus ja rataparametrit määräävät ilmaston lämpötilan kehityksen, vesihöyryä ei edes mainita. Ensi jääkausi voisi alkaa seuraavan 10 000 v:n kuluessa, jos CO2-pitoisuus on alle 240 ppm (LLN-2D malli), alle 280 ppm (MPM) tai 280 ppm (CLIMBER-SICOPOLIS). Tsedakis /26/arvioi, että jos CO2-taso jää alle 240 ppmv:n, interglasiaalivaihe päättyy 1500 vuoden kuluttua. Pimenoff ym. johtopäätösten mukaan lämmin kausi jatkuu 30 000 vuotta; seuraava jääkausi voisi alkaa 50-60 000 tai 90-100 000 vuoden kuluttua. Simuloinneissa on kuitenkin jouduttu käyttämään varsin harvaresoluutiosta perusmallia laskentateknisten rajoitusten takia; esim. koko Skandinavia on kuvattu yhdellä pisteellä. IPCC päättelee samoin, maan radan pienen eksentrisyyden takia prekession vaikutukset minimoituvat ja säteilytaso ei laske edellisen jääkauden alun tasalle ainakaan 30 000 vuoteen /6/.

Kumpi on pahempi uhka

Meinhausen kollegoineen /12/laski v. 2009, että jos teollisuus syöttää ilmakehään korkeintaan 1000 Gt vuosina 2000-2050, 75 %:n todennäköisyydellä lämpötilan nousu ei ylitä kansainvälisesti sovittua 2oC rajaa. Jos päästöt pysyvät 2011 tasolla (34 Gt/v), vuosien 2010-2050 kumulatiiviset päästöt ovat 1360 Gt. Dohan ilmastokokouksessa puhuttiinkin jo 4 asteen lämpötilan noususta. Sosiaalisessa mediassa kiersi syksyllä Olli Pekka Haaviston lähettämänä viesti /11/. Lähdeluettelo puuttuu, mutta ilmeisesti Meihouseniin viitaten siinä on laskettu, että vuosina 2012-2050 ilmaan saa päästää korkeintaan 565 Gt C-ekvivalenttia ettei 2oC raja ylity. Tunnetut ylikansallisten ja kansallisten energiayhtiöiden omistamat fossiilisten polttoaineiden varat ovat viisinkertaiset, 2795 Gt. Paitsi että yhtiöt aikovat taatusti käyttää kaikki omistamansa varat, ne etsivät kiihkeästi uusia polttoaineita; IEA:n mukaan USA:sta tulee maailman suurin öljyntuottaja tällä vuosikymmenellä öljyliuskeensa ansiosta. Tekniikka kehittyy; saa nähdä mitä merenpohjasta vielä löytyy; Solvara 1 projektissa hyödynnetään yli 2 km:n syvyistä merenpohjaa /22/.

Kumpi on pahempi uhka, ilmaston lämpeneminen vai jääkausi seurauksineen, lisääntynyt köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus kaikilla mittareilla mukaan lukien. Jos jääka si tulee, meillä on muutakin pohdittavaa kuin ydinvoimaloiden polttoainesauvat. Ihmiselle käy molemmissa tapauksissa huonosti. Jos lämpenee, se on oma vika, emme ole saaneet suurteollisuutta ja väestönkasvua kuriin. Mutta, kuljemme myös vääjäämättä edellisen Eem-kauden ilmasto-oloja kohden. Entä luonto: jääkausi on sille tuhoissa. Sen sijaan esimerkiksi liitukaudella luonto voi kertyneiden sedimenttien perusteella erittäin hyvin vaikka CO2-pitoisuuden on arvioitu olleen yli 2000 ppm /4/. Koralleja esiintyi jopa 1500 km kauempana päiväntasaajasta kuin nykyisin. Puut kasvoivat vuoden ympäri, edes puulustoja ei löydy. Maapallon keskilämpötila oli n. 6-14 oC nykyistä korkeampi. Meret peittivät alavat mannerlaatat ja niiden syvänteissä veden lämpötila oli n. 15 oC korkeampi kuin nykyisin. Meret kuhisivat elämää ja biologinen tuotanto oli valtaisaa. Nautimme vieläkin tuloksista, yli puolet tunnetuista öljyvaroista on löydetty liitukauden kerrostumista /4/. Kävi niin tai näin, stabiiliksi emme maapallon ilmastoa saa. Ja on suuri itsepetos kuvitella että tietoisuutemme ilmastonmuutoksesta olisi lopullista; jälkipolvet tulevat kumoamaan kaiken, mitä luulimme tietävämme.

