Kuva: Jukka Knuutila
Ekskursiolla tutustuttiin kesällä 2014 käynnistettyyn Vantaan jätevoimalaan. Laitosta esittelivät Vantaan Energian Annele Ronkainen ja Teuvo Heinonen vierailukeskuksen näyttelyssä sekä itse voimalan puolella uutuuttaan kiiltelevissä ja hajuttomissa tiloissa. Pääsimme myös valvomoon esittämään (kuulemma tavallista hankalampia ja teoreettisempia) kysymyksiä vuorossa olleelle 6 hengen käyttömiehitykselle. Päiväsaikaan työntekijöitä on noin 30.
Vierailukeskuksen näyttely kertoo jätteen synnystä, lajittelusta ja käsittelystä sekä itse voimalasta, jota kuvaa 3D-tulostettu malli mittakaavassa 1:87. Pääkaupunkiseudun jätteestä on olemassa tarkkaa HSY:n keräämää dataa. Seka- ja ongelmajätettä lukuun ottamatta kaikki jakeet (paperi, kartonki, lasi, metalli, biojäte) ovat nykyisin kierrätettävää materiaalia. Jätevoimala käyttää polttoaineenaan pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueelta kerättävät 1,5 miljoonan asukkaan sekajätteet. Vuotuinen polttomäärä on 320 000 tonnia (140–160 kuorma-autollista päivässä), josta saadaan 80 MW sähköä ja 120 MW kaukolämpöä kokonaishyötysuhteen ollessa peräti 95 %:n luokkaa. Kuvaavaa lämmön talteenoton tehokkuudelle on se, että puhdistetut savukaasut poistuvat piipusta 40–50-asteisina. Laitoksen ansiosta Martinlaakson vanha voimala voidaan pitää nyt suurimman osan vuodesta suljettuna, mikä vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä Vantaan energiahuollossa n. 30 %. Käyttöveden lämmitykseen tarvittava kaukolämpöteho on kesäaikaankin niin suuri, että jätteenpolttolaitoksen prosessi voidaan pitää samanlaisena ympäri vuoden.
Polttolämpötilan optimoinnin ja perusteellisen savukaasujen puhdistuksen ansiosta voimalan päästöt ovat pääkaupunkiseudun toiseksi pienimmät. Noin 1000 °C:n polttolämpötila on riittävän korkea mm. dioksiinien muodostumisen estämiseksi mutta samalla riittävän matala typen oksidien rajoittamisen kannalta. Jäte itsessään on riittävän hyvää polttoainetta tämän lämpötilan saavuttamiseksi, ja lämpötilaa säädetään ilmamäärän avulla. Vain käynnistysvaiheessa tarvitaan apupolttoaineeksi maakaasua. Kattiloista poistuvat savukaasut puhdistetaan hiukkassuodattimilla pienhiukkasista ja kemiallisesti rikkidioksidista. Koko omakäyttöteho, mukaan lukien puhdistus, vie vain muutaman prosentin tuotetusta sähköstä. Keskustelua herätti se, että EU-direktiivi asettaa jätteenpolttolaitoksille päästörajat, jotka ovat vain puolet kivihiilivoimalan vastaavista rajoista. Heinonen arveli, että taustalla on tarve eliminoida mahdollisesti epätasalaatuisesta polttoaineesta tulevat hetkelliset päästöpiikit.
Voimalan puolella ihmettelimme ikkunoiden läpi jätekahmarin riuskoja otteita valtavassa jätebunkkerissa. Bunkkerin tila riittää 10 vuorokauden puskurivarastoksi esim. pitkien pyhien aikana, jolloin kuljetuksia ei ajeta. Kahmari pöyhii jätettä sen kuivumisen edistämiseksi ja nostaa pari 7–9 tonnin kourallista kummankin kattilalinjan kuljettimelle tunnissa. Jäte palaa alaspäin viettävillä arinoilla ja kulkeutuu kahdessa tunnissa läpi polttoalueen. Palamatonta kuonaa jää noin viidesosa jätteen massasta, ja HSY kerää siitä talteen metallit. Kuonan ja lentotuhkan haitallisin, raskasmetalleja sisältävä osa sementoidaan Ämmässuon jätteenkäsittelyalueella kiinteiksi ”arkuiksi” jotka sijoitetaan vesieristetysti maan alle.
Valvomon työskentelystä opimme sen, että prosessi pääosin säätyy automaation ohjaamana, mutta toisinaan arinalle saattaa päätyä huonosti palavaa tai hitaasti syttyvää materiaalia, esim. paalattua paperia, jonka tehokas polttaminen vaatii suuremman ilmamäärän syöttämistä tiettyyn kohtaan arinaa. Tämä on valvomohenkilöstön tehtävä, ja heillä on tukenaan reaaliaikainen kamerakuva molempien kattiloiden arinoilta. Harvinaisempia häiriötilanteita aiheuttavat liian suuret (suunnilleen miestä suuremmat) kappaleet, jotka voivat jumittaa kuljettimia ja pakottaa pysäyttämään koko laitoksen ongelman korjaamiseksi. Satunnaisina jännittävinä tehtävinä meille kerrottiin mm. sen selvittäminen, oliko kahmarin puristuksessa roikkuva pilkkihaalari miehitetty, ja puhelimitse aneltu kihlasormuksen etsiminen jätepussista, johon pyyntöön ei sattuneesta syystä pystytty vastaamaan.
Kotitehtäväksi jätettiin pohdinta siitä, miksi polton jälkeen kattilassa savukaasuista mitattu 5 %:n happipitoisuus nousee noin 8 %:iin piipun päässä.
Markus Airila