Vulkanuksen olemassaoloon uskottiin jopa siinä määrin, että se päätyi aurinkokuntaa esittäviin karttoihin. Tämä litografia vuodelta 1846 oli tarkoitettu koulujen käyttöön.
Aurinkokunnan planeetoista kuusi on tunnettu antiikin ajoista asti. Kun William Herschell löysi Uranuksen maaliskuussa 1781, oli se suuri mullistus. Luonnollisesti haluttiin tuntea uuden planeetan rata ja ennustaa sen liikkeet. Paljon havaintoja tehtiin.
Ranskalainen tähtitieteilijä Alexis Bouvard oli taulukoinut Jupiterin ja Saturnuksen liikkeitä. Kirjoittaessaan paranneltuja taulukoita, ymppäsi hän mukaan myös Uranuksen taulukot. Ne julkaistiin 200 vuotta sitten.
Uranus-taulukon laatiminen ei kuitenkaan ollut ihan helppoa. Uusien havaintojen lisäksi oli joitakin vanhoja havaintoja ajalta, jolloin Uranusta ei oltu vielä tunnistettu planeetaksi. Bouvard totesi, että oli oikeastaan mahdotonta yhdistää näitä vanhoja havaintoja moderneihin. Niinpä hän päätti hylätä vanhat havainnot laskelmistaan.
Bouvard tuli kuitenkin maininneeksi, että yksi selitys ristiriidalle voisi olla jokin ulkopuolinen ja tuntematon tekijä, joka vaikuttaa planeettaan. Tähtitieteilijät alkoivat pohtia tätä vaihtoehtoa – varsinkin kun huomattiin, että Bouvardin pelkkiin uusiin havaintoihin pohjanneet ennustukset eivät olleet tarkkoja. Uranuksen olemassaolo oli yllätys. Kenties se ei ollut ainoa yllätys, vaan jokin vielä tuntematon planeetta vaikuttaisi Uranuksen liikkeeseen.
On suoraviivaista laskea, minkälainen häiriö aiheutuu planeetan rataan toisesta planeetasta. Mutta on todella vaikeaa laskea planeetan radasta sitä häiritsevän tuntemattoman planeetan rata. Toinen ranskalainen, Urbain Le Verrier, päätti kuitenkin kääriä hihat ja laskea sen. Yhtälöryhmässä oli kuitenkin enemmän tuntemattomia kuin yhtälöitä, joten joitain avustavia oletuksia tuli tehdä. Le Verrier onnistui siinä, ja vuonna 1846 hän julkaisi laskelmansa.
Samoihin aikoihin myös brittiläinen John Adams oli tehnyt omat laskelmansa. Adams ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä ylipuhumaan tähtitieteilijöitä etsimään uutta planeettaa. Neptunus löydettiin syyskuussa 1846 Le Verrierin laskelmien perusteella.
Le Verrieriä kiinnosti eräs toinenkin ongelma. Myös Merkuriuksen liikkeessä oli jotain outoa. Loihdittuaan kynällä ja paperilla esiin yhden planeetan, ryhtyi hän itsevarmuutta täynnä laskemaan esiin vielä toista planeettaa. Tätä planeettaa hän kutsui Vulkanukseksi ja se kiertäisi Aurinkoa sisemmällä radalla kuin Merkurius.
Hyvin lähellä Aurinkoa kiertävää kappaletta on vaikea havaita. Sen voisi ehkä nähdä mustana pisteenä Auringon kehrää ylittämässä. Joitakin epämääräisiä havaintoja tehtiinkin, mutta ne eivät olleet vakuuttavia, eivätkä toistettavia. Savuavaa asetta ei löytynyt. Le Verrier uskoi Vulkanukseen elämänsä loppuun asti. Olihan Bouvardin laskelmien epätarkkuudet selittyneet Neptunuksella. Miksi sama ei pätisi Merkuriukseen?
Jos malli tuottaa väärän tuloksen vika voi olla alkuarvoissa. Näin oli Bouvardin laskelmissa ja Uranuksen taulukoissa. Yhtälöissä ei ollut vikaa, mutta ilman Neptunuksen vaikusta lopputulos oli vääjäämättä virheellinen.
Toisaalta, jos malli tuottaa väärän tuloksen, voivat sen yhtälötkin olla vääriä. Newtonin painovoimateoriaa ei kuitenkaan uskallettu epäillä 1800-luvulla. Sen sijaan uusi vuosisata toi jotain uutta mukanaan. Albert Einstein pisti yleisellä suhteellisuusteoriallaan koko painovoiman käsitteen uusiksi. Kuinka ollakaan, Vulkanus oli pelkkä laskutoimitusten luoma haamuplaneetta. Kun Merkuriuksen rata laskettiin suhteellisuusteorian avulla, mitään uutta planeettaa ei tarvittu. •
Niklas Hietala