Marke Hongisto
TkT, FK73

Viitteet

  1. Ahlbom K, Äikäs T & Ericsson L.O., 1991. SKB/TVO ice age scenario. Helsinki, Report YJT-91-19.
  2. Cohen J.L., Furtado J.F., Barlow M., Alexeev V.A. and Cherry J.E. 2012. Asymmetric seasonal temperature trends. Geophysical Research Letters Vol. 39, L04705, doi:10.1029/2011GL050582
  3. EPICA, 2006. 86 authors. One-to-one coupling of glacial climate variability in Greenland and Antarctica. Nature Vol 444|9 November 2006| doi:10.1038/nature05301
  4. Eronen M., 1991. Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. 271 s.
  5. Foster, G. and Rahmstorf, S, 2011. Global temperature evolution 1979–2010, Environmental Research Letters, pp. 044022-.
  6. IPCC 2007. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change, 2007
    Solomon, S., D. Qin, M. Manning, Z. Chen, M. Marquis, K.B. Averyt, M. Tignor and H.L. Miller (eds.). Cambridge University Press,
  7. Kakkuri .J & Hjelt S-W., 2000. Ympäristö ja geofysiikka. Ursan julkaisuja 76, 188 s.
  8. Kakkuri J., 2003. Tulevaisuuden uhkakuvat. WS Bookwell Oy, 153 s.
  9. Lempinen A & Silvan-Lempinen Marianne, 2011. Reverse Logic – Safety of spent nuclear fuel disposal. Ludus Mundi OY, commissioned by Greenpeace International , 49 p.
  10. Lunkka J-P. 2008.Maapallon ilmastohistoria kasvihuoneista jääkausiin. Gaudeamus, Hki Uni. press, 286 p.
  11. McKibben B. (käännös) 2012. Ilmaston lämpenemisen pelottava matematiikka.
  12. Meinshausen M., Meinshausen N., Hare W., Raper S., Frieler K., Knutti R., Frame D. and Allen M., 2009. Greenhouse-gas emission targets for limiting global warming to 2 °C.
  13. Muut , 2013. Linkkejä ydinjäteohjelma-sivuille: Deep Geological Repository; High level radioactive waste management
  14. Onkalo Onkalo spent nuclear fuel repository
  15. Pimenoff N., Venäläinen A., Järvinen H., 2011. Climate scenarios for Olkiluoto on a time scale of 120000 years. Posiva report 2011-04, 101 p.
  16. Posiva 2000. Interpretation of geophysical logging of borehole OL-KR11,the Olkiluoto site at Eurajoki.
  17. Posiva 2012 a. Kohti turvallista loppusijoitusta. Ydinjätehuollon neljä vuosikymmentä. Eura Print OY, 313 p.
  18. Posiva, 2012 b, Olkiluodon kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemus. Sama liitteineen, 512 p.
  19. Saarnisto, 2010. Prof. Saarnisto kritisoi ydinjätteen loppusijoitusta Suomessa YDINVOIMA 2010 tapahtumassa Finlandia-talossa helmikuussa 2010.
  20. Saarnisto, 2005. Rannansiirtyminen ja maankohoaminen, Itämeren vaiheet ja jokien kehitys Teoksessa: Johansson, Peter (toim.) ja Kujansuu, Raimo (toim.), Pohjois-Suomen maaperä. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 236 s.
  21. Sokhi, R.S., 2008. (ed). World atlas of atmospheric pollution. Anthem Press, 120 p.
  22. Solvara 1. 2012. The Gueardian, Papua New Guinea›s seabed to be mined for gold and copper
  23. STUK 2012 STUK tarkastaa Posivan loppusijoituslaitoksen turvallisuuden
  24. Szakálos, P. 2002. KTH, Superseded Departments, Materials Science and Engineering) Szakalos_esitys, 2011
  25. Tang Q., Leng G., Groisman P.Y., 2012. European hot summers associated with a reduction of cloudiness. Journal of Climate vol 25, 3637-3644. doi:10.1175/JCLI-D-12-00040.1
  26. Tsedakis P.C., Channell J.E.T., Hodell D.A., Kleiven H.F. & Skinner L.C. 2012. Determining the natural length of the current interglacial. Nature Geoscience Vol 5, DOI: 10.1038/ NGEO1358
  27. TVO, 2008. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen laajentaminen neljännellä yksiköllä. YVA- selostus, 217 p.
  28. Vieno T., 1994. Safety analysis of disposal of spent nuclear fuel. VTT publications 177, 256 p.
  29. Vira J., 2011. Käänteistä logiikkaa ja maailmanpelejä